Alivuokralainen

Vituttaa

2012-01-03T19:38:00.000+02:00

kun ihmiset lukevat typerien ihmisten typeriä mielipiteitä, purematta ne nielevät ja toistelevat totuutena. Ihan fiksutkin ihmiset. Riittää, että annetaan edes jotain syitä ajatella kuten ajattelee, ja sen jälkeen ei tarviikaan ajatella enää ollenkaan.

Kiire.

2011-11-01T04:34:00.003+02:00

Meni kolme vuotta melkein edellisestä päivityksestä. Tota. Sori?

En oo muuten polttanut yhtäkään tupakkaa sen lopettamiseni jälkeen. Kesällä maistoin puolison äidiltä tupakasta hatsit, ja maistui ihan paskalta.

Niin, puoliso. Ehkä se on omalta osaltaan pehmentänyt päätä tai löystyttänyt sitä vannetta sen ympärillä, mutta ei oo oikeestaan ollut samanlaista avautumistarvetta kuin ennen. Mutta ajattelin, että jatkais bloggaamista. Olis kiva joskus avautua jostain kirjoista, tai leffoista. Tai sitten vaan ihmisistä ja maailmasta. (Joka muuten ei mene yhtään vähemmän päin vittua kuin kolme vuotta sittenkään).

Ei mulla oikeesti oo ollut kiire, ei oo vaan huvittanut länkyttää tuntemattomille.

Mut. Mitä jos tästä taas rupeis?

Onko täällä enää ketään?

Mitä tageja mulla oli käytössä?

Mitähän paskaa mä oon tänne avautunu vuosien saatossa?

Jne.

Tuu, tuu, tupakkirulla.

2008-12-27T06:52:00.006+02:00

Heippa vaan!

Kerronpa teille tarinan tupakasta.
Olipa kerran naiivi tyttölapsi, joka oli maailman kovettama pintarapeaksi vaikka sisältä pehmoinen. Koska kaikki tyylikkäät ja kauniit ihmiset vetivät röökiä, päätti ruma ja tyylitönkin sitä maistaa, jos vaikka elämä muuttuisi. Ja hyvinhän se lähti maistumaan, vaikka pitkään kesti opetella oikea savukeote. Elämä ei kyllä muuttunut paljoa. Vähän ehkä tutustui uusiin ihmisiin. Sinällään positiivista suhteutettuna silloiseen erakkoluonteeseen.
Tämä tapahtui lukiossa.

Monta vuotta tyttölapsi ja sittemmin nainen väitti voivansa lopettaa koska tahansa haluaisi, mutta ei sattunut haluamaan.
Jatkoi ja jatkoi.

Kymmenen vuotta jatkoi.

Nainen luki pari kriittistä ja olennaista pätkää kirjasta 'Stumppaa tähän'. Kirjan oli kirjoittanut jo vuosikymmeniä sitten eräs keuhkosyöpään kypsällä iällä kuollut mies (ennen kuolemaansa luontaisesti) joka poltti omina ketjupolttoaikoinaan satakunta röökiä päivässä. Allen Carr. Allen Carr halusi lopettaa koko maailman tupakoinnin. Ehkä, koska elämä on ainutkertainen ja ihmeellinen asia, ja tupakka lyhentää sitä aivan vitunmoisesti. Ehkä, koska se on irvokas teollisuudenala. Ehkä, koska tajusi lopettamisen olevan niin helppoa kun tietää miten.

Huolimatta kanssatupakoijien irvailevasta suhtautumisesta kirjan painoarvoon tai tupakoinnin lopettamisen järkevyyteen, nainen päätti ostaneensa viimeisen tupakka-askinsa. Tupakka-aski tyhjeni tavanomaista hitaampaan tahtiin, kunnes viimeinen tupakka 'nautittiin' tasan viikko sitten osapuilleen yhtä typerään kellonaikaan, kuuden ja seitsemän välillä aamulla. Se maistui aika pahalta.

Demoni on murhattu. Ilman mainittavia vaikeuksia, ilman 'apu'keinoja, ja ilman lähellä olevien ihmisten luottamusta siihen että se on mahdollista. Koska oli halua vihdoin lopettaa. Olipa tyttölapsi oikeassa.

Et ehkä halua lopettaa tupakointia, mutta haluaisin että ostat tai lainaat tuon Carrin kirjan. Sen lukeminen ei muuta mitään jos et tahdo muuttavan. Jos pelottaa, niin kysypä itseltäsi ihan rehellisesti, että mitä lisäarvoa tupakointi elämällesi todellisuudessa antaa? Ihan oikeasti, vilpittömästi, valehtelematta. Ja miksi sinua pelottaa ajatella että lopettaisit?
Koska olet riippuvainen.

Tässäpä mitä itse olen viikon meditoinut:
-nikotiinihoidot ovat myrkkyä. Ne pitkittävät tupakanhimoasi entisestään. Älä käytä MITÄÄN 'vieroitus'hoitoja. Selviät lyhyemmillä tuskilla.
-jos tekee mieli röökiä, käytä mielikuvaharjoittelua ('justhan mä poltin, en tarvii mitään', tai 'näin polttaisin sen tupakan, tässä vaiheessa kävelymatkaa olisi jo puolivälissä, nyt karistaisin jne', tai lopulta 'näin kammottavaa olisi polttaa se tupakka').
-googlaa parikymmentä sivua tupakan sisältämistä myrkyistä ja arvioi miten paljon oikeasti nautit polttamisesta.
-ymmärrä, että pelko lopettaa tupakointi on suurin demoni tupakoinnin lopettamisessa. kun päätöksen tekee ja realisoi ja hyväksyy, ei ole enää vaikeuksia.
-kaikki tupakoinnin lopettamiseen liittyvät estot johtuvat vain äärimmäisen vaikeasta ja jatkuvasti pahentuvasta riippuvaisuudsta.
-kerro suureen ääneen ja mahdollisimman monelle että lopetat, mahdollisimman uhmakkaasti ja ehdottomasti. jos ei halua menettää kasvojaan, lupauksensa pitää.
-älä hätäile. päivä kerrallaan.
-älä käytä mitään korvikkeita. edes 'syön porkkanan sillä välin kun yleensä polttaisin tupakan'. yritä päästä eroon tupakkarutiineista. älä anna itsellesi lupaa mässytellä enemmän lopettamisen jälkeen tai palkitse itseäsi herkuttelemalla (kiintoisa huomio Carrin kirjasta; tupakointi lisää napostelua, eikä niin että nikotiiniriippuvaisuudesta luopuminen tekisi niin)
-älä tietoisesti välttele tupakoivia
-älä stressaa tai pelkää.

Ei ole ollut ongelmia. Pari kertaa vitutuspuuskassa on tehnyt mieli ihan hemmetisti, mutta siihen se jäi. Looginen päättelyketju auttoi tajuamaan ettei se tupakka sitä vitutusta mitenkään poistaisi. Nyt tupakoivat haisevat kammottavalle. Tupakansavu oksettaa. Ulkovaatteissa on ällöttävä tupakan jättämä ominaishaju. Hengitys on helpompaa. Laulaminen sujuvampaa. Nukun paremmin. Tuntuu paremmalta. Ei yskitä. Kynnet ja tukka ovat ruvenneet kasvamaan vinhasti. Iho on paremmassa kunnossa. Mieliala on yleisesti ottaen parantunut.

Viikon jälkeen.

Toki myös ärsyttää, hermostuttaa, on äärettömän turhautunut toisinaan, ja tekee mieli syödä purkkaa enemmän kuin ikinä elämässäni. Mutta ne lienevät ohimeneviä oireita.

Voi vittu mikä paskamyrkky se onkaan. Pitäs lailla kieltää heti ja täysin moisen skeidan tekeminen.
Toivon vilpittömästi että kaikki tupakoivat jotka lukevat tämän uskovat minua:
Lopettaminen on paras päätös minkä ikinä teet, ja se on paljon helpompaa kuin ikinä uskot.
Olet todellakin tupakkaa vahvempi.

Ja jos jotkut naureskelevat että hyvä se on viikon jälkeen kerskua, niin voin sanoa että niin onkin. Viikko siitä kun lopetin. En aio ikinä enää jatkaa.
En ikinä.
Ylpeä saavutuksestaan voi olla heti kun tekee päätöksen, heti kun lopettaa, ja heti kun päättää ettei ikinä enää jatka.
Itsehän olin ylpeä jo vuorokauden jälkeen. Tunnetta voi tosiaan kuvata lähinnä sanalla 'vapaa'.

Paskaa joulua.

2008-12-23T01:55:00.004+02:00

Paskaa joulua vaan kaikille!

Mä oon jouluisin kurja ja yksinäinen ja paistan piparia kotona ja katson huonoja leffoja kun ei ole muutakaan tekemistä ja juopottelen, niin ei tunnu niin ikävältä todeta olevansa ainoa henkilö a) koko naapurustossa ja b) yksin.

Voitaisko lopettaa joulun juhliminen kokonaan? Etenkin keskellä jotain vitun viikkoa niin, että varmasti oot yksin paitsi joulun, myös koko viikon sen ympärillä eikä pääse ees kauppaan.

Toivottavasti lahjanne ovat turhia, koristeet rumia, joululaulut kyllästyttäviä ja ruokanne pahaa.

Jos eivät, niin saatte ehkä anteeksi. Jos hankitte kunnon närästyksen ja tappelette sukulaisten kanssa.

Lääke ärsyttävään.

2008-12-18T05:24:00.003+02:00

Ihmiset ärsyttää. Ihmisten ärsyttävyys aiheuttaa terveydellisiä vaikutuksia, joihin ei ole lääkettä.

Mua ärsyttää joskus maailman hyväntahtoisimmatkin ihmiset, jos ne on tyhmiä. Vaikka mun mielestä hyväntahtoisuus on hieno piirre ihmisessä, niin silti. Jotkut on vaan semmosia tyhmiä koiranpentuja, jotka on tosi herttaisia, mut en mä niitä kyllä kutsuis päivällisvieraaks tai kuuntelis niiden poliittisia näkemyksiä. Käskisin paskomaan sanomalehdelle ja läpsäyttäisin samanlaisella kuonolle jos menee järsimään kenkiä.

Aina typeryys ei ole mitenkään varsinaista sisälukutaidon puutetta tai välinpitämättömyyttä, vaan toisinaan sen huomaa siinä että kommunikaatio on aivan tolkuttoman vaikeaa. Ei puhuta samaa kieltä, kielikuvat ei mene perille, huumori ei kohtaa yleisöä, ja muutenkin tulkitaan aivan vituralleen. Ja vastaavasti heiltä ei kuule kyllä järjellisiä juttuja ei sitten millään. Ei mitään suodatinta siinä kelle kantsii sanoa ja mitä. Ei mitään sietokykyä kritiikille. Äärettömän naiivi taipumus lokerointiin.

Joidenkin ihmisten jutut on vaan niin tyhmiä ja epäkiinnostavia, että verenpaine nousee ja päätä särkee aina kun ne avaa suunsa tai erehtyy niiden lässytystä lukemaan.

Eikä sille vaan voi mitään.

Joskus ärsyttää passiivis-aggressiiviset ihmiset. Siis oikeesti. Jos on jotain asiaa, niin sano saatana, äläkä vaan piikittele ja nälvi. Mikään ei oo niin narttumaisen säälittävää ja rasittavaa kuin jatkuva tökkiminen. Jos on ongelma, ratkastaan se. Jos ei, niin pää umpeen ja muhi liemessäs.

Niin! Ja sekin ärsyttää että jos itse puhuu aidasta niin joku puhuu aidan seipäästä. Tai itse asiassa ei edes siitä, vaan mitä jos puhuttaisiin nyt tän aidan sijaan yleisesti ottaen periaatteista joilla aitoja voidaan rakentaa. Joidenkin mielestä on oltava puuta, joidenkin mielestä metalliverkkoaitaa, ja joidenkin mielestä ehdottomasti lehtipensaikkoa. Mutta voidaan olla vaikka sitä mieltä että jos korkeus on alle tai yli tiettyjen parametrien, niin aidasta tulee ihan vitun huono.
Ja mä kun vaan halusin puhua tästä vaaleensinisestä lankkuaidasta jonka portti on klenkallaan, että onkohan toi portti nyt ihan saletisti korjauskelvoton ja miksköhän toi aita on nyt ton värinen.

Siis voi vittu.

Sano EI Lex Nokialle!

2008-11-20T00:24:00.006+02:00

Huomio huomio tarkkaavaiset bloggaajat!

Jälleen ollaan kaventamassa netinkäyttäjien yksityisyydensuojaa. Vaaditaan jälleen kerran kansalaisten aktiivisuutta koska selkeästikään asiantuntijoiden 'tää on aika huono ja loukkaava idea' ei mene enää perille.

Lex Nokia on menossa läpi eduskunnassa. Läpimennessään lain vaikutukset ovat mm. seuraavanlaisia:
-talonyhtiöt voisivat seurata, mitä asukkaat tekevät vertaisverkoissa
-kirjastot voisivat valvoa asiakkaidensa selailutapoja
-yliopistot voisivat tutkia VoiP-puheluiden käyttöä
ym

HE 48/2008 vp Sähköisen viestinnän tietosuojalain sekä muutaman siihen liittyvän lain muutoksesta on tällä hetkellä hyväksymisuhan alla. Perustuslakivaliokunta antoi myönteisen lausunnon, vaikka lautakuntaa konsultoivat tahot kertoivat myös miksi Lex Nokia on huono juttu. Laissa EI ole kyse vain työnantajan oikeudesta valvoa työntekijän asiointia työverkoissa, vaan yleisestä yhteisötilaajien (kuka tahansa joka tarjoaa internet-yhteyttä) oikeudesta valvoa käyttäjiä. Eikä tämä rajoitu vain sähköpostiin, vaan kaikkeen IP-pohjaiseen liikenteeseen.

Tästä seuraa edellämainitun kaltaisia tilanteita joissa verkon käyttäjän/kuluttajan yksityisyys on käytännössä olematon.

Julkisuudessa EI ole huomioitu lainkaan lain vaikutuksia muualle kuin yritystoimintaan. Ehdotusta ollaan nuijimassa läpi yhtä huterin perustein kuin Lex Karpelaa, ja samalla tavalla sen nojalla ollaan muiluttamassa KAUASKANTOISIA SEKÄ YKSITYISYYDENSUOJAA JA YKSILÖNVAPAUKSIA LOUKKAAVIA TEKIJÖITÄ.

VASTUSTA lakia!
VAIKUTA kirjoittamalla kansanedustajallesi, puhumalla laista blogeissa/livenä ja innostamalla muitakin toimimaan!
OTA SUORA YHTEYS liikennevaliokunnan kansanedustajaan, jotka valmistelevat eduskunnan virallisen vastineen! liikennevaliokunnan edustajat.

Antti Kemppinen on kirjoittanut blogissaan aiheesta. Voit lukea sen täältä.

Hallituksen esityksen sivu.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto (huom. erityisesti eriävä mielipide lopussa!)

Tämä lastu on LÄHES IDENTTINEN Antti Kemppisen kirjoittaman Effin varoitusmailin kanssa. Jos olet Effin jäsen, olet varmaan jo lukenut sen. Jos et ole Effin jäsen, mutta tämänkaltaiset aiheet kiinnostavat, harkitse liittymistä.

Jos et toimi nyt, et ehdi toimia lain hyväksymisen estämiseksi koskaan. Reagoi!

Kiitos!

Noin lisähuomiona, aktiivisesti nettiuutisia seuraavana ihmisenä minua ihmetyttää minkä tähden tämänkaltaisista lakimuutoksista ei oikeasti riittävästi uutisoida. Eihän minulla ole ollut uskoa suomen median riippumattomuuteen pitkään aikaan, mutta aina kun näin käy, on raivo yhtä valtava.
Kansalaisten suut ja korvat tungetaan täyteen jotain BB-paskaa, mutta siitä miten suomessa esim. vallankäyttäjät käyttävät valtaansa ei juurikaan puhuta kuin pääministerin seurustelukumppanin autonkäytön verran.

Hengitä hittaammin!

2008-11-09T20:21:00.015+02:00

Voe kamala. Ilkka puhui kansan suulla ja vaati päivityksiä. Joo, tiiän, olen huono bloggari. En ole jaksanut päivittää, vaikka maailma on täynnä päivittelemisen arvoisia asioita.

Jaksamisesta tässä itse asiassa onkin kyse lähinnä. Opiskelun ja työelämän yhteenliittäminen ei ole todellakaan kauhean helppoa. Työntekohan voi tosiaankin joissakin tilanteissa mennä opintojen edelle, mikä hesarinkin mukaan on hidastanut merkittävästi korkeakouluopiskelijoiden lukuintoa. Se nyt vaan on niin, että opintopisteitä ei saa venytettyä leivän päälle ravitsevaksi appeeksi, eikä opinnot lämmitä torppaa talvisin, etenkään jos ei ole kakluunia mihin voi tuikata kaikki mahdolliset turhapäiväiset raportit, esseet ja opintomateriaalit tuhkaksi taivaalle. Itselläni ei ole suotavaa opiskella vähemmän koska en opiskele yliopistossa, vaan on pysyttävä 4 vuoden koulutusohjelmassa ja melko tiukassa opintosuunnitelmassa aika orjallisestikin. Sille on hyviä syitä toki. Opintosuunnitelmat ovat sitovia ja vaihtuvat joka vuosi. Rästiin jääneitä kursseja on hankala suoritella myöhemmin. Olen yrittänyt selviytyä. Töitäkin on toki tehtävä, koska jääkaappi ei täyty itsestään ja bussikorttia ladatakseni täytyy luopua jokusesta monikansallisesta (jatkossa vielä useammasta, kuten HKL suunnittelee opiskelijaetuusjärjestelmän romuttamisella).
16h koulu- ja työpäivät, pakkomielteeni tehdä kaikkeni jokaisen kurssin eteen ja kyvyttömyyteni priorisoida sitä mikä on tärkeintä tehdä siinä vähäisessä ajassa joka on käytössä vain johti lopulta paniikkihäiriöön.

Pällivammathan on sikäli tuttuja aiemmalta, että olen tässä koko pienen ikäni teinitytöstä asti tapellut masennuksen kanssa. On silti ihan eri asia olla alakuloinen ja itkeskeleväinen ja kirjoitella huomiohakuisia lastuja blogiin, kuin saada keskellä yötä (ja kotona tehtävää koulutyötä) painostavaa rintakipua ja hengenahdistusta, ja olla aivan varma siitä että saa sydärin. Jälkimmäinen aiheutti ihan tervehenkistä kuolemanpelkoa matkalla yöpäivystykseen. Terveydenhoitaja joka EKG:ni otti oli kyllä hyvin ystävällinen ja halusi poistaa kaikki mahdollisuudet sydänongelmille mittaamalla verenkierrollisia seikkoja, vaikka tiesi alusta asti sanoa että minä vain hyperventiloin. Sain rauhoittavia. Itkeskelin jotakin ja nolotti saatanasti, ja tietysti pelotti. Oli myös kauhean kiusallinen hetki todeta yhdessä päivystävän hoitsun kanssa että mehän tunnetaan toisemme tavallaan, koska veljeni on hänen siskonpoikansa ystävä jostain lapsuudesta ja hän tuntee sukua jotenkin, että ihan jopas jotakin. Hankala virittää mitään smalltalkkia. "No mitä sulle kuuluu nykyään?" "No melko paskaa, paniikkihäiriötä näköjään." Vähän vaikeeta siinä vaiheessa vetää perinteisiä "Ihan hyvää" -valheita kuten muille satunnaistuttaville yleisesti ottaen kaikkialla.

Paikallisen terveyskeskuksen lääkäri myönsi toiveikkaasti seuraavana päivänä asioidessa, että jos näitä paniikkikohtauksia tulee uudelleen, on syytä katsoa lääkitystä siihen. Sepä kiva. Hyvä tietää että syömällä rauhoittavia loput kaksi opiskeluvuotta saatan selvitä työkykyisenä lopulta koulutusta vastaavan palkkatyön pariinkin. Tai ainakin lääkityksen avulla pystyssä pysyvänä ihmisraunioina. On kyllä hienoa, että deadline- ja tulosvastuullista duunia jo opiskellessa ryhdyn napsimaan hymypillereitä että selviän - tuntuu jotenkin sellaiselta varhaiselta sopeutumiselta tulossa oleviin, vallitseviin työoloihinkin.

Just. Voitasko tehdä kuitenkin niin, universumi, että annetaan yhdelle ihmsiselle vaan tietty kirjo päävaivoja, ettei tarvii useamman mahdollisimman erilaisen kanssa tapella yhtä aikaa? Vai onko tää joku vitsi. "Hähää, selvisit masennuksesta. Otappa nyt tommonen. Mitäs siihen sanot?"

Ystävät symppaa. Eilen kun lähdin kotona päällekaatuvia seiniä pakoon Black Doorin Guitar Hero- iltaan, sanoi toverillisesti tuttavani näin "mut paras vinkkihän tohon hyperventilointiin on se, että oottaa vaan että pyörtyy ylihapetukseen. Kyllä se hengitys sitten normalisoituu kun on tajuton." Kiitti. Mä taidan nyt kuitenkin jatkossa laulaa tai keskustella pitkiä toveja kissojen kanssa, jos tulee noin vakava hyperventilaatiokohtaus vielä. Se kuulemma auttaa normalisoimaan hengitystä. Ehkä saan sillä kummallisen maineen naapurustossa, mutta pyörtyily ympäri kämppää ei kuulosta sen terveemmältä touhulta - sitäpaitsi mahdollista yöllistä musisointia voi aina verukella vuokranantajallekin terveydellisillä syillä. Et en mä ilkeyttäni laula 'Hummani Heitä' puolta tuntia aamuviideltä. Oikeesti nyt.

Työt ja koulu jatkuu huomenna. Kolme päivää niin, etten pannut tikkuakaan ristiin kummankaan eteen, auttaa kyllä ehkä jaksamaan nyt ainakin jouluun.
Viimeksi olin lomalla kesällä 2007. Ehkä se rupeaa hiljalleen näkymään.

Koulumotivaatio on kova edelleen, vaikka käynnissä onkin lähinnä törkeä läjä paskanjauhantakursseja joilla ei todennäköisesti tule olemaan mitään relevanssia ammattiosaamiseni kanssa. Ja projektikurssi, joka on saanut minut hautaamaan haluni toimia ikinä projektipäällikkönä. Kiittämätön ja vaativa homma on se, ja siitä saa vain vatsahaavan.

Yläkerran piskit.

2008-09-10T01:03:00.005+03:00

Uusi naapuri. Yläkerassa. Touhukkaita koiria.
Ne haukkuu, telmii 24/7 jatkuvasta nujuamisesta päätellen, ja toistaiseksi ovat onnistuneet saamaan kissani hulluiks ja naukumaan kattoa.

Tiiän kyllä että tämä on eläinten (sisältää lapset) omistajien lähiö, ja vielä opiskelijaseutua, mutta eikö noitten rakkien pitäis välillä olla lepotilassa ja ladata akkuja?

Pelkään että ne nakertaa reiän kattoon kuten tuon näköisten koirien olen kuullut tekevän, ja joku päivä tupsahtavat asuntoani terrorisoimaan.

Sitten katkee hauvulin niska kyllä.

Jos huomisen jälkeen on vielä olemassa maapallo, niin minun on alettava ruotsin opiskelu. Toista kotimaista ymmärrän luettuna, heikosti kuultunuakin, mutten kykene puhumaan tai kirjoittamaan ollenkaan.
Muutoin koulu on alkanut oikein mainiosti. Ohjelmointia, projektikursseja, esiintymistä ja puhetaitoja, ja englantia. Ei valittamista.

En aio henkilökohtaisesti muuten äänestää ketään kunnallisvaaleissa, joka jo istuu eduskunnassa. Mitä helvetin järkeä on saada kerätä luottamusvirkoja, kohtalaisen kivasti palkattujakin, kuin täyttäisi jotain bingokaavaketta? Mun mielestä pitäisi olla ehdoton raja siihen että vain yhtä valtiollista tai kunnallista luottamusvirkaa saa hoitaa yhdellä kertaa. Onhan se saatanan väärin että tunkee itsensä joka paikkaan tekemään vasurilla hommia ja burn outtaamaan ja tilittämään paikallislehdille sitten miten rankkaa on ja nyyh mut onneks tulee 40K rahaa kuussa tästä hyvästä tilille.

Ärsyttää.

Kesälomasäissä olisi parantamisen varaa.

Shinedown - All I Ever Wanted

loman tarpeessa.

2008-08-19T22:50:00.003+03:00

Opiskelijalla ei ole varaa lomaan. Se on taivahan tosi. Nyt on koko kesä painettu niska limassa tympeää ja ajatuksia vaatimatonta työtä, johon hiljalleen alkaa kyllästyä ihan tosissaan. Ei ole liian rankkaa, on liian yksinkertaista ja turhaa. Koulu alkaa parin viikon päästä näköjään englannilla ja tietotekniikalla. Olen jo valmiiksi taas innoissani ja motivoitunut myös piirtämään ainakin vähän. Koko kesä meni ohi jotenkin mitäänsanomattomissa merkeissä. Viikot vyöryivät toistensa yli hyökyinä. Tapahtui paljon iloisia asioita. Kehitin uusia harrastuksia. Luovuin joistakin vanhoista paheista. Keksin uusia. Oli mukavia tapahtumia. Mutta silti. Tuntuu etten oikein saanut paljoa mitään aikaan.

2.11 on Disturbedin ensimmäinen, jo kai loppuunmyyty suomen keikka. Odotan sitä kieli pitkällä. Myös syksyn aktiviteeteista näyttäisi oma suosikki muodostuvan toteamisen arvoiseksi kokonaisuudeksi. Avajais- ja lopettajaiselokuvat ainakin kiinnostavat jo valmiiksi. Tulisipa pian lisätietoa. Syksystä pidän muutenkin eniten. Se on muutoksen aikaa, hyvässä mielessä. Uudelleenaloittamisen aikaa. Silloin on täynnä energiaa paneutua uurastamiseen.

Lomaan on vielä viisi työvuoroa ja vähän reilu viikko. Lomaan palkkatöistä siis. Kouluhan alkaa ajallaan.

Monet asiat tuntuu hankalilta. Monet asiat tuntuu hyviltä ja oma ikä sopivalta. Tuntuu että olisin ikäiseni, mutten yhtään enempää, vaihteeksi. Tänä kesänä tuntuu kuin olisi lopullisesti haudannut monet kaunat ja vanhat itkut, murheet ja surut. Ettei olisi enää rumia luurankoja kaapissa heilumassa. Että pitäisi lopettaa pakeneminen.

Kuka lähtee 1.9 maanantaina mun seuraksi näyttelynavajaisiin kolmelta päivällä erääseen kivaan paikkaan Helsingin keskustassa? Liina?

soi: Disturbed - Remember

Turistiin.

2008-07-20T02:18:00.004+03:00

Polttareissa oli hulvattoman hauskaa ja yritin syödä enemmän kuin ihmisen pitäisi voida. Tunnustan häviöni 400 grammalle härkää. Oli kyllä saatanan hyvää härkää, mutta ei uponnut ihan kokonaan. Täysin ymmärrän bottan suosituksen jakaa annos kahdelle, ja seuraavan kerran vinkistä vaarin. Kamalaa syöpöttelyä piti korvata kamalalla juopottelulla, josta onnistuin jo aikaansaamaan päänsäryn ennätysajassa.

Kiitos seurasta juhlakalulle ja kaikille muillekin, vaikken jaksakaan millään linkata blogeihin! Toivottavasti ilta jatkui yhtä iloisissa merkeissä kuin alkoikin iltapäivällä. Oli kertakaikkisen ihastuttavaa tutustua kaikkiin!

Nyt kelpaa köllähtää nukkumaan. Pelkään että aamun tullen synnytän vasikan. Nauta tuntuu näin 8 tunnin päästä potkivan masussa vieläkin.

Sairaalloista.

2008-07-13T02:32:00.002+03:00

Tunnen muutaman ihmisen jotka ovat sairaalloisen kiinnostuneita toisten henkilökohtaisesta elämästä jopa siinä mittakaavassa että usein pidän sitä epäkohteliaana. Toisaalta, tunnen muutamia ihmisiä jotka ovat sairaalloisen halukkaita jakamaan elämäänsä jopa siinä mittakaavassa että koen sen usein vaivaannuttavana. Ja sitten olen minä, joka useimmiten kuin en ahdistun muiden seurasta koska en koe kuuluvani joukkoon, ja odotan ihmisiltä jonkinlaista ajatuksenlukutaitoa ja kykyä ymmärtää sanatonta viestintää. Itse olen tavallani sairaalloisen kiinnostunut muiden ihmisten hyväksynnästä. Siinä samalla teen parhaani etten olen oikeastaan kovinkaan suuren mielenkiinnon tai hyväksynnän arvoinen kenenkään osalta. Tämä on dilemma, tiedän.

Tänään tein sen huomion että olen huonompi leipuri kuin keskiverto seitsemäsluokkalainen poika. Toivottavasti ystävä, joka huomenna pärähtää käymään, ei kuole myrkytykseen tai oksenna. Vaatimattoman keittiössä ähräämisen jälkeinen lopputulos oli silti lähinnä pettymys.

Olenko ainoa ihminen maailmassa joka ajoittain tuntee niin suurta sisäistä raivoa että se on lähes sietämätöntä? Ehkä sille pitäisi tehdä jotakin.

Lisäksi tunnen toisinaan niin valtavaa kuolemanpelkoa että sekin on lähes sietämätöntä. Asiaa ei auta lainkaan se, että kyseessä on luonnonilmiö jonka kaikki muukin elollinen joutuu kohtaamaan, ja että todennäköisesti meidänkaltaisen ihmiskunnan toilausten seuraaminen on tarpeeksi suuri kärsimys vajaavaisemmankin elämän aikana, ja mikäli sitä joutuisi työkseen vuosisatoja seuraamaan, se tosiaankin rupeaisi ottamaan päähän aivan saatanasti.

Uskonnollinen etsikkoaika ei oikein edisty, kun en tiedä mistä etsiä, mitä etsiä, ja miten. Ainoastaan tiedän toistaiseksi vastauksen kysymykseen haluanko etsiä vaiko en. Tietysti haluan. Ja tiedän jopa miksi, ja vastaan rehellisesti että koska pelkään kuolemaa ja elämää. Valtaosa ihmisistä ei suostu sitä myöntämään, ja valtaosa ihmisistä ei mielestäni myöskään oikeastaan etsi henkistä heräämistä. He vain luulevat jo saaneensa sellaisen.

Silti suurin osa ihmisistä jotka ovat ns. sisäisen rauhan ja uskonnollisuuden jo löytäneet ovat minun mielestäni aivan vitun rasittavia.

Mikäköhän minun ongelmani oikeastaan edes on.

Paitsi leipomis- ja ruoanlaittotaitojen puute.

Hipit kuriin!

2008-06-25T03:59:00.009+03:00

Virosta ollaan sitä mieltä että voitas ruveta noita kansalaisten verkkoavautumisia sensuroimaan ja sakottamaan jos vaan saatais ne perkeleet tunnistettua ilman mitään ip-jahtia. Eli voitais vaikka EU:ssa säätäää tämmönen bloggaajien leimasin. Muutenkin vievät työt toimittajilta ja vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen mekastuksellaan juuri kun poliitikot on saaneet jonkun ruman ja haisevan puskemaan ruusuja ja hunajaa.

Ensiksikin: tuotahan on aivan vitunmoisen mahdoton valvoa ulkomaisilta blogiservereiltä. Toiseksi: edes venäjällä ei olla noin röyhkeitä. Kolmanneksi: tuon ehdotuksen tekemisen pitäisi loukata sivistyneiden ihmisten älykkyyttä varsin töykeällä tavalla. Neljänneksi: missä tätä vastaan on addressi tai muu haiseva EI-huutoäänestys? Tai onko joku jaksanut jo kaivaa kyseisen Eestin emakon sähköpostin jonne voisi MASINOIDA argumentointia ja vastineita. Kyllähän minä voin blogata omallakin nimelläni. Ei se vaan niin kivaa ole, koska nimimerkin takaa voi olla oma itsensä. Nimen kanssa pitää miettiä TYÖNANTAJIA. Vähän sama kuin että no kertoisitko työpaikalla esimiehelle kaiken mitä puhut työpaikasta kavereille? Tai kertoisitko hoidoillesi kaiken mitä puhut heidän selän takana äijille? No vittu et tietenkään.

Oli joku pointti mutta oon liian vihainen kirjoittaakseni enää asiasta mitään. Joku muu tekee sen paremmin kuitenkin. Kertokaa mulle kun kirjottelette niin linkkaan merkintöihinne.

P.S. saa ryövätä. Väsäsin parissa minuutissa äkäisyyttäni. Voin tehdä paremmankin bannerin jossain vaiheessa halukkaille. Saa tallentaa, ei hotlinkata.

P.P.S Vaikutti muuan Helsinkiläinen ruokaravintola ampuvan itseään jalkansa sijasta päähän jostain syystä. Kriisiviestintä ei nyt totisesti toiminut. Teki pahaa seurata kaikki bloggaukset aiheesta, alkuperäiset kirjoitukset ja kirjeet, ja ennen kaikkea Eerolan blogin kommentit, jotka eivät voi oikein tulla muulta taholta kuin siltä joka haluaa entisestään pahentaa ravintola Nuevo Latinon asemaa, tai sitten aidosti viimeisenkin päreensä polttaneelta ravintoloitsijalta tai tämän läheiseltä. Pahaa, koska tuonkaltainen kaupallinen itsemurha saa irvistelemään myötähäpeästä - ja myös siitä että ongelmaa (hieman tyytymätöntä asiakasta) yritetään ratkaista kuin mafiakaupungissa joskus 50 vuotta sitten.

Tukeni asiakkaalle. Paheksuntani ja boikotointini itse ravintolalle joka oli kiinnostava vaikkakin kalliiksi viidakkorummunkin valittama. Toivottavasti erityisesti asiakkaan vaimo ei joudu kohtuuttomiin ongelmiin työpaikallaan asiassa joka ei mitenkään hänen persoonaansa taikka työnsuorituskykyynsä liity - lukekaa muiden paremmin raportoimat tapahtumat niin ymmärrätte miten vaimo liittyy/ei liity tapahtumiin. Asiaahan on myös uutisoitu lähes kaikissa nettilehdissä, ja todennäköisesti huomenna sitä näkee myös printteinä.
Eerola, keep us updated!

P.P.P.S Mitä lopulta tapahtui Lehtovaara-keississä?

Resepti.

2008-06-20T02:55:00.003+03:00

Kewin maailmanparannuspirtelö, valmista matskua litran verran eli 2-4 hengelle, riippuen herkuttelun tarpeesta:

1 rkl valmista kaakaojuomajauhetta
1dl kissanminttu minttukermalikööriä
1dl maitoa (kevytmaitokin käy)
0,8l kermajäätelöä (kevytjäätelökin käy)

sekoita vapaamuotoisessa järjestyksessä pirtelöksi ja nauti. Poistaa murheet ja maistuu mahtavalta.

Ikean kalut on koottu. Vielä on siis ostoslistalla mahdollisimman simppeli työpöytä sekä sohva. Ne hankitaan sitten joskus. Sitä ennen on ostoslistalla lisää pelejä, pleikkari 3 sälöineen, ja mahdollisesti elektroniikkaa, kuten monitoimikone (skannaa ja tulostaa).

Ei tässä ostoslista ostamalla lopu. Mutta koti on nyt kiva ja kaipaa vierailuja ystäviltä. Tai minä kaipaan, koti ei kaipaa kuin ahkerampaa siivoamista.

Ikean mööpeleiden kasaus vaati ystävän apua ja kipeät polvet kaikesta kyykinnästä.

Aikuisen elkeet.

2008-06-18T01:23:00.004+03:00

Otin itselleni uuden harrastuksen, nimittäin rata-ammunnan. Ihan tolkuttoman paskahan minä siinä vielä olen, mutta se on toistaiseksi ihan kivaa ja mukavaa. Ensi viikolla taas seuraavan kerran sitä hupia. Ammuskelun lisäksi taas kerran meni remonttiin muutkin elämäntavat, toivottavasti pysyvästi tällä kertaa.

Huomenna menen ökyporvaroimaan hyvin edukkaaseen ruotsalaisalkuperäiseen kodintavarataloon ja hankin kalusteita joita tarvitsen ja tekstiilejä joita haluan.

Enää muistuttaa 90-luvusta työpöytä, jonka uusiminen on varmasti seuraava projekti. Ja Turistilta perintökaluna saatu sohva, jonka Turistikin taisi saada perintökaluna, ja jota vastaan minulla ei ole kerrassaan mitään mutta kissoillani selkeästi on, koska ne raapivat sitä riekaleiksi. Lisäksi sohvan pintakuvio on psykedeellinen yksivärisyydessäänkin, pahoittelut sohvan alkuperäiselle a) designerille ja b) omistajalle tästä näkemyksestäni. Mutta hyvin sohva on palvellut. Omani, niinikään perintökalu synnyttäjäni jäämistöstä, jäi Kuopioon aikansa palvelleena opiskelija-asuntolan yleiseen notkunta-tilaan eräänä kylmänä tammikuun yönä kun pakattiin muuttoautoja.

Alan hiljalleen oivaltaa että tuo muuttoautoja kanssani ja perheineen pakannut entinen vuokranantajani ja kämppis tosiaankin on astumassa avioliiton satamaan. Yhtäkkiä Helsinkiin muutto tuntuu olevan elinikä takanapäin ja kerrassaan älyttömiä asioita on tapahtunut sen jälkeen. Aika ei tuntunut sitä kokiessa pitkältä, mutta nyt jälkijunassa se siltä vaikuttaa. Ja kyllä, ajattelin HS:n kuukausiliitteen ryppy-artikkelista neurotisoituneena hankkia pari purnukkaa taistelussa ikääntyviä arvoja ja ryppyjä vastaan.

Yhtäkkiä ympärilläni on muutenkin pelkästään jotenkin aivan liian aikuismaisesti käyttäytyviä henkilöitä jotka suunnittelevat koteja, vauvoja, kihloja, häitä, yhteisiä asuntoja, järkeviä sijoituskohteita, yhteisiä lemmikkejä ja ulkomaanmatkoja. Monille kodit, vauvat, kihlat, häät, asunnot, sijoituskohteet, lemmikit ja ulkomaanmatkat ovat jo tapahtuneet. Ahdistavaa, kun itse kapinoin viimeiseen asti, vaikka samalla mietiskelen kaikkia niitä asioita joita haluan mutta en tarvitse, ja todennäköisesti ne myöskin hankin. Ja kaikkia niitä keskiluokkaisia, mukavuuden- ja turvallisuudenhaluisia arvoja joihin olen viime aikoina tahattomasti vain ajautunut. Ehkä se johtuu siitä, että koulun kanssa minulla on kerrankin sellainen olo että menen johonkin mihin haluankin ja todennäköisesti päädyn johonkin mihin toivoinkin, ennemmin kuin myöhemmin. Pitäisi kai myöntää olevansa aikuinen, lopultakin. Ja käyttäytyä sen mukaan.

Toisaalta, viimeksi (siitä on nyt varmaan jo muutama vuosi...) kun puhuin isoveljelleni matalariskisistä sijoitussäästötileistä, ensiasunnon ostajan eduista ja siitä että se on ikään sidottu niin hän väitti ettei halua ajatella sellaisia aikuisasioita ollenkaan. Mutta näillä näkymin se on hyvä niin! Taloustaantuma on inflaatiosta päätellen jo ovella, joten nyt kannattaa laittaa säästötilille jos haluaa turvaan ja harkita todella riskittömiä sijoituskohteita, tai kenties sijoittamisen kanssa odottamista siihen että mahdollinen taantuma on aallonpohjassa ja kurssit alhaalla. Ja silloinkin on vähän turhaa - inflaatio huomioiden - jemmata vähäisiä tai pieniä rahoja. Pistäkää se raha liikkeelle niin taantumat vältetään, tai näin kansalaisia huijataan ainakin.

...

Ajattelin erota vasemmistonuorista. En enää koe olevani vasemmistoa enkä nuori. Ainoa kapinallisuuden merkkini on haluttomuuteni tukea yksityisautoilua ajokortilla ja auton hankinnalla, mutta sekin johtuu enemmän sijoituksen kalleudesta yhtäkkisesti, kuin periaattteista enää.

Kierrättäminen, ekologiset ostokset ja kuluttajatiedostava asenne shoppailuun sekä yleinen maailman tilan ja muiden ihmisten huomiointi ei tunnu riittävän, ja jotenkin sama intohimo ei ole enää läsnä jos maailmanpelastaminen rajoittuu pelkästään jätteiden lajitteluun ja tekopyhiin ja kaksinaamaisiin näkemyksiin rasismista.

Pistelee.

2008-04-26T03:56:00.004+03:00

Tänään mummo hankki lävistyksen tragukseensa, mikä on pervosta nimestään huolimatta osa korvassa. Se osa tuossa leukaluun ja korvan välissä, missä on hassu pieni kohoke, sellainen kovarustoinen möykky. Käväisin samalla Jarnolta Tatuatasta kyselemässä kesän aikataulusta, kun tahtoisi lisää mustaa nahkaan. Ja ehkä punaistakin. Loppukesästä onnistuupi. Sitä ennen vaan piirtämään! Aattelin että J lahjakkaana taiteilijana voisi stylata sitä vähän sitten omaan tyyliinsä, koska pidän kovin hänen piirroksistaan.

Korvaa pistelee vähän. Lävistyksen otto näin monen vuoden tauon jälkeen tuntui siltä kuin tosiaan olisi vähän vanhempi jo kuin toivoisi olevansa. Kipeästi juilahti, mutta ei tullut edes vedet silmiin, kuten silloin huulilävistyksen kanssa. Joka mulle yhtenä miljoonasta ilmeisesti jolla on paksu ja varsin tiukka kudos tuossa alahuulen alla, sattui maailman eniten.

Sitten illalla töiden ja töidenjälkeis-kaljojen jälkeen totesin, että jos on ihan pakko kaatua polvelleen ja kyynerpäilleen asfalttiin ja huolella mönkiä suojatiellä, niin ei kannata tehdä sitä poliisiauton edessä... Onneksi eivät vieneet putkaan. Nolotti kyllä perkeleesti. Ja nyt on polvessa appelsiinin kokoinen ruhje ja musta on.

Muuten viime aikoina olen ollut lähinnä onnellinen, ja aivan perkeleen kiireinen.

Heippa hei kaikki Sammon ihqt verkko-osaajat!

2008-04-05T06:03:00.002+03:00

Aattelin vaan sanoa, mitä kaikkea feilasitte!

-Ryhdyitte suunnittelemaan käyttöliittymää, joka on ehkä viisituhatta kertaa huonommin tavoitettavissa kuin vanha järjestelmä (joka toimi aina ja kaikkialta).
-Ette huomioineet sitäkään, että uusi käyttöliittymä toimii vanhanaikaisilla menetelmillä ja on paluu historiassa 10 vuotta taaksepäin.
-Ette markkinoineet uudelle yhteistyökumppanille paremmin toimivaa ratkaisuanne vaan nielitte pakkopullan kyseenalaistamattomasti.
-En tiedä kun en ole päässyt mistään (töistä, koulusta, kirjastosta tai etenkään kotoa) kirjautumaan, mutta olen kuullut että sivusto on huonosti kasattu ja koodi rikkinäistä.

Lisäksi, mussukka-pussukkaiset!
-Otitte uuden järjestelmän käyttöön ennen kuin se oli valmis.
-Poistitte sähköisen asiakastuen ilmeisesti koska tyytymättömät asiakkaat tukeksi pönttönne umpeen.

Tiedän, että varmaan olette syyttömiä. Todennäköisesti joku 1) jota kiinnostaa vähemmän, 2) joka tietää vähemmän ja 3) joka ehkä työskentelee salaa kilpailijallenne neuvoi tai määräsi teidät tekemään näitä vastenmielisiä, kammottavia tekoja joista brutaalimpina vuosina poltettiin rowiolla. Nykyään siinä vain tahrii maineensa kammottavalla tavalla ja joutuu vaihtamaan alaa, muuttamaan Cayman-saarille, tai kenties tekemään kunniakkaan rituaali-itsemurhan.

Sampo, tai Danske Banken vai mikä nyt sitten oottekaan? Minä tiedän että olette menettäneet paljon asiakkaita tämän takia.

PIM

nyt lähti taas yksi!

Vaihdan sellaiseen jossa palvellaan ENSIKSI suomen kielellä, TOISEKSI englanniksi, ja vasta kolmanneksi millään skandinaavisella ruotsinmurteella. Ja KAIKKIA näistä palvellaan sujuvasti netissä.

^_______^

You fail.

Luovuus.

2008-03-20T16:59:00.001+02:00

Miksi ihmeessä aina silloin kun on kauheasti deadlineja tulossa ja pitäisi saada valmista kamaa aikaan, on joko liian kiire toteuttaa ideansa, tai sitten saa hirveästi ideoita kaikkiin muihin, vähemmän kiireellisiin projekteihin? Ei sillä, ihan kiva on saada harrastussivustoa aikaan jota on jo puolen vuotta hautonut ja aikonut tehdä 'heti kun on aikaa', mutta kun olisi ensi viikolla oikeitakin kuolinlinjoja eivätkä ne vältelyllä vähene.

Lisäksi ärsyttää ettei voi suoraan projisodia ideoitaan interwebsiin, vaan pitää nähdä vaiva niiden piirtämiseen, valokuvien muokkaamiseen, typografioiden asetteluun, fonttien etsintään, värien säätöön, ja muuhun vastenmieliseen ja aikaavievään. Kun tätä kaikkea tekee vielä pikselikoossa 4000 x 5000, eikä kuitenkaan sen vaatimaa 37" laajakuvanäyttöä työkaluksi, niin se muuttuu vielä nihkeämmäksi.

Ja asiaa tosiaan auttaa se että näpertelen näitä muita juttuja.

No, tulee ainakin jotakin valmiiksi.

Zen.

2008-03-16T23:24:00.004+02:00

On vaikea olla zen, kun maailmassa on typeriä ihmisiä.
Tämän lauseen voisi paremmin muuttaa muotoon 'erilaisia ihmisiä'. Olen aivan varmasti joissakin asioissa oikea idiootti. Aivan taatusti olen tyhmä, käyttäydyn epätoivottavasti, ja jotain muuta, mitä. Mutta tämä maailma toimii niin, että minulle ei ärrytä kun olen idiootti, enkä saisi itsekään (ei ainakaan todellakaan kannattaisi) ärtyä jos havaitsen idiootin. Siedän vain aivovammaisen olemassaolon, välttelen, ja teen parhaani etten stressaa itseäni asialla.

Muuten zen-teemainen viikko on mennyt kivasti. Töissä on ollut aika hauskaa. Koulussa on ollut ihan ok, ja deadlineihinkin olen venynyt aika hyvin. Koe, johon olen huonosti lukenut, on tulossa, muttei stressaa yhtään. En vaan oikein välitä. Tunnen ainoastaan lievää ärtymystä siitä, että töitä on taas vittumaisina arkipäivinä ja enemmän kuin sovittua, ja sen takia muunmuassa koulun ja työn yhteensovittaminen on joinakin päivinä/viikkoina aivan naurettavan hankalaa. Erityisen hankalan tilanteesta tekisi jos haluaisin pitää vapaa-aikaakin ja tehdä joskus jotakin kivaa. Nähdä vaikka ystäviä.

Mutten oikeastaan enää välitä. Yritän selvitä hengissä aikatauluista, yritän selvitä hengissä yksittäisistä päivistä jolloin herään kuudelta aamulla ja olen kotona viideltä aamulla seuraavana päivänä.

Jätin yhden mukavan harrastuksen taaksepäin, ja tuntuu että vaikka sen pariin vielä palaisinkin, niin ei ole enää sydän ja vilpitön tahto ja into enää mukana ollenkaan. Tästä menetyksestä jostakin syystä selvisin täysin vaurioitta.
Kaikelle on aikansa ja paikkansa, nimittäin.

Kissakin on lopettanut sänkyyn/peitolle kusemisen kun ostin toisen hiekkalaatikon perehdyttyäni kissapsykologiaan.

Bloggerkaan ei enää tekstiä kirjoittaessa jumita.

Kylläpä asiat on hyvin kun lakkaa haluamasta mitään, ja tyytyy vain sinnittelemään ja selviytymään arjesta.

Ainiin, There will be blood on aivan mahtava elokuva. Pidin siitä (jopa) enemmän kuin No country for old menistä, mikä oli myös mainio.
Listalla on vielä Lust, Caution, Väärentäjä, sekä Sweeney Todd. Rakkautta koleran aikaan olisi kiva nähdä, mutta pelkään että vihaan sitä. Marquez on yli kaiken suosikkikirjailijani. Jopa Neil Gaimanin ylitse.

Suunnittele ruma.

2008-03-12T19:32:00.003+02:00

Pelottavaa, että on jo kolmas päivä putkeen kun kirjoitan tänne jotain! Jopas jopas.

Tässä viime aikoina olen miettinyt suomalaisten perimmäistä junttiutta, ja sitä että gloriöösin Emma-gaalan info/tapahtumasivut näyttää aivan kauheelta paskalta. Kattokaa ite. Jos toi taustakuva ei tuo teidän mieleen jotain 70-80-lukulaista bussien penkkikangasta, tai ehkäpä sitä typerää muovia jolla joskus 80-luvulla päällystettiin hyllyt ettei keittiön parempi arvokas pinnoitettu vaneri mee ihan piloille, niin on ihme. Varmaan noiden sivujen tekijä ehkä viis sekuntia miettinyt mitä tekee. Mä toivon oikeastaan että sivujen tekijä on koulutettu lähinnä nuolemaan kirjekuoria.

Sitä on töissä kanssa mietitty, että vaikka maailman tyylikkäimmät paikat on joskus, tai useinkin, kasinoita, niin miksi ihmeessä kasinoiden lattiamatto on yleensä sen näköinen, kun joku meksikolaista ruokaa syönyt olisi oksentanut lsd-tripeissä solmuvärjäämänsä paidan päälle.

Elämän pieniä mysteereitä ovat nämäkin.

---

Deify on soinut viime aikoina paljon. Hyvä biisi on, ja Disturbed häärää studiossa kai parhaillaankin ja uutta pitäs tulla.

Kuunnelkaa myös Imogen Heapia. Se pukeutuu aivan järkyttävästi, mutta on todella lahjakas.

Tequila Suicide.

2008-03-11T23:15:00.003+02:00

Ootteko ikinä kuulleet drinksusta jonka nimi on Tequila Suicide? Siinä vedetään suolat sieraimiin kokkelin tapaan pillillä/setelirullalla, tiristetään sitruunat silmiin, ja sitten purskutetaan tequilat ennen nielaisua. Sen jälkeen seurueen kolme ruminta ja isointa miestä läimii, että pysyt hengissä.

Tunnen pari ihmistä jotka ovat tämän oikeasti tehneet.

Musta tuntuu että elämäni yökerhossa (tai paremminkin nuhjuisessa kantakapakassa) en muuta tilaakaan kuin tätä kitkerää drinkkiä. Koskakohan oppisin olemaan hankaamatta suolaa haavoihin sillä periaatteella, että lääke ei auta jos se ei ole pahaa ja sitä käytä kauan.

Mulla on tosi kurjaa ja se on oma vikani.

Tulipahan mieleen.

2008-03-11T16:00:00.002+02:00

Jotenkin tuntuu että en voi olla ainoa ihminen maailmassa joka tämän on huomannut, mutta olen aika varma että ilmaisjakelulehti satasen ilmoituksissa on aika usein kampaamo-yrittäjien mainoksia, ja olen aika varma että niissä kännykkäkameralla tms kuvatut mallit ovat kaikki miehiä. Naisten kampauksia kuitenkin. Tasa-arvoa?

Turha, mutta hauska.

2008-02-23T05:27:00.004+02:00

Kumpi ja Kampi tappeli.

LåL.

Virkavallan huoli asiaan nauratti ennen kaikkea: "Lapsukaiset vähän juhlistivat hiihtolomaansa näin", poliisi kommentoi.

Kuunpimennys.

2008-02-20T18:04:00.001+02:00

Tänään näkyisi siinä yöviiden ja yökuuden aikaan meidän leveyspiireillä.
Ei vain taida sää olla suotuinen.

Hyvää nimipäivää.

2008-02-20T02:15:00.007+02:00

Nimipäivät on vähän typeriä. Valtaosa maailmasta on sitä mieltä että on vähän dorkaa ja turhaa juhlistaa omistetulla päivällä sitä että sulle on annettu nimi. Kaikilla on nimi. Olet erikoinen ja ihmeellinen ja olemassa - aivan kuten muutkin. Kunnes kuolet. Aivan kuten muutkin.
Eikö syntymäpäivänsä juhliminenkin ole tekopyhää, koska sinä itse et paljoa siihen syntymääsi vaikuttunut, ja äitisi taisi tehdä kaiken likaisen työn. Ehkä voi onnitella sitä että 'jee, elit taas yhden vuoden, phew, kylläpä näitä karttuu'. Tätä taisin ajatella omana syntymäpäivänäni viime syksynä. Synttäreistä katosi mieli silloin, kun täyttämällä vuosia ei saanut enää erityisoikeuksia. Nykyään kun on saanut kaikki lainmukaiset 'erityisoikeudet', ei oikeastaan ole enää mitään erityisoikeuksia, ei mitään jännää mitä odottaa. Ei mitään virstanpylväitä. Pitää olla aikuinen.
Ei saa olla tyhmä. Ei saa olla ruma. Ei saa olla tietämätön. Ei saa olla ärsyttävä. Ei saa olla vastuuton. Ei saa olla lapsellinen. Ei saa leikkiä.

Mitä muuten pitäisi vastata kun kysytään kohteliaisuuttaan että miten menee? Pitäisikö sanoa 'ihan hyvin, mitäpä tässä' vai pitäisikö yksityiskohtaisesti selittää ja avautua siitä miten oikeasti menee ja miten olisi kiva jos menisi? Eri asia tietysti jos kyseessä on tuttava tai kollega, joku joka ei voi valita muuta kuin kanssasi asioinnin siitä syystä ettei itse voi jonkun muun tekemään valintaan vaikuttaa, vai joku sellainen joka enimmäkseen valitsee viettävänsä aikaa kanssasi? Entä nämä mystiset raja-tapaukset? On olemassa paikkoja, joissa väki tavallaan valitsee kenen kanssa on, mutta toisaalta ei voi kontrolloida sitä. Esim, nettiyhteisöt. Niissä väki kerääntyy tietyn aiheen ympärille, tutustuu toisiinsa, ja sinne tulee lisää porukkaa. Ehkä jotkut eivät tule toimeen keskenään. Jotkut varmasti tulevat. Ihannetapauksessa kaikki tulevat. Sellaista ihannetapausta sattuu varmaan aika harvoin. Mikä on silloin kohteliaisuuden raja? Sama, kuin tuntemattomien seurassa, tai työpaikalla? Saa kiinnostua muista enemmän, mutta se on kohteliasta hoitaa jotenkin syrjässä, ettei muut loukkaannu kun et ole kiinnostunut heistä? Vai saako sen näyttää? Jos se näytetään, saako siitä loukkaantua?
Minä joskus loukkaannun. Aika useinkin. En pidä siitä että rajaannun ulos. En pidä siitä, jos se on oma syyni, mutta en voi vaikuttaa siihen mitenkään.

Palatakseni olennaiseen kysymykseen, jos sinulla on kurjaa ja vittumaista, suorastaan inhottavaa, ja vihaat elämääsi, vaikka ulkoisesti kaikki on ainakin melko ok, niin miten voi kohteliaisuuden rajoissa vastata kysymykseen 'mitä kuuluu?'
Jos sanoo totuuden, pelkää että muut leimaavat hulluksi ja yrittävät vihjata hoitoon. 'Hoito' on paikka jossa onnettomat ihmiset opetetaan olemaan onnellisia jotta ne eivät tunnu niin raskaalta sosiaalisessa ympäristössä.
Jos valehtelee, tuntuu että osoittaa epäluottamuksen, ja samalla tuntuu kuin puukottaisi itseään munuaiseen jos tarpeeksi usein toistelee miten kaikki on ok, kun mikään ei oikeasti ole kovinkaan vitun ok?

Minua ahdistaa, totta puhuen. Minua ahdistaa jatkuvasti.
Koulussa ahdistaa, kun tuntuu etten oikein tavoita vaatimustasoa, osaa niin paljon kuin muut, osaa kommunikoida, ole kelvollinen mihinkään, ja kaiken lisäksi alisuoriudun.
Töissä ahdistaa, kun tuntuu etten oikein tee tarpeeksi, veny tarpeeksi, uhraa tarpeeksi omaa aikaani, jaksa tarpeeksi, ole tarpeeksi motivoitunut...
Nettituttujen seurassa ahdistaa, kun koen että ainakin puolet joistakin ympyröistä eivät oikein haluaisi että olisin edes siellä, ja loput puolet eivät ajattele samoin nettiystävyydestä kuin minä.
Oikeiden ystävien seurassa ahdistaa kun niillä menee enimmäkseen aivan saatanan hyvin, minulla ei, ja olen luuseri ja kamala ihminen.
Yleisesti kenen tahansa seurassa ahdistaa kun olen niin vastenmielinen, hylkiö, ja suorastaan naurettava.

Usein tuntuu että työtoverit ja muutkin pilkkaavat minua, säälittelevät ja jauhavat paskaa selän takana. Ehkä tätä ei tapahdu koulussa, ainakaan paljoa, mutta siellä on ehkä parhain yhteishenki muutenkin. Ja ehkä sitä tapahtuu, mutta osaavat paremmin peittää.

Joskus vaan tuntuu hylkiöltä, enkä voi ajatella oikein ettenkö olisi sitä asemaa ansainnut omalla paskuudellani.
Sitten kun peittää kaiken tämän ilmeisen itsetunnon puutteen (sitä se kai on, koska osoittaa hyvää itsetuntoa jos ei piittaa siitä ettei sinusta oikeastaan pidetä), sosiaalisen turvattomuudentunteen, yksinäisyyden, ahdistuksen, stressin, mihinkään kuulumattomuuden, ja epävarmuuden jatkuvasti niiltäkin joiden seurassa kenties uskoo olevansa vähiten säälitelty ja naureskeltu, saa varmaankin vatsahaavan. Lähinnä, koska joissakin tilanteissa ei ole oikeaa tapaa toimia.

Joten vastaan aina 'mitäs tässä'.

Enimmäkseen ei tunnu kuitenkaan miltään.

Joskus kun tulen kotiin, niin tuntuu siltä kuin olisi maailman vihamielisimmässä paikassa, jossa kaikki muistuttaa jostakin epäonnistumisesta ja väliinputoamisesta.
Vankilassa.

En varmaan ikinä unohda yhtä asiaa minkä joku taannoin sanoi:
"Being a friend and being friendly are two completely different things."
Onhan ne.
Siitä syystä olen taipumukseltani epäluuloinen ystävällisyyttä kohtaan ja epävarma siitä voinko pitää useitakin henkilöitä ystävinä, vai ovatko ne vain ystävällisiä. Usein pidän todellisimpina ystävinä niitä, jotka sanovat joskus pahasti. Sellaisella tavalla kuin ystävät yleensä.
Joskus menen niin pitkälle että suorastaan provosoin sitä tapahtuvaksi, että uskoisin.
Ja joskus sen takia menetän mahdolliset ystävät, koska he eivät kommunikoi samalla tavalla tai ymmärrä kommunikaatiotani, enkä minä heidän.

Lauantai aamuna krapula ja vapina

2008-02-17T01:38:00.003+02:00

... Tuijotan vessan seinää.

Pidin pienet kemut työtovereille, ja muutama erityisen läheinen ja mukava työtoveri ja myös aiemmalta tuttu ihminen selviytyivät tänne routaiseen korpeen. Läksimme sitten Helsingin keskustan tuntumaan karaokebaariin ja vedimme lärvit. Muistan ajatelleeni perusoluen lipityksen ohessa kahdeksannen drinkkikierroksen (fisu, fisu, fisu, fisu, minttu, fisu, tequila, tequila) kohdalla ettei ajatus ole ehkä enää kauhean hyvä.

Kotimatkalla kun toistelin mantraa 'älä sammu, älä yrjöä', ajattelin myös että se ei ollut todellakaan hyvä idea enää.

Eikä se ollutkaan. Kotona oli pakko suorittaa operaatio jota kutsun suojayrjöksi. Sen idea on, että kun tajuat olevasi aivan tappavan humalassa ja sammumispisteessä, ja tiedostat vatsassasi vellovan vielä litratolkulla viinaa joka tuntuu nousevan vielä päähän aina pahemmin, niin oksennat pois. Sen jälkeen peset hampaat huolella, otat särkylääkkeen ja litran vettä, ja menet syntejäsi anteeksipyydellen peiton alle toivomaan/pelkäämään että näet vielä huomisen.

Näin unia ajautumisesta ainoastaan ruotsinkielisiä palvelevaan pankkiin, josta ulos lähtiessäni oli maailmaa kohdannut ns. loppu. Tiilitalot sortuivat maahan, asfaltit aukenivat suoraan viemäreihin ja laavamyllyihin, ja taivaalla satoi maahan meteoriittejä niin että koko taivaankansi oli punainen ja valojuovia täynnä. Juoksin kaduilla ja huusin 'tämä ei tapahdu, tämä ei ole totta, tämä ei tapahdu, ei ole totta' kunnes heräsin.

Näin myös unta kieroutuneesta bordellista jonka nimi oli Evil Joy, tai jossa asui huora/mieshuora jonka nimi oli Evil Joy. En muista. Mutta tuota 'Evil Joy'-asiaa toisteltiin unessa useasti, kertojaäänen toimesta. (Siinä oli kertojaääni, kuten joissakin elokuvissa, ja olin unessa ikäänkuin elokuvankatselija.) En tiedä johtuuko tämä siitä että olen katsellut lähiaikoina paljon Sin Cityä kouluasian yhteydessä.

Mitä nämä liskot kertovat alitajunnastani?

Töissä oli kamalaa. Koin aamulla sydämentykytyksiä, närästystä, pahoinvointia, heikotusta, vapinaa, päänsärkyä, lihaskipua, katumusta, ja jostain oudosta syystä suurta mielitekoa syödä raakaa naudanlihaa.
Oireet jatkuivat läpi työpäivän, mutta vain yksi kerrallaan vuorotellen.

Että olipa hauska nol(l)ata itsensä täysin.
Kyllä ihminen kaipaa tällaista välillä, että osaa taas arvostaa kohtuullista alkoholinkäyttöä.
Tajusin että musta on tullut ihan saatanan vanha aivan yhtäkkiä.

Vituttaa, 24/7/365

2008-01-28T18:41:00.000+02:00

Nyt kuuppaa kiristää siihen malliin että tekis mieli ottaa antennivapaata sekä töistä että koulusta.

Aloitetaan koulusta.
-Opintosuorituksia puuttuu yli 15op:tä. Niitä on kirjattuna puolen vuoden opinnoista peräti 14op:tä.
-En saa millään uusintatenttimahdollisuutta toiselle päivälle sovitua kun olen palkkatöissä vars. tenttipäivänä. Kuuluuko opettajan asiaan mankua opiskelijalle vapaata luennoilta joissa opiskelija mieluusti olisi - ja olisi itse asiassa pakko ollakin - kun opettaja ei itse jaksa painaa yhtä linkkiä ja syöttää kellonaikaa toteutukseen jonakin toisena päivänä?
-Joillakin opettajilla on epämääräisiä, stressaavia ja epärealistisia mielikuvia opiskelijoiden jaksamisesta ja ajankäytöstä siinä määrin, että niiden niskaan hierotaan käsittämättömiä deadlineja projekteista jotka ei täysin edes opeta vaadittua asiaa ainakaan kunnolla, kun suurin osa ajasta menee käsittämättömän deadlinen kirimiseen eikä itse kurssin tarkoitukseen?
-Joillakin opettajilla on stressaavan kaukaisia käsityksiä työmäärästä mikä on asiallinen tiettyyn opintopistemäärään.
-Jotkut opettajat eivät osaa kommunikoida ymmärrettävästi.
-Jotkut kurssit on pilkottu neljään eri osaan ja heitetty toteutettavaksi kahdeksan eri kuukauden aikana neljän eri opettajan toimesta luentojen ollessa erittäin vähäisiä määrältään. Tämä aiheuttaa mm. sen, että kurssin kokonaissisältö ei hahmotu eikä pysy hallussa opiskelijoille, ja saman kurssin sisällöstä tulee hyvin erilaisia tehtäviä. Joillakin jopa harhaisia työmääriä olemattomaan kurssiosaseen suhteutettuna.
-Joka kurssilla on ryhmätöitä eri ryhmän kanssa. Kaikilla kursseilla ryhmätyöt tehdään omalla ajalla.

Työt:
-Tarkoittaako 'voin välillä tehdä arkivuoroja, ei tää nyt ihan ehdoton pyyntö ollut' sitä että niitä sopii laittaa yli 40% työtunneistani? Lasken pe-vuorot viikonloppuun, ja työtuntimääräni ei ole lähelläkään puolta täysaikaisesta nyt tammikuun ekan viikon jälkeen.
-Niitä on maailman vittumaisimpina päivinä koulua ajatellen.
-Ei kiinnostais ja oon tulossa kipeäksikin. Onko pakko jos ei haluu?

Sellaista. Koulu stressaa, vituttaa, ja saa aikaan pakkoliikkeitä ja hallitsemattomia äännähdyksiä kun ajattelenkin sitä tai tätä kurssia ja sen suoritustapaa.
Ainiin. En saa sille saatanan verkkotenttikurssille edes kirjoja varmaan ajoissa, kun niitä ei ole opiskelijakirjastossa suunnattomia määriä, ja jotkut apinat ei näköjään palauta omaa kopiotaan eräpäivän jälkeenkään.

Harvoin on elämä näin vastenmielistä.

Torviperseet.

2008-01-21T16:59:00.000+02:00

Räntää.
Asfaltin pintaan jäätynyttä kosteutta ja sen päälle räntää.
Pakko sanoa etten valtavasti pidä tällä hetkellä ulkotilasta ja siellä liikkumisesta.
Pakko itse asiassa tunnustaa, että taidan opiskelujen jälkeen muuttaa isojen, rumien ja vaarallistenkin hyönteisten uhalla johonkin maahan, jossa keskimääräinen vuosilämpötila on yli 10 astetta, ja missä ei tiettävästi sada lunta koskaan.

Bloggerin kirjoitustoiminto ei toimi edelleenkään yli-innokkaan automaattisen tallentimen takia. Jumittaa niin, että voi laskea puoli sekuntia jokaisen naputetun kirjaimen väliin - ja jos kirjoittaa yhtä nopeasti kuin minä kirjoitan n. 12 vuoden nettikokemuksen ja konekirjoitustaitojen opiskelun jälkeen, se vituttaa ihmistä.

Blogilista: Oliko ihan pakko? Oliko ihan saatanan pakko siirtää ne kamat siitä vasemmasta palkista, juuri kun ne oli saanut autonomiseen hermostoonsa istutettua? Kiitos. Myös kiitos siitä, että yli kerran kolmesta kun yritän blogilistaan päästä tai suosikkini avata, ne eivät avaudu. Nihkeilyä servutilan kanssa? Voi olla että saan sittenkin blogini ylös ihan perinteisiin kirjanmerkkeihin, koska niillä ei ole tapana kaatuilla.

Vielä yksi asia: Kuka saatanan torviperse suunnittelee anttilan postimyyntiin sen kokoisia neliskanttisia laatikoita joita ei voi kantaa millään helvetin keinolla paitsi telekinesialla jos on jo toinen käsi varattu? Yllättävän hauskaa se, etenkin kun yhdistää räntäsateeseen, liukkaaseen maahan ja täpötäyteen bussiin sitten myöhemmin.

Tästä päivästä ei ole oikein hyvää sanomista. Kissakin paskoi matolle ja nukahdin erään kurssin ensimmäisellä luennolla, enkä tajua yhtään mitä sillä kurssilla tehdään. Harmi etten nukahtanut taidehistorian luennolla, jossa ei tullut oikeastaan mitään uutta asiaa, mutta jossa opettaja osoitti huolestuttavia merkkejä Dan Brownin kakkakikkareen Da Vinci Coden fanittamisen suhteen. Oikeasti, miksi ihmeessä ujuttaa opetustoimintaan fiktiivisiä teorioita?

Jotkut ihmiset muistuttavat herttaisen pörröisiä ja innokkaita, mutta aivan jumalattoman typeriä spanieleita. Sellaisia jotka juoksevat seinään jos pallo lentää siihen suuntaan.

Ja niille maksetaan tuosta.

2008-01-16T02:35:00.000+02:00

Hävisin arvassa. Saanko rahani takaisin? Ostan sillä uuden arvan jos voittaisin. Jo on jumalauta aivan saatanan käsittämätöntä toimintaa. Pokeri on taitopeli. Jos siinä häviää rahansa, se voi olla huonoa tuuria - mutta huonon tuurin tai taitojen riittämättömyyden voi taatusti ennakoida ennen kuin siihen ryhtyy ja on oltava tähän optioon valmis. Muuten voi pitää häviämistä kasvattavana kokemuksena. Samalla periaatteella arpoihin hetken mielijohteesta laitetut rahat pitäisi saada takaisin jos ei voitakaan. Tai peliautomaatteihin. Tai vaikka LOTTOON. Siis mitä VITTUA? Ei tässä sivistynytkään ihminen enää keksi kieroa tapoja parjata ääliötä, jos on itsensä noin syvälle ruskeaan taikanesteeseen omaehtoisesti sanavalikoimillaan ja ajatustensa ummehtuneilla likavesillä upottanut. Sitä paree käydä lusikka ojossa ahmien omaa hatullistaan kakkaa - tai uima-altaallistaan - jos haluaa joskus vielä syödä muutakin lounaakseen kuin sitä itseään. Toivon kovasti että hra Määttä nauretaan ulos opetusvirastaan ja sen lisäksi hänet poistetaan asiantuntijalistalta vaarallisen huonojen ideoiden takia jotka lokaavat koko saatanan MINISTERIÖN.
"Sen jujuna ei ole pakottaa kansalaista suitsimaan pelaamistaan, vaan antaa hänelle oikeus perätä takaisin tappioitaan esimerkiksi humalassa kotisohvalla hävitystä nettipokerimatsista." Eli ei tarvii tunnustaa ongelmiaan vaan pääsee vastuustaan kuin koira veräjästä jos käy köpsysti. Kyllä Suomalaisista pidetään huolta, kun ne on vähän tuommoisia vajaita ja rassukoita. Niin. Nöpöti nöpöti. Ei tässä muutkaan teoistaan ja päätöksistään joudu vastuuseen. Olis tosi kiva jos voitais pankilta penätä rahat takaisin jos itse sijoittaa pankissa riskirahastoihin ja menettää rahansa. Kun eihän se Urpo voinut tietää, ja kyllähän pankin pitää ottaa vastuuta ja lakata lypsämästä uhkarohkeilta sijoitusvammaisilta.
"Nettipokeribisnes perustuu verkostomyynnistä tuttuun pyramidijärjestelmään. Alimpana kuviossa ovat sosiaaliviranomaisen näkemyksessä peliriippuvaiset. Heiltä lypsetään rahat, joilla pokerifirma maksaa huipulla olevien taitavien pelaajien voittopotit." Eihän tämä edes pidä paikkaansa. Talo hyötyy kaikista pelaajistaan raken kautta. Se ei lypsä huonoilta pelaajilta - muut pelaajat lypsävät. Muut pelaajat hyötyvät. Firma saa joka tapauksessa omansa pottiosinkoina. Nettipokerifirmaa - taloa - on turha syyttää siitä että joku Urpo Humalainen häviää pikkusievässä kotisohvalla puolet palkastaan kun ei tajua olevansa liian humalassa tai liian huono pelaamaan - talo ei edes mitenkään vaikuta siihen kuka häviää ja kuka ei. Kyllä se Urpon peliseura ja omat taidot siihen vaikuttavat. Ja jos häviää, niin kyllä se ihan Urpon oma vika on. Eikä tässä kannata edes taitopelissä ruveta peliriippuvaisuudesta lässyttämään. Samalla tavalla peliriippuvaisia on onnenpeleissäkin, eikä silti vielä ole päätetty että RAY maksaa kaikille humalassa baarissa rahansa koneeseen hävinneelle omansa takaisin kun eihän se raasu tajua parastaan ja sillä on ongelmia. Miksi pitäisi opettaa ihmisille ettei heidän tarvitse ottaa vastuuta tekemisistään, ja olettaa että kaikilla on ongelma - kun Suomi on edelleenkin pokerihyötyjämaa, jossa pelaajat saavat enemmän voittoja keskimäärin kuin häviävät?

Toinen suurta raivoa herättänyt asia on tämä krapulantuoksuinen ajatuskukkanen. Siis milläköhän ruumiinosalla tässä nyt ajatellaan? Maksulliseksi käteisen käyttö? Anna mun jumalauta kaikki kestää. Onhan se ikävää kun urpot käyttää käteistä ja NYYH kun se on vaikeeta sitä painaa, mutta minkä helvetin takia niiden jotka eivät ihania ja käteviä maksukortteja käytä pitäisi saada rangaistus siitä? On paljon pieniä juttuja jotka maksaa mielellään käteisellä. Ihminen myös pysyy realistisemmin oman rahatilanteensa mukana kun käyttää käteistä. Mummot ja muu vanhempi väki ei ole valmis käteisestä luopumiseen elinikänään. Miten vitun epärealistisessa todellisuudessa pitää elää, jos kokee että käteisen käyttämisestä voisi ihan lähivuosina luopua kokonaan ja on reilua sakottaa niitä jotka sitä vitun typerää paperipaskaa vielä käyttää? KAIVAKAA NE AIVONRIPPEET ANAALISTANNE. Herätys!
Eikö saatana riitä että pankit ottavat palvelumaksuja vaikkei palvelua saa koskaan kun palvelee itseään verkkopankissa, etenkin kun pankkitoiminnan idea on siinä, että pankki tienaa sijoittamalla asiakkaidensa rahoja tuottoisasti, eikä siitä että revitään jokaisesta sormenliikahduksesta asiakkaalta verirahoja kun on niin raskasta, niin raskasta, eikä ihan riitä nuo sijoitusmiljoonat.

---

Päiväkirjaosio:

Mulla menee ihan hyvin. Ostin 32" laajakuva LCD-television. Ostin pelejä. Ostin vaatteita. Ostin silmälasit. Ostohulluus on iskenyt. Kohta voisin ostaa lisää kirjoja ja ehkä elokuvia. On ihan hyvä mieli yleisesti ottaen, vaikkei ehkä ostelusta.

Joo moi, mä oon opiskelija. Olen viimeisen vuoden aikana ostanut enemmän viihde-elektroniikkaa ja härpättimiä kuin ikinä. Koulu kiinnostaa mutta töitäkin paiskin, niin paljon kuin tulorajat vaan venyy (ns. perse ruvella, kun laskee koulun yleensä asettaman normin työviikon itsessään).

Enpä ois uskonut kun korppua Kuopiossa popsin että joskus elelen näinkin leveästi (velaksi).

---

Apua, mut linkattiin ja nyt nolottaa kiroilu. Kun eihän tätä ikinä kenenkään pitäs lukea.

Hyvää 24.12-27.12 välistä aikaa teillekin!

2007-12-23T19:58:00.000+02:00

"I have a little migraine,
I made it out of stress,
And when it's old and over,
Then with fever I'll be a mess!

Oh, migraine, migraine, migraine,
I made it out of stress;
Oh fever, fever, fever,
With fever I'll be a mess!

It comes with hellish aching,
With pain so sharp and clear,
And when it gets to ending,
Another one I'll fear!

Oh, migraine migraine migraine..."

Joulu tässä taloudessa on = migreeni, kuumetta, kuukautiset, 24h reissu Lahteen, 10,5h töitä heti tiistaina, ja eroaminen harrastusyhteisöstä pitkällisen savustuksen päätteeksi.

Että hyvää jouluksi nimitettyä, teennäistä, kaupallista arkipyhää vain teillekin.

Keitä ne on ne sankarit?

2007-11-23T15:27:00.000+02:00

Kävin eilen katsomassa Beowulfin. En tiennyt ennen elokuvaan menoa että se on kokonaan 3D-animaatio, jossa pääosan näyttelijöiden mukaan oli tehty päähenkilöt, joille näyttelijät tekivät ilmeisesti puheroolit.
En ole ihan mielissäni, vaikka leffa sinällään oli vaikuttava nykyisen 3D:n mahdollisuuksista. En tykkää siitä että on pakko tehdä leffoja menetelmällä vain koska se menetelmä on olemassa. Ihmisnäyttelijöistä lähtee nyt silti huomattavasti enemmän tunteita ja niitä on mukavampi katsella kuin epätodellisen näköisiä animoituja roolihenkilöitä.

Elokuva oli... mielenkiintoinen. Viihdyttävä, ei sopiva erityisen nuorille, ja myös jossakin määrin tarkoituksettomasti ilmeisesti huvittava. Tai ehkä tarkoituksella? Silti se oli viihdyttävä, mikä on kai suuren budjetin viihde-elokuvan tarkoituskin. En vain tiedä vieläkään pidinkö siitä vaiko en, ja se on mielestäni huono piirre elokuvassa. Ilahduttavaa oli että Neil Gaimanin kädenjälki näkyi elokuvassa.

Menen viikonlopuksi urheilemaan roolipelaamisen ja ryyppäämisen merkeissä radanvarrella muutama sata kilometriä pohjoiseen päin. Se on ihan kaivattu hengähdystauko todella stressaavasta koulusta.
Ainiin, miksi muuten kukaan opettaa enää nykyään kirjoittamalla vihkosesta taululle käsin tekstiä joka meidän pitäisi kopioida ja lukemalla ne sitten ääneen? Nainen on alle 40 ja silti opettaa tuolla tavalla - vaikka luokassa on kaikille opiskelijoille tietokoneet ja opettajalla käytössä kone esitysgraffoineen ja projektoreineen... APUA, menee hermo!

(Iik! Kuukausi enää jouluun! Ja mulla on jopa suunnitelmia, vaikka joudunkin töihin valtaosaksi 'joululomaa' koulusta. Tää kuukausi tarkottaa myös että on enää noin kolme viikkoa aikaa saada uskomaton läjä koulutöitä selvitetyksi! Ei tässä stressiä tai mitään...)

soi: Rancid - Among the Dead

Kiusallista.

2007-11-20T07:33:00.000+02:00

Miksi mp3-soittimen akku, joka ei ole latausta soittimessa valomerkein vaatinut kuten pitäisi, menettää viimeiset tehonsa juuri kun bussissa on äänekäs, ärsyttävä mamma joka viihdyttää vielä äänekkäämpää ja ärsyttävämpää jälkikasvuaan puhelimestaan löytyvillä hermojariipivillä pliippauksilla ja soittoäänillä. Samaisella hetkellä tajuat seuraavan pysäkin olevan ainakin 20 minuutin matkan päässä, joten ei toivoa päästä eroon näistä yhteiskunnan silmäteristä ennen sitä.

En edes sano mitään siitä thai-ladystä joka napit korvissa kuunteli puhelimestaan musiikkia kaiuttimista kunnes bussin kollektiivinen tuijotus sai tämän tajuamaan thai-ulinansa ja kailotuksensa kuuluvan koko bussiin, kiitos vaan.

Kysyn vaan.

Typerykset.

2007-11-18T14:28:00.000+02:00

Opetushallitus perseilee

Mitähän tästäkin taas voi sanoa. Filosofian opetus tuskin on tämän maan suurin ongelma, olkoonkin että sitä lukiossa voisi mielestäni opettaa enemmänkin. Villit vertailut Valtiosta ja Mein Kampfista eivät kanna kovin kauas ja ole perusteltuja muuten kuin epädemokraattisuudella ja idealismilla. Minua vähän surettaa tämä yritys demonisoida jokin asia jossa ei niitä demoneita oikeasti ole. Huonoa journalismia, huonoa päätöksentekoa.

Erityisesti tuo artikkelista siennyt keskustelu on surkuhupaisa ja ahdistava. Onko valtaosa kansalaisistamme oikeasti idiootteja? Ainakin se äänekkäin osa mitä ilmeisemmin on. Muutenkaan en oikein tiedä miten hyvä on tehdä uutispalvelusta markkinameininkiä tarjoamalla mahdollisuus keskustella ja avautua. Ehkä, jos kaikkien olisi kirjoitettava omalla nimellään. Muutoin; kaikki keskustelut uutispalveluissa vähentävät uutisten tarjoajankin uskottavuutta. Mutta onhan se ymmärrettävää; ihmisillä on nykyään uskomaton tilityksen tarve. Etenkin on avauduttava asioista joita ei oikein ymmärretä.
Oma tilityksentarpeeni ei nykyään oikein tahdo riittää edes bloggaamiseen. Typeryys uuvuttaa minua kaikkialla. Mitä enemmän typerykset puhuvat, sitä vähemmän itseäni huvittaa tehdä niin.

Tuntuuko joskus siltä kuin älykkyyttäsi loukattaisiin.

2007-11-08T23:14:00.000+02:00

"Tv-kanava Nelonen ei lähetä tänään sarjamurhaajista kertovaa Dexter-rikossarjaa. Nelosen mukaan syynä on Jokelan koulun tapahtumat. Ohjelman oli tarkoitus alkaa kello 22.
Ohjelmistosuunnittelupäällikkö Elina Pentinsaari kertoi STT:lle, että kanava halusi lähettää kansallisena suruliputuspäivänä jotain rauhallisempaa ohjelmaa, joka ei järkytä kenenkään mieltä. Myös väkivaltaiset ohjelmamainokset poistettiin päivän ohjelmistosta.
Päätös ohjelmistomuutoksista tehtiin tänään."

Justiinsa. Hyvä nelonen. Mikään ei ehkä suututa katsojaa enempää kuin holhoaminen. No, ehkä tekopyhyys ja jeesustelu. Nelonen päätti olla näyttämättä nimenomaan dexter-sarjamurhaajasarjan, mutta ei päättänyt jättää nelosen todennäköisesti suosituinta sarjaa, Lostia näyttämättä eilisten, surullisten tapahtumien takia. Lost käsitteli myös väkivaltaisia teemoja.

Minusta tuntuu siltä, että minut pakotettaisiin suremaan tapahtumaa jota vapaaehtoisestikin olen surenut, ja suren jatkossakin, riippumatta siitä miten ympäristö moralisoi ja velvoittaa minua pitämään erityisen julmaa murhaa kansallisena tragediana. Aikuiset ihmiset kykenevät erottamaan faktan ja fiktion ja nauttimaan väkivaltaviihteestä vaikka maailma on surullisen väkivaltainen itsessäänkin. Sensuuri sädekehän kiilloittelun hengessä on vastenmielistä ja loukkaa älykkyyttäni. Se ettei väkivaltaa näytetä ei poista maailmasta väkivaltaa, tai se että kuolemaa ei näytetä ei poista maailmasta kuolemaa.
Suomessa kuolee joka päivä melkein 150 ihmistä. Osa oman käden kautta, osa murhattuina tai tapettuina, osa väkivaltaisesti onnettomuudessa. Maailmanlaajuisesti vääryyksissä, kurjuudessa, ja ansaitsettomasti kuolee joka päivä kymmeniä, varmasti satoja tuhansia ihmisiä.

Miksi minusta tuntuu tekopyhältä yhden sattuman vuoksi ruveta jeesustelemaan valtamediassa. Miksi minusta tuntuu että tuollaisia päätöksiä tehdään ajattelematta asiaa tarkemmin.
Olisin ymmärtänyt paremmin jos ohjelman tilalla olisi näytetty jotakin aiheeseen liittyvää.

Mielestäni nelonen haukkasi juuri hatullisen paskaa.

keskustelu nelosen nettisivuilla alkoi illalla, raivosi kymmenen ja yhdentoista aikoihin aktiivisimmillaan, ja lukittiin yhdentoista jälkeen noin 23:20. Siitä on poistettu muutama sivu keskustelua (olettaisin ettei kronologisesti, vaan keskustelusta on poistettu välistä nelosen mielestä 'sopimattomia' viestejä.)

nelosen palautelomake jonka kautta tulleita palautteita tuskin luetaan. Uskoisin niitä tänään menneen aika monta.

nelosen toimitus sähköposteineen, sinne menevät palautteetkaan tuskin tulevat luetuksi tai vastatuiksi.

Voihan sitä ajatella että tämä on ison asian nostaminen pienestä jutusta, mutta. Periaatteet ovat periaatteita. En halua holhousyhteiskuntaa, ainakaan sen pahempaa kuin missä jo elämme. Haluan vastuullisuutta ja monitahoista ajattelukykyä valtamedioiden päättäviin elimiin.

Mutta toisaalta, mediakriittisyys on aina tervettä ja tämä muistutti tavallaan siitäkin.
Kaikki mitä luet, kaikki mitä kuulet, kaikki mitä katsot: vaikka ne ovat uutisia, joku on jo tehnyt päätöksiä missä hengessä ne uutisoidaan, vai uutisoidaanko niitä lainkaan.
Joku päättää mitä tiedät.

Kriittinen ja monilähteinen kaikessa mediakulutuksessa, ja etenkin uutiskulutuksessa, kannattaa olla jos haluaa itse tietää kaikki näkökulmat.

Olipahan edes vähän sivuava aihe että pääsi tämänkin avautumaan.

Let the bodies hit the floor.

2007-11-07T18:12:00.000+02:00

Kukapa tästä ei kirjoittaisi lähiaikoina? Tuusula on lähempi kunta minua maantieteellisesti kuin Helsinki. En ole ikinä käynyt siellä, kylläkään. Se, että kahdeksan henkeä, yksi rehtori ja loput oppilaita, kuolivat erään harhautuneen nuoren murentuessa eksistentiaaliseen kriisiinsä ei minusta ole mikään mainio asia. Minusta ei myöskään ole mainio asia että olen tähänastisen elämäni aikana tuntenut läheisesti 2 anorektikkoa, 3 itsemurhaa yrittänyttä, 2 siinä onnistunutta, 3 vaikeasti masentunutta ja useampia lievemmin masentuneita, 1 narkkarin, puhumattakaan muista, vaikeammin luokiteltavista ahdistuneisuus- ja mielenterveysongelmista. Missään tapauksissa apua ei ole osattu antaa ajoissa. Itse sain apua koulun puolesta väkisin, mutta vasta kun olin epäonnistunut itsemurhayrityksessä ja käyttäytynyt vuoden todella itsetuhoisesti ja koulun suhteen välinpitämättömästi. (Mainittu voi olla uutta tietoa joillekin ihmisille ja toivon ettei se ketään erityisesti loukkaa; luulen että nekin jotka eivät tienneet tätä ovat voineet sitä arvailla). Tietysti apua saadakseen pitää oivaltaa sitä hakeakin, mutta kuinka moni on haettuaan joutunut toteamaan että saisi apua puolen vuoden päästä, vaikka nyt tällä hetkellä kärsii niin tavattomasti ettei pysty muuta kuin itkemään?
En usko että itkeskely oli kyseisen nuoren ongelma, mutta koen että yhteisöt ovat vastuussa jäsenistään. Ystävien -pitää- olla kiinnostuneita siitä mitä muille kuuluu, ja aivan oikeasti, eikä vain tätä perinteistä 'hyvää kuuluu' -lässytystä. Opiskelutovereiden pitää ottaa kontaktia niihinkin luokkatovereihinsa jotka ovat vaikeasti tavoitettavissa. Nettiyhteisöissään pitää kyseenalaistaa väkivaltaiset ja hengeltään vaaralliset mielipiteet ja selvittää onko niiden esittäjällä kaikki kotona. Vitsailu asioilla joissa ei ole kertakaikkiaan mitään vitsailtavaa kuuluu internet-kulttuuriin, ja itse olen pitänyt sitä vastemielisenä jo pitkään. En esimerkiksi nauti siitä että irc-kanavalla on linkattu päähän ammuttuja kiinalaisnaisia ennen ja jälkeen- kuvina varoittamatta sisällöstä, tai yhdysvaltalaisesta nuoresta naisesta otettu kuva sen jälkeen kun hänen pääkallonsa rapsahti täysin rikki liikenneonnettomuudessa. Olen kysellyt minkä takia näitä kuvia pitää levittää, enkä toistaiseksi ole saanut mitään vastausta.

Joka tapauksessa, en kannata minkäänlaista sanan- ja kuvanvapauden rajoittamista. En kannata sormenosoittelua mihinkän suuntaan sen tähden, että nuori, hyvin todennäköisesti keskivertoa älykkäämpi mies toteutti väkivaltafantasiansa koska ei todennäköisesti saanut minkäänlaista realistista kontaktia yhteiskuntaan. On tietysti täysin mahdollista että tekijä on häiriintynyt psykkisesti eikä kykene moraalisesti näkemään mitään pahaa teoissaan. Sellaiset psyykkiset häiriöt ovat yleensä korjaamattomissa.

Se ei silti poista mielipidettäni siitä että ihmisten pitäisi pitää toisistaan enemmän huolta. Suren sekä Jokelan koulun ammuskelun uhreja, heidän omaisiaan, että myös ampujaa ja hänen omaisiaan. Minusta on valitettavaa että näin kävi, ja vielä valitettavampaa että tiedän nuorten pahoinvoinnin ja ihmisten välinpitämättömyyden tähden näin todennäköisesti käyvän vielä monta, monta kertaa.

Pienistä jutuista voi lähteä liikkeelle humaanimman yhteisön luomiseksi.
Montako kertaa viikossa ryyppäät? Tiedätkö montako kertaa ystäväsi? Oletko kyseenalaistanut sen että ryyppääminen usein on vain hauskaa ja siistiä? Oletko ajatellut että nykyiset rappio-alkoholistit olivat ennen alkoholin viihdekuluttajia? Pelkästään asioiden kyseenalaistaminen vähentää teennäistä arvoa sellaisilta asioilta joissa sitä ei oikeasti ole. Ja en tietenkään tarkoita että alkoholin kohtuullinen käyttö olisi paheksuttavaa.
Montako kertaa tunnet vihaa ihmisrymiä kohtaan joita et edes tunne? Onko sillä mitään oikeutusta? Oletko miettinyt mistä viha johtuu? Miten kaukana viha on siitä että siirtyisit sanoista tekoihin rajoittaaksesi vihaamiesi ihmisten oikeuksia olemassaoloon? Jos se on sinulla kaukana, se ei jollakin muulla kenties ole. Henkilökohtainen viha ylläpitää vihaa ja klikkiytymistä isommissa piireissä. Kaunaisuus ylläpitää kaunoja. Katkeruus viestii siitä että tarvitset todellakin elämänmuutoksen tai realiteettien pohdiskelua.
En kiellä ettenkö itse tuntisi negatiivisia asioita joiden kohteena muut ihmiset ovat toisinaan. Silti, olen huomannut että olen onnellisin kun pyrin aktiivisesti ja tietoisesti luopumaan näistä negatioista ja välittämään ja kiinnostumaan niistäkin ihmisistä jotka eivät vaikuta itse kiinnostuvan ja välittävän ympäristöstään tai minusta. Se voi muuttua.

Pidän tämän päivän suurimpana ongelmana tuota pahaa oloa ja pahaa mieltä jossa nuorilla etenkin on ehtymättömät varastot, eivätkä he vaikuta tietävän ulospääsyä.

Voisin linkittää tähän uutisia ja voisin linkittää tähän kouluserverilleni tallennetut screencapturet ampujan youtuben ja irc-gallerian tuotoksista.
En vain näe sen palvelevan mitään. Poika halusi huomiota, poika halusi purkaa ahdistustaan. Taisi onnistua, ja lisätä jälkimmäisen määrää tässä maailmassa.

Eipä kai sitten muuta.

Pahan tahdon lähettiläät.

2007-11-04T21:21:00.001+02:00

Tähän syyllistyn itsekin aika usein, mutta hirveän helposti on viime aikoina käynyt niin että herään tyytyväisenä ja hyvillä mielin ja menen nukkumaan sykkerölle vittuuntuneena. Ai miksi? Koska joka paikassa niskaan kaadetaan saavitolkulla pahaa mieltä ja vitutusta. Eikä vain avautumismielessä, vaan ihan tyyliin 'En ehdi nyt puhua sulle kun mua vituttaa'-hengessä. Mua tylytetään koska on paha mieli. Kuten monet varmaankin tietänevät, en itsekään ole mikään erityisen sinnikäs päivänsäde, joten aika helposti imen muiden paskat itseeni ja muutun samanlaiseksi vittuuntuneen kyyniseksi piikkipalloksi ja jaan sitä eteenpäinkin niin kauan kuin kerkeän.

Tämä on vastenmielistä. Silti sitä tapahtuu töissä, koulussa, ja vapaa-aikana. Joskus tuntuu ettei yksinkertaisesti jaksa enää mitään kun maailma mitä ilmeisemmin on muuttunut paikaksi jossa on vain paskaa ja kaikki on perseestä.

Onneksi muiden elämässä näyttäisi olevan niitä hyviäkin puolia. Ikäväkseni en ikinä pääse niistä nauttimaan, koska minä en niissä tilanteissa ole juurikaan läsnä, tai niitä hyviä puolia ei muutenkaan jaeta minulle kertomalla tai minun kanssani ei vaan satuta asioimaan kun on hyvä mieli.

Joskus olen miettinyt miksi olen tällainen. Olen ihan helvetin paljon pohtinut mikä minussa on vikana kun en osaa olla kuin muutkin. Olen pääsääntöisesti aina syyllistänyt vain itseäni tästäkin, kuten kaikesta muustakin pahasta mielestä minkä koen. Aina se on vain oma vika, silloinkin kun joku tietoisesti pyrkii satuttamaan minua, ja kuka tahansa jolla on silmät näkee sen kyllä. Syytän silti itseäni.
En aio tehdä niin enää. Jos minulla on hyvä mieli, taidan jatkossa olla yhtä välinpitämätön muiden huolista ja ongelmista ja murheista kun hekin ovat minun vastaavistani. Turha enää yrittää kaataa minun niskaani vihaa ja suuttumusta. Nakkaan sen takaisin ja bonusten kera.

Mä tukehdun jos en rupea vastatoimiin.
Tässäpä aiheeseen sopivaa musiikkia joka on soinut päässäni tämän päivän.

Pieniä juttuja.

2007-11-02T17:31:00.000+02:00

Huvittaako ketään muuta kun Panu väkisin 'suomentaa' pissis-sanan virtsakoksi, vaikka 'pissis'-sana on lyhyt muoto pissaliisasta? Miekkonen huvittaa mua kyllä muutenkin. Jouduin aikanaan bannatuksi hänen blogissaan koska olin asioista eri mieltä. En kuollaksenikaan enää muista miten, mutta menin henkilökohtaisuuksiin hänen mielestä ja omasta mielestäni lähinnä esitin poikkeavan mielipiteen. Panua en nykyään ole jaksanut edes hirveästi lukea, mutta ajoittain kyseinen tapaus viivähtää keskusteluissa ja yleinen sävy on naureskeleva ja säälittelevä, sekä miesten että naisten kesken. Sinällään surullista että älykkäillä ihmisillä on noin pahoja pakkomielteitä ja häiriökäyttäytymistä että vaikea ottaa tosissaan muutenkaan.

Mua huvittaa tällä hetkellä myös goottiskene hirveästi. Olin tossa viime viikonloppuna VNV Nationin (loistava kokoonpano kyllä, suosittelen heidän musiikkiaan) keikalla Gloriassa joka oli goottipainotteinen. Arvostan underground-estetiikkaa, mutta useimmat gootit näyttivät aivan helvetin pelleiltä. Muovia ja kaikennäköstä rumaa sälää hiukset täynnä, keho piukistettuna verkkoon, lateksiin ja liian pieniin venyviin rätteihin jotka paljastavat enemmän kuin ainakaan allekirjo haluaisi katella. Ja tolppakengät. Mun mielestä naisella pitää olla tease-vaatteet, mutta ei oo mitään teasea jos kaiken näkee heti. Sitäpaitsi, gootit nyt ylipäänsä pukeutuu rumasti, etenkin teknogootit ja muut juuttaat. Sopiva määrä goottivivahdetta, punk-henkeä tai rokkarimeininkiä on yleensä hienon näköistä, mutta liian pitkälle vietynä tyylistä tulee parodia itsestään. Mutta älkää minua uskoko. Olen kainuulainen nihilisti. Vihaan äitiäskin. Ja äitis lihapullia. Ja gothic lolitoja, neko-tyttöjä ja -poikia ja muitakin liian hellästi kasvatettuja laspia jotka joskus ruoskaa ansaitsisivat.

Lisäksi ällistytti miten yli 25-vuotiaat naiset jaksavat fanittaa vielä senkin ikäisinä ja bändäröidä. Toisaalta, muistan erään oman tutun joka yli 30-vuotiaanakin oli moiseen taipuvainen. Mä pidän fanittamista ja hypettämistä aikuisella ihmisellä yhtä valitettavana luonteenpiirteenä kuin muunkinlaista fanaattisuutta.

PS. Uusi leiska! Yay. Pidättekö? Hankin sen freetemplatesista koska omat mäd skillzit ei riitä vielä blogileiskan vääntöön. Sitäpaitsi, miksi vääntää kun maailma on täynnä valmiita kauniita. Mä pidän tästä 'kerran neljään vuoteen' -ulkoasun muutostahdista.

Ei ole maailman helpoin asia.

2007-10-30T18:14:00.000+02:00

Viime aikoina mut on saatu jumitettua facebookiin, jonka jälkeen hyvin pian koin vastareaktion ja vieroitin itseni sieltä. Facebook-riippuvaisuuteni kesti korkeintaan kaksi viikkoa. Sen kiinnostavuus ryhtyi ärsyttämään hyvin varhaisessa vaiheessa - liikaa sälää, liikaa kutsuja, liikaa hälinää, liikaa turhaa roipetta ja typeriä applicationeja. Sama väsyttävyys koskee koko webbiä nykyään. Niin monia paikkoja joihin pitää kirjautua, tehdä tili, tehdä profiili, lässyn lässyn lää. En mä jaksa. Mä keksi sata kertaa kiinnostavampiakin asioita kuin erilaisissa profiileissa ja palveluissa kompuroinnin. On muutama joita käytän, mutta valtaosa uusista, periaatteessa ihan kivoistakin palveluista jää käyttämättä kirjautumisuupumukseni tähden. En myöskään muista x paikkaan tunnuksia tai salasanoja - jos ooppera vain tuhoutuisi, menettäisin myös yli 300 kirjanmerkkiä, ja useita salasanoja joita minulla ei ole muualla ylhäällä.
Ärtymys internetiin on ajoittaista. Kun opiskelee verkkoviestintää ja harrastaa paljon webbiin liittyviä asioita, ei yliannostusta ajoittain välttää. Lisäksi on juttuja kuten Stumble Upon joka koukutti suurinpiirtein välittömästi kun sen firefoxiini asensin. Lähinnä ehkä turhauttaa web 2.0 -hypetys, ja tietyt trendit joita webbiin on vihdoin hiipimässä. Ärsyttää toisinaan myös se, miten paljon ihmiset nykyään mieluummin ovat koneillaan ja verkostoituvat kuin tekevät jotain yhdessä oikeasti - ja miten vaikeata toisinaan on itsekin ruveta mitään 'oikeaa' tekemään. Opiskelualastani olen silti kohtalaisen varma. Nyt vain huomaa parin viikon sairastelun jäljiltä ja kaamosmasennuksen uuvuttamana (koko ajan väsyttää) miten motivaatio ja viitseliäisyys on laskussa koko ajan melkein kaiken suhteen.

Tällekin lastulle oli suuria odotuksia, mutta koska bloggeriin kirjoituksen kirjoittaminen on tuskallista tökkivän käyttöliittymän takia, jätän lyhyeen. Otan vain esille väsymykseni muotiblogeihin. Ilmiö näyttäisi olevan kokonaan alaikäisten tai nuorten naisten hallitsema, ja blogikuvauksissa lupaillaan kuut ja tähdet taivaalta, kun kyseessä on kuitenkin usein kökköisen näköistä lehdistä skannattuja tai nettisivuilta ripattuja ja todella huonosti cropattuja kuvia siitä mitä miss sixtyn mukaan pitäisi pukea päälleen, ja loputtomia listauksia uusista, aivan samannäköisistä, tylsistä vaatteista joita kirjoittajilla on muutenkin jo kaapit pullollaan. 'Päivän asu' -kännykkäkuvia jotka usein ovat täydellisen epäkiinnostavia. Muotia? Ehkä a'la H&M.
Lisäksi törmäsin muotiblogiin jota kuvattiin 'sarkastiseksi'. Siinä ei ollut mitään sarkastista. Se oli aivan yhtä tylsä ja merkitysketön kuin muutkin muotiblogit. Koin pettymystä. Ihmisiä tuntuu nykyään kommunikointia enemmän kiinnostavan lähinnä oman itsensä esilletuonti. Se on uuvuttavaa.

Siitä tuli mieleeni nouseva ilmiö, mikä johtunee liian hemmottelevasta kasvatuksesta: taloudellinen uusavuttomuus nuorilla. Ei ymmärretä rahan arvoa, sitä että pitää miettiä etukäteen miten paljon rahaa on tulossa ja miten paljon sitä voi käyttää ja että ei pidä käyttää jos sitä ei ole tai ei ole tulossakaan varmasti. Ehkä johtuu juuri siitä että on totuttu kotona saamaan kaikki uutena, heti, ilmaiseksi, ilman seuraamuksia, silloinkin kuin asioita ei oikeastaan tarvitse. Ja tällainen käyttäytyminen on paitsi epäekologista, myös ajaa lukemattoman määrän nuoria talousongelmiin jo hyvin nuorena.

Sääliksi käy. Meillä piti aina perustella miksi pitäisi saada jokin juttu, eikä sitä saanut ellei tarvinnut. Vaatteet olivat vaatteita, ei 'elämäntapa' tai 'harrastus', ja mitään turhaa ei ollut tapana hankkia, vaikkei lapsuudenkoti köyhä ollutkaan. Jos siitä ei muuta hyötyä ollut, niin ainakin lapset oppivat tajuamaan sen yksinkertaisen matematiikan, että tulot miinus menot-yhtälön lopputulos ei voi olla negatiivinen, jos haluaa pysyä erossa ongelmista.

Rankkari.

2007-09-15T01:42:00.000+03:00

Lupasin kuvia joskus? No tuolla on. En nyt oikein jaksa askarrella niitä tähän lastuun käsipelillä yksitellen.

Klikkase päästäksesi mun flickriin

Koulussa on jotensakin rankkaa. Perjantai oli jotenkin nolo päivä. Toivottavasti en munannut itseäni ihan täysin kouluunliittymättömissä asioissa joissa en ollut ihan tilanteen tasalla.
Töissäkin oli rankkaa. Silmät punottaa ja kirvelee ja päähän sattuu ja väsyttää ehkä enemmän kuin koskaan. Työn ja koulun yhdistäminen ei ole mitenkään mielekästä, järkevää tai toimivaa, mutta rahaa on saatana saatava. Juttelin kerran bussissa yhden n. 40-vuotiaan naisen kanssa joka lirkutteli iloisena että hänen opiskeluaikana riitti rahaa auton ylläpitoon ja bensoihin ja kaikkea riitti eikä ollut pulaa mistään eikä joutunut töitä tekemään. Kuulosti niin utopistiselta että pisti miettimään miten paljon maailma on muuttunut ilman että ihmisten perustoimeentuloa mitenkään pidettäisiin ajan tasalla. Ymmärrän miksi sosiaalituen varassa eläviä rankaistaan, ehkä, vaikka joskus heilläkään ei todellakaan ole vaihtoehtoa. Mutten tajua miksi opiskelijoita, tulevaisuuden veronmaksajia, on nöyryytettävä tällä tavalla.

Stressi puskee päälle ja oireita on näkyvillä. Hiukset harvenevat vaikka rupesin syömään rautatabletteja, hivenaineita ja monivitamiinilisää. Silmäkulmassa on krooninen elohiiri. Todennäköisesti tulevaisuuden vatsahaava möyrii toisinaan jo nyt lupauksena tulevista iloista helvetillisenä närästyksenä, etenkin kun yhdistän toisinaan elinehtoni; särkylääkkeen ja päiväkahvin. Koulusta saa hyvää kahvia, ja edullista. Ruokakin on edullista, vaikka siitä puuttuukin useimmiten se perusmääre. Nakkikeitosta nakit, kanakastikkeesta kana, ja niin edelleen. Kuukautiset ovat epäsäännölliset ja sen lisäksi myös epäsuhtaiset ja oikukkaat. Jatkuvasti saa elää kauhussa.

Silti, koulussa on ihan kivaa ja siellä oppii paljon ja kaikkea semmosta. Uskon vakaasti ehkä vihdoin olevani oikealla alalla. Kertaakaan ei kuopiossa ollut näin määrätietoinen olo opinnoista ja tuntunut näin luontaiselta liukua perusasioista vaativampiin. Silti, yhtä konkreettisesti huomaa kunnianhimon myötä opiskelun kuluttavuuden. Vapaa-ajalla tuskin voi harrastaa mitään mikä vaatii suurten tietomäärien sisäistämistä. Keskittymiskyky on iltaisin heikompi kuin ennen, väsyttää enemmän, ajatus harhailee, välinpitämättömyys koulun ja muutaman harrastuksen ulkopuolisista asioista kasvaa hälyttävästi. Työmotivaatio on laskenut selvästi sitä mukaa kun motivaatio ja halukkuus loistaa koulun suhteen on noussut. Olen todella kärttyinen jos joku tekee vapaa-ajalla oloni jotenkin... vastuulliseksi, velvoittaa multa asioita. Ymmärrän paremmin joitakin ihmisiä nyt.

Ens viikolla täyttäisin 26. Menen yksin katsomaan Cirque du Soleilia kun seuralainen myi lippunsa. Ei ole oikein suunnitelmissa bileitä, mutta masentaa ajatella että istuisin kotona yksikseni kun on töistä vapaa viikonloppukin.
Haluaako joku juhlia mun kanssa, vaikka guitar heron, kaljan, ja kissojen kesken? Korsossa?
Anyone?

Hyviä uutisia.

2007-09-06T16:17:00.000+03:00

Islamistinen puolue olisi loistava lisä pienten puolueiden joukkoon, ja henkilökohtaisesti kannatan demokratiaa demokraattisessa maassa. Totta kai laillisten vaikuttamiskeinojen kautta toimivat tahot ovat automaattisesti mieluisampia kuin laittomien, eivätkä heidän tavoitteensakaan ole erityisen uhkaavia. Saavathan lestadiolaisetkin tanssitunneilta ja televisionkatsonnasta vapautuksen, saivat ainakin kun itse olin ala-asteella, ja mustalaisilla lienee vieläkin kotikasvatusvapaus. Tai, onhan se kaikilla, mutta he sitä eniten käyttävät. Tosiasia on, että monet tietämäni muslimit, riippumatta siitä mistä he ovat kotoisin, ovat sopeutuneet Suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään paremmin kuin ainakin eräs toinen huomattavasti kauemmin Suomessa kykkinyt vähemmistö. Vaikka kyseisen uutisen kommenttiosasto toista enimmäkseen sanoo, en henkilökohtaisesti usko että Suomesta tulee epädemokraattisempi muslimipuolueen tähden, päinvastoin. Tietysti voidaan keskutella puolueen tavoitteesta saria-lain suhteen, mutta se on niin kaukaa haettua että siitä on aivan turha kenenkään ruveta vauhkoamaan.
Olen maahanmuuttokriittinen yksilö, mutta kriittisyys johtuu lähinnä siitä että maahanmuutto toteutetaan väärin, kuten Ruotsissa, jossa Malmö-esimerkki on erittäin huolestuttava. 90-luvulla kouluissa kansallispäivänä kansallislaulua ei uskallettu tietyissä kouluissa laulaa, ja vastikään luin pikku-uutisen siitä että joku koulu etelä-ruotsissa on kieltänyt koulukuvaan minkäänlaiset vaatteet joissa näkyy ruotsin lippu, koska se olisi rasistista.

Suomessa maahanmuuttajien keskimääräinen sopeutuminen paikallisiin tapoihin vaikuttaa toiveikkaasti ajateltuna hyvältä, ainakin puoluepyrkimykset huomioiden. Suomalaiset muslimit varmasti auttavat sopeutumisessa ja poliittinen, julkinen muslimitoiminta varmasti vähentää jatkossakin pinnan alla kytevää skismaa 'meidän' ja 'muiden' väliltä. Sopeutumisessa tärkeimpiä asioita on se, että maahanmuuttaja leimaa itsensä paitsi oman kulttuuritaustansa kautta, myös uuden asuinmaansa kansalaiseksi, ja ymmärtää uuden kulttuurinsa hyvät puolet. Voimakkaat vastareaktiot ympäristössä herättävät voimakkaita puolustautumisen tarpeita, ja lisäävät painetta syrjäytymiselle tulomaan kulttuurista. En tällä tarkoita halailua ja ymmärtämistä, vaan oikeaa mittasuhdetta avoimuutta ja positiivisuutta, ja toisaalta taas rankkaa karsintaa niistä maahanmuuttajista jotka selvästi eivät halua sopeutua Suomen lakeihin. Päähäntaputtelu antaa hankalille ja kulttuuri-integraatiota vastaan taisteleville yksilöille vain voimaa ja uskoa siihen että mitä vain voi tehdä. Kyllä, raiskaajat, ryöstäjät, pahoinpitelijät ja murhaajat on käännytettävä, ilman sen ihmeellisempiä paapomisia. Liiallinen vainoharhaisuus taas on helposti itseään pureva käärme.

Minusta on vastenmielistä nuo kirjoitukset jotka kulkevat tyylillä "En ole rasisti, ja olen itsekin vieraillut islamilaisissa maissa, mutta TARVIIKS NIIDEN PILATA SUOMEN DEMOKRATIA EIKS NE VOIS PYSYÄ SIELLÄ MISSÄ OVATKIN MITÄ NE TÄNNE TULEE. KAMALIA UUTISIA, MITÄ TÄSTÄKIN NYT VOI TULLA MITEN KÄY KESKUSTAN."
Vastenmielistä.

Jos taas olet pelifriikki, tämä norjalainen uutinen voi kiinnostaa, tai ainakin video. Loistavaa! Tällaista lisää. Mainio hatunnosto pelisäveltäjille, jotka mielestäni tekevät tärkeää ja turhan väheksyttyä työtä.

---

Koulussa on kivaa. Aika vauhdikas aloitus, kun ensimmäisiä kursseja on html- ja css- koodauksen alkeet, ja lukuisten graafisten työkalujen alkeiskurssit. Paljon opeteltavaa, mutta vielä tuntuu siltä ettei ole putoamassa kelkasta heti alkuun. Hauskaa on paljon, ahdistusta hyvin vähän. En ole ainoa jolle melkein kaikki on uutta, joten en ahdistu hirveästi. On toki niitä jotka jo vaikuttavat kaiken osaavan, mutta itse olen koulussa oppimassa, enkä ainakaan itse vaadi itseltäni vielä osaamista teknisesti.
Positiivinen suhtautuminen omiin kykyihin ja oppimiseen on ehkä tärkeintä, ja pitää muistaa sitä ylläpitää.

Jos saan viallisella kameralla edes jonkinlaisia kuvia, voinen ensi viikolla laittaa vaihteeksi päivän elämästäni kuvasarjana, ainaisen kirjoittamisen sijaan.

soi: Johnny B

Näytön metsästys.

2007-08-28T17:45:00.000+03:00

Mulla on ostoslistalla läjä roinaa. Näyttö, näytönohjain, televisio, ja digiboxi. Televisio saisi olla lähinnä isompi kuin 15", ja se on vähiten kiireinen ostoslistalla olevista asioista. On kuitenkin tullut harrasteeksi selata telkkaria ja näyttöä huuto.net:istä ihan vaan jos löytäisin sen mitä kaipaan. (Jos muuten lukijoilla pyörii nurkissa versio josta haluaa eroon, ei muuta kuin tarjousta tulemaan. Lupaan harkita jos hinta, laatu ja se täyttävätkö tarjotut tuoteet tarpeeni ovat soveliaassa suhteessa.)

Sitä en löytänyt, mutta jotain hassua kyllä.
Mikä virhe on kuvassa?

Hauskaa kerrankin olla se joka löytää jotain tuollaista, kun yleensä näkee vaan irc-linkki-kokoelmissa.

Ei ole lisännyt ostohaluja näköjään keltään.

soi: DAD - Sho What?

Skole.

2007-08-27T08:23:00.000+03:00

Koulu alkaa tänään. Kyse on Stadian verkkoviestinnän koulutusohjelmasta, ja tällä viikolla on luvassa lähinnä tutorointia, tasokokeita, ja muunlaista nöyryyttämistä. Nyt menen mukaan ryhmään jonka kanssa en ollut pääsykokeissa. Hieman jänskättää, ja harmittaa että ne kivat tyypit jotka tapasin yli vuosi sitten pääsykokeissa on jo way ahead of me, niin sanotusti.

Odotan koululta paljon. Odotan että siellä on oikeasti antoisaa ja monipuolista koulutusta ja että opin ilman itseopiskelupakkoa (tarkoittaen ettten joudu käymään joitakin osa-alueita kokonaan omatoimisesti läpi ilman minkäänlaista tuntikoulutusta koska koulu ei niitä tarjoaisi) työkalut joita tulen tarvitsemaan töissäni. Suhtautuminen opiskeluun on rajusti muuttunut sitten Kuopion Muotoiluakatemian ja lukion, kun tässä on monia vuosia töidentekoa välissä. Toivottavasti sitoutunut asenne kestää loppuun saakka. Se on kuitenkin sijoitus loppuelämäkseni, ja toivon että ala joka kiinnostaa ja jonka koen luontevaksi muodostuu työkseni.

Onpas virallisen kuuloinen postaus tämä. Tältä erää tosin ei ole mitään muuta positiivista sanottavaa kuin odotukseni koulun suhteen. Elämä muuten on vähän risa. Töiden viimeisestä täysaikaisesta vuorosta lähteminen oli jotensakin haikeaa, ja on tuntunut nyt siltä jo pari päivää että on jonkinlaisessa limbossa. Sosiaalinen elämä tuntuu vaikealta ja epämääräiseltä. Sosiaalista epävarmuutta. Pettymyksiä. Huonoja muistoja. Paha tunnepuolen trippi vei koko viikonlopun mielekkyyden. Nukuin ja söin tuskin lainkaan.

Mielekästä ei myöskään ole kirjoittaa kun blogger tökkii näin paljon. Näen tekstin noin 20 merkinpainallusta jäljessä.

Se yrittänee vihjata että lopeta naputus ja mee kouluun.
Myöhempään, lukijat armaat.

soi: Kemopetrol - Disbelief

Ei pysty jaksamaan.

2007-08-20T22:58:00.000+03:00

Paljon juttuja. Black Phoenix Alchemystä tilasin tuoksuja, jotka ovat mainioita, ja on vielä paljon näytetuoksuja joista pidän valtavasti.

Sitten on kaikkea vaikeata elämässä.

3 työvuoroa ennen kuin jään osa-aikaiseksi.

Ei mulloo sanottavaa. Halinallet selkeyttäkööt ajatuksienne tonavan loppupäiväksi.

Tuli kauhea mieliteko saada puristaa naisen tissejä kun näin sen. Ihan vaan tasapainon takia. Jonkun muun kuin omiani.

soi: Disturbed - Down with the Sickness

Haaskat.

2007-08-15T05:10:00.000+03:00

Kyöpeli on hassu sana. En oo ikinä oikeastaan tajunnut mitä se tarkoittaa, mutta sen tulkinta on jäänyt jonnekin mörön ja peikon väliin.

Töissä on ollut viime aikoina jumalattoman tylsää, muttei kuitenkaan ihan kamalinta mahdollista. Jotain puuhaa on aina keksinyt, mutta tänään tyhjää sivusisäänkäyntiä valvoessa kun narikassa oli kolme hengaria varattuna kahdestasadasta ja tiesi ettei sitä kautta enää tule ketään neljään tuntiin, tuntui jo suorastaan rikolliselta että niin kamalaan haaskuuseen yhden kalliin ihmisen työpanoksenkin voi sulloa. Rikolliselta, että huoraan aikaani rahasta tuollaiseen tarkoitukseen joka ei varsinaisesti ketään palvele. Mutta kaikella on tarkoitus?

Tällä blogilla on suurempi kynnys kuin englanninkielisellä vuodatus- ja avautuminen-teemaisella mietinnälläni. Jotenkin tuntuu huijaukselta ja ajanhaaskuulta sekin että kirjoittaisin tänne turhia kun tiedän että jotkut oikeasti lukevatkin näitä juttuja. Joskus yritän näppärästi kutoa monia irtonaisia asioita toisiinsa ja samaan teemaan ja otsikkoon, ja salaa mietin huomaako kukaan.

Pidin hyvät bileet. Boolia oli riittävästi ja se oli maukasta, vieraita oli kohtuullisesti ja ne olivat tasokkaita ja ruokaa oli tarpeeksi ja se maistui moneen makuun. Tykkään järjestää asioita että saan itselle tärkeitä ihmisiä samaan kasaan. Joskus minua ahdistaa kun ei vaikuta onnistuvan se tärkeitten näkeminen ilman että järjestää jotakin, etenkin muutamissa tietyissä piireissä. Mutta kaipa se on vain luonnollista.

Tänään bussissa mietin miten haavoittuvaisia me kaikki olemme ja miten nopeasti aika menee. Silloinkin, kun sitä haaskaa, se kiitää eteenpäin ja on mennyt lopullisesti. Jälkeenpäin kaikki on kiistanalaista, koska muistot toisinaan vääristyvät, milloin omista toiveista tai peloista, milloin taas mistäkin. Eletty elämä tuntuu koko ajan pieneltä kuolemiselta. Mulla on muutenkin jonkinlainen kuolemakriisi ollut koko kesän jostain syystä. Tuntuu siltä että psyyke tarvitsee hengellisyyttä elämään jollakin tavalla, vaatimalla ja muistuttamalla elämän rajallisuudesta ja ohuudesta. Ateismiin päin kallellaan olevana agnostikkona on kamalan ahdistavaa ajatella että joka hetki todellakin on lähempänä kuolemaa ja kuoleman jälkeen ei ole enää mitään muuta kuin loputon tyhjyys, ja muiden, kuolemaa tekevien, maailman näkökulmasta lyhyen henkäyksen elävien entiteettien hapristuneet, vääristyneet muistot ja heidän tulkintansa siitä kuka mahdoin olla.

Kaksitoista vuotta sitten halusin kirjoittaa kirjan siitä kuka olen, aivan kuin se tekisi minusta kuolemattoman.

Nykyään kirjoitan blogeja.

soi: Epäreilu Evoluutio - Rakkauskirje

13 000

2007-08-08T00:00:00.000+03:00

Yhteensä 13000 ihmistä on erehtynyt purjehtimaan tähän paikkaan blogin olemassaolon ja mittauksen aikana. Hämmentävä ajatus. Vaikka jokainen vierailu olisi kestänyt vain sekunnin, se tarkoittaa silti että tätä blogia on tuijoteltu n. 217 minuutin edestä. Mikä taas tekee suurinpiirtein kolme ja puoli tuntia.

Näinkin jännittävästä faktasta eteenpäin mennäkseni, hiljaista on pitänyt koska yhteydentarjoajani tarjosi lomaa netistä kokonaista kolmisen päivää, perjantai-päivästä aina maanantai-iltapäivään saakka. Sitä ennen taloudessa jännitettiin merkillistä vesikatkosta, ja nyttemmin aika on kulunut ihmetellessä pienessä yhdelle tarkoitetussa pienkaksiossa asuvaa latvialaisperhettä sekä pihan möyhintää ja putkien, kenties salaojan asennusta.

Sen lisäksi Alivuokralainen toteaa taas kerran olleensa hiljaa niin kauan jostakin asiasta että siitä puhuminen enää tässä vaiheessa olisi turhaa spekulaatiota asioista ja tapahtumista joita ei tapahtunutkaan.

Olo on hyvin yksinäinen tällä hetkellä. Syrjitty, koska tuntuu ettei missään kykene olemaan ja löytämään paikkaansa, ei luonnostaan eikä etenkään pakottamalla ja meuhkaamalla.
Ja koska tuntuu siltä että mahdollisuus jollekin mukavalle lipsui sormien ulottuvilta koska pelon tähden ei toiminut tarpeeksi ajoissa. Pelkään hylkäämistä ja torjuntaa niin paljon etten sen takia yleensä mitään edes yritä. Molemmat tunteet ovat tuskallisen tuttuja, ja molempiin tunteisiin liittyy voimakas häpeä siitä että on olemassa, ja että teki virheen.

Mitään ei ikinä saa ellei yritä. Edes turpiinsa.

Voin vannoa, että enemmän kuin muut ihmiset ovat käyttäneet yhteensä aikaa tämän blogin lueskeluun, olen käyttänyt kärvistelyyn sen tähden etten koe itseäni kelvolliseksi ihmiseksi kenellekään.

Välitilinpäätös.

2007-07-30T02:09:00.001+03:00

Kävin kaikki vanhat tekstit enemmän tai vähemmän syvällisesti läpi kun tagitin kaiken. Tai kaiken mikä kannatti.

Oli jännä kokemus. Ilahtuneisuutta, surua, ihmetystä. Kauniita juttuja, pelottavia juttuja, surullisia juttuja. Rehellisiä ja kivuliaita, hauskoja ja tyhjänpäiväisiä, huomioita ja kritiikkiäkin.

Ihan hyviä juttuja olen tänne rustaillut. Ja ihan itseäni varten enimmäkseen.
Jos tietäisin vielä miten saan tagit näkymään tuossa sivupaneelissa niin ois hyvä.

Jatketaan uudella innostuksella. Suomeksi kirjoittaminen on kuitenkin lähellä sydäntä ynnä muita sisäelimiä.

Vitutuksen puoliutumisaika.

2007-07-29T13:20:00.000+03:00

Tässä ei ole ollut aivan paras viimeksikulunut viikko. Viime viikon sunnuntaina tein ubuntulle perushuoltoa ystävän avustuksella, koska ubuntu ei automaattisesti ehdotanut upgradea 6.06 -versiosta 6.10 -versioon ja sitä kautta uusimpaan 7.04-versioon. Manuaalinen upgrade meni vain aivan vituiksi heti kun ystävä poistui, mikä johti siihen että systeemi ei tunnistanut näytönohjainta tai edes hätävaranäytönohjainta, eikä edes cd-asemaa jotta olisi voinut käynnistää sitä kautta tietokoneen. Varakopioita ei tietenkään ollut. Ystävän suurella vaivannäöllä ja matkaamisella uudelleen Vantaalle saatiin maanantaina kuuden tunnin session myötä pelastettua tärkeimmät tiedostot ja asennettua uudelleen 7.04 suoraan.

Tiistaina tapahtui tämä remonttihässäkkä ja olin evakossa yön, ja keskiviikkona töistä palattuani oli tosiaan edellisen postauksen yllärit odottelemassa kotosalla. Seuraavana päivänä hain sairaslomaa ja ryhdyin tappelemaan hoasin kanssa, ja nyt olen kärvistellyt loppuviikon sänkyyn kuseskelevan kissanpennun, myöhässä olevan sängyntoimituksen ja sen kadonneen ostokuitin, ja erilaisten vammojen kanssa. Nyt alkaa helpottaa. Viime sunnuntaista asti alkanut massiivinen vitutus saavutti varmaankin kriittisen massan ja puolittui lopulta. Nyt on vain väsynyt olo.

Huomenna remonttimiesten vastaava tulee tarkistamaan asunnon. Hän ei kuulostanut kauhean tyytyväiseltä eilen puhelimessa, ja pitänee minua hankalana asiakkaana. Ajattelin olla sopuisa, tarjota kahvia, ja selittää rauhallisesti ongelmani ja odottaa mitä hän niihin vastaa.
Huomenna asuntoon saapuu myös uusi sänky, ja huomisen jälkeen, mikäli luoja suo, asunnossa ei enää ramppaa urakoitsijoita eikä ketään muutakaan, ja voin vihdoin rauhoittua ja tuntea tämän omaksi ja turvalliseksi kodiksi. Sitä se ei ole tähän asti hirveän pitkälle ollut.
Kissanpentukin lopetti sänkyyn kusemisen sitkeällä kouluttamisella.

Mikäli asiat nyt kerrankin menisivät kuten suunniteltua.

Ensi viikolla pitäisi muistaa hankkia uusi opiskelutodistus HOASia varten etteivät irtisano vuokrasopimustani, ja noutaa myös opiskelutodistus HKL:n matkakorttiasioita varten.

Postin siirto loppuu myös ensi viikolla, joten tarvitsee varmaan tarkistaa koululta että heillä on uusi osoitteeni. Muilla se todennäköisesti jo on. Ainakin toivotaan niin.

Pitäisi raahata uskomaton läjä pulloja kauppaan, tiskata, ja imuroida, niin tuntisi itsensä taasen ehkä puolikkaaksi ihmiseksi muutamasta erityisen harmillisesta takaiskusta huolimatta.

Miksi on niin vaikeaa kertoa ihmiselle että tästä pitää?
Pelkään ihan liikaa, kaikkea.

Vitutusindikaattorit osa XII: S-etua ei saa pullonpalautuskuitilla maksetuista tuotteista. Yritin kerran huijata asiakaspalvelijaa antamalla ensin s-etukortin ja vasta sitten pullonpalautuskuitin, ja mies suuttui minulle. Miksi näin? Ne tuotteet joita kuitenkin ostan, olkoonkin pullonpalautuskuitti mutta rahaa se sekin on, ovat uusia tuotteita joista en ole vielä saanut s-etua. Miksi minua huijataan?
Kiusa se on pienikin kiusa.

Ammattimiehet.

2007-07-27T23:53:00.000+03:00

Mikähän näitä napanäyhtänvärisiä, löysämulkkuisia ja vetistäväsilmäisiä urakoitsijoita nykyään vaivaa. Ei minkäänlaista ammattiylpeyttä, tai sitten laadukkaat sivistämislaitoksemme eivät nykyään enää hallitse perusasioiden opettamista.

Muutin vastikään uuteen asuntoon. Vuokranantopuolelta ilmoitettiin että tehdään remonttia. Useimmat uudistettavat asiat saatiin järjestettyä, mutta maalareista ei vaan mitään kuulunut kahteen viikkoon, vaikka piti melkein ensimmäisen asumisviikon aikana jotain kuulua. No, kaapinvaihtajat löysivät vanhan kaapin alta matottoman alan, ja kertoivat että tästä murheesta kerrotaan eteenpäin ja ehkä sitten taas remontoidaan. No sepäs vallan mukavaa, enhän minä henkilökohtaisesti tiedä mitään sen lystimpää kuin jatkuvasti elämisen keskellä kämpässä ravaavia pöhöttyneitä ukkoja, joista valtaosa ei tajua miksi ovikello on ovessa kun kerran heillä on avaimetkin. Olen ainakin kaksi kertaa herännyt sängystä siihen että joku tulee kutsumatta ja varoittamatta sisälle huoneistoon niin varhain ettei lomalla olevalla ihmisellä ole mitään helvetin järkeä olla hereillä vielä. Jälkimmäinen kerta oli aivan turhaan. Silloin olin onneksi välioven teljennyt kenkätelineellä, kyllästyttyäni tampioihin joilla ei ole minkään vitun sortin kapasiteettia muiden ihmisten ajatteluun.

Maalarit ja lattiankorjaajat osoittautuivat samaksi tyypiksi. Jo puhelimessa vaikutelma oli epämiellyttävä. "Ai sulla on se kissaongelma? Tai ei se varmaan oo sulle ongelma, mutta mulle on." Aha. Sepäs kiva. Tämä charmantti ja nokkelasanainen herrasmies sopi että tulee sitten aamulla käymään ja katsotaan vähän mitä pitää tehdä.

Sovittiin että seiniä ei maalata kun en jaksa purkaa kaikkia jo kahden asumisviikon aikana purettuja tavaroitani ja siirtää kaikkia huonekaluja pois tieltä. Mutta keittiön matto piti vaihtaa. Sovitiin viikon päähän päivämäärä, josta koitui ongelmaa, kun kissat piti eristää yhteen huoneeseen ja mun lähteä evakkoon pariksi päiväksi, kun kerran se lattiaremppa vaatii että uuden maton alle levitettävä mönjä kuivaa yön yli.

Aikanaanhan minä lähdin kiltisti evakkoon ja jätin kissat keskenään ja toivoin että jospa tämä nyt sitten loppuisi ja saisin taas rauhassa asua.

Mutta yllätys oli melkoinen kun kotiinpalatessa oli viidestä sulakkeestani kolme palanut. Sen lisäksi väliovi oli otettu pois, sysätty vessaan, ja jätetty sinne. Pöydällä oli lappu että tullaan korjaamaan sauma torstaina, koska toden totta, vaikken sitä heti nähnyt koska valot eivät toimineet ja oli jo melko myöhä kun pääsin kotiin töistä; keskellä lattiaa oli saumassa selvä railo. Eivätpä tätäkään perkeleen hommaa sitten osanneet hoitaa kotiin.
Kun suurella vaivalla, vitutuksella ja tuurilla kaivoin sulakkeita ja sain valot toimimaan, oli järkytys suuri.
Remonttimiesten jäljiltä keittiöni huonosti leikattu uusi lattiamatto oli tekeytyessään vaatinut uhreja. Muunmuassa uunista (jonka alle remppamiehet eivät millään jaksaneet uutta mattoa laittaa, vanhan jättivät ja riekaleen sen päälle uutta, sehän on uunin alla kuitenkin), kynnyksistä, ovista, jääkaapista, patterista ja seinistä löytyy harmaan lattiamönjän roiskeita. Se ei muuten lähde millään perkeleellä irti paitsi hiomalla. Kaikki keittiön pöytätasot olivat harmaan, sitkeän pölyn peitossa. Vessassa oli sama vika lavuaarissa, jossa pöly oli kuplineen vaahtoisaksi jämähtäneessä muodossa, jota sai melkoisen tovin lavuaarista irti hinkata. Oletan herrojen pesseen kätösiään siellä, vaikka päätellen kaikista lattian yläpuolella olevista tummista kädenjäljistä tämä tapahtui korkeintaan lähtiessä. (Onneksi ne kädenjäljet irtosivat hankaamalla.) Ovikynnysten ruuvien päällä olevat suojatulpat oli revitty ja sahattu irti brutaalisti ja väkisin, ja survottu takaisin jotensakin väen vängällä epämuodostuneina, eivätkä ne pysyneet paikallaan. Lattialistat oli leikattu ENIMMÄKSEEN suoraan, eikä viistoon, joten kaikissa taitekohdissa saa ihastella listan halpaa koivunpätkää tummaksi lakatun ulkopuolen ohesta. Muutaman olivat jaksaneet leikata vinoon, mutta nekään eivät istu vastakappaleeseen. Lattialistat on runnottu paikalleen kömpelösti ja ne istuvat huonosti.

Bonuksena kuitenkin oli vanhat listat jätetty heti oven ulkopuolelle ulos, jos vaikka tulisi ikävä (ja tulihan mulle.)

Kaiken kaikkiaan, keittiö oli monta kertaa siistimpi ennen remonttia, ja se noin periaatteesta kaiken perskohtaisenkin vaivannäön ja hankaluuden takia IHAN PIKKUISEN NAKERTAA KAALIA.

Vuokranantopuoli 'ilmoittaa urakoitsijoille valitukseni' ja 'pahoittelee häiriötä', eikä vaikuttanut mainittavan kiinnostuneelta listattuani löytyneet vauriot.

Tästä on nyt useampi päivä, keskiviikkona tulin evakosta kotiin.
Nyt ei enää vituta ihan niin paljon että naama irtoaa, mutta olen vieläkin kypsyttelemässä tervettä murhanhimoa.

Ei, äijät eivät tulleet torstaina takaisin korjaamaan sitä pientä esteettistä vikaa koko remontissa heidän mielestään, railoa saumassa. Tai laittamassa ovea, joka on minulle liian raskas nostaa, takaisin paikalleen (vaikkei siitä ollut lapussa edes mainintaa). Ei, en voi saada urakoitsijoiden puhelinnumeroa vuokranantopuolelta. Kyllä, niillä on minun numeroni, että ilmoittelevat sitten. Vaikea sanoa koska koska vuokranantajan edustajan mielestä tuommoiset asiat olisi pitänyt hoitaa heti. Ai olisiko? Todella-vitun-ko?.

Voin sanoa että terve murhanhimo tulee voimaan paksusti tasan niin kauan kuin elän epätiedossa siitä koska nämä hilpeät veijarimaiset remonttimiehet seuraavan kerran tulevat herättämään minut soittamatta ovikelloa, anaaliraiskaamaan asuntoani, päästämään mahdollisesti lemmikkini karkuun ja aiheuttamaan asunnossaan jo kuukauden vainoharhaisena asuneelle asukille uuden itkuraivarin.

Oletko työtävieroksuva ja ammattiylpeyttä vailla oleva laiskanpulskea urakoitsijanplanttu?
Haistapa sinä ja koko ammattikuntasi kuule pitkä, löysä, perseeseesi tervan lailla tarttuva kuplivan kuuma ripulipaska.

Tumma on taivas ja pimennetyt puut.

2007-02-03T21:10:00.000+02:00

Poistin blogilista-suosikeistani kaikki blogit joissa esiintyy nimi 'lanka' tai 'hamsteri', koska kyseessä näyttää olevan jokin saatanan idioottimainen meemi joka on liikkeellä. En aio enää kertaakaan arpoa kenen blogiin itseni klikkaan jos menen jotakin lukemaan. Jos en tunnista blogia läsnäolevaksi aiemmalta, poistan sen. Sama koskee näitä vedätyksiä joissa blogiksi vaihetaan jokin muu kuin tilaamani blogi. Hauskaa loppuelämää.
Samaan syssyyn päätin poistaa templaatistani noi hinkkausnappulat muihin blogeihin. Osaatte varmaan itekin ettiä jotain joka kiinnostaa.

Tänään: Ärsyttää helvetin typerät ihmiset joiden ainoa tehtävä on härnätä muita idiotismillaan.
Ärsyttää kyllä aika helvetin moni muukin asia.

Kaikki ne luvatut päivitykset?
Tulee ehkä joskus jos sattuu kiinnostamaan.
Mulle ei makseta tästä.

Kyllä, mulla on hiekkaa vaginassa. Jokainen kohtaamani idiootti lisää sinne uuden hiekanjyvän, ja nämä tuskin ovat sensorttisia joista kehittyy helmiäkään.

M77.9

2007-01-19T09:28:00.000+02:00

Kädessäni on M77.9. Kävin toteamassa tämän Kallion terveyskeskuksessa oma-lääkärilläni, eli oman alueeni lääkärillä. Sain kohteliasta, hyvin informatiivista ja persoonallista, mutta myös nuivan etäistä palvelua. Olin ihan tyytyväinen, etenkin informaation paljouteen. Viikko sairaslomaa. Näin paljoa en saanut kun viimeksi samaa vammaa valittelin silloiselle työterveyslääkärilleni, joka vähätteli vaivaa muutenkin.

Nyt ei vähätelty. Menin hakemaan tulehduskipulääkereseptin Ympyrätalon apteekista, jossa sain hirvittävän passiivista ja ynseää palvelua, mutta sinällään toki kohteliasta ja asiallista ja mikä parasta, riittävän nopsaa. On ne kyllä aina eri jänniä ne putket joita pitkin roinat tulevat. Näin joskus unta että matkustin sellaisessa, tulevaisuudssa, autolla. Vai oliko se jossakin konsolipelissä?

Eilen lähdin ulos kotoa hajoamasta, ja oli hauskaa. Tänään sattuu keuhkoihin. Masentaa. Ei enää vituta niin rankalla kädellä, jos vitsailut sallitaan. Harmittaa ja turhauttaa vain. Vapaata on enkä ole varsinaisesti sairas, muttei mitään hommaa.
Ajattelin nyt ehkä ainakin päivällä käydä poliisilaitoksella ja hoitaa pari häiritsevää juttua pois alta. Iltapäivällä voisi mennä elokuviin, ja illasta en tiedä.

Maroon 5 - Rag Doll

Paska maa.

2007-01-16T02:23:00.000+02:00

"Kaksipiippuinen juttu, työpaikkojen kannalta se on tietenkin huono asia. Toisaalta tuotanto pitää tehdä siellä, missä sen voi halvemmalla tehdä", Pohjois-Iitistä yhtiökokoukseen miehensä kanssa matkannut Laina Halme pohdiskeli.

"Nämä ovat ikäviä asioita, joita ei mielellään ajattelisi. Ottaisi vaan mahdollisimman suuret osingot", Halme kiteytti osakkeenomistajan tunnot.

Siis tää on täältä.

Kukapa rikas sitä nyt haluaisi miettiä rahantulonsa eettisyyttä, kuhan sitä tulee mahdollisimman paljon, hinnalla millä hyvänsä?

Tulis sota ja tappas. Yksi ystäväni usein on sanonut mulle, että hän toivoisi sotaa, ihan vaan sen takia että ihmisten arvot palautuisivat siihen missä niiden kuuluisi olla. Yleensä en tajunnut sitä, nyt tajuan, ainakin omalta kannaltani.

Mitä kauemmin tätä helvetin maailmaa on tuijotellut, sitä enemmän se minua oksettaa. Sitä enemmän mua suututtaa se, miten maailma oikeastaan pyörii lähinnä ihmisten itsekkyyden ympärillä, ei minkään muun. Mitä kauemmin kuuntelen joidenkin juttuja, sitä enemmän tajua ettei ne oikeasti välitä paskaakaan ihmisten ahdingosta. En tiedä olenko sitten ainoa vitun ihminen koko vitun pallolla kun mua oikeasti kiinnostaa sellaiset asiat kuin oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus ja tasapuolisuus. Onko ne muille vaan sananhelinää?
Ilmeisesti se on.

Mä en aina halua elää tällaisessa 'arvoyhteiskunnassa', en tällaisilla arvoilla.
Uskoisinpa edes vaikka johonkin helvetin mystiseen Jumalaan että voisi luottaa siihen, että oikeudenmukaisuutta voisi kokea tuonpuoleisessa jos ei tässä elämässä. Että oikeasti ne maailman enemmistön muodostamat tunteettomat kusipäät jotka eivät näe pelkojensa tai ahneutensa taakse tulisivat saamaan näpeilleen.
Mutta ei. Se on vain tämä yksi elämä, ja useimmat ihmiset haluavat sen olevan hyvä, lähinnä vain itselleen, muista viis.

Paska maa. Paska maailma. Ei tässä tarvitse mielikuvitusta käyttää ja luoda uhkakuvia ja synkkiä maailmoita fiktion kautta, kun todellisuus on juurikin niin raadollinen kuin ihmisluonteen perimmäinen eläimellisyyskin on.

Kaikki on paskaa paitsi kusi.

Puddle of Mudd - Blurry

Hinkkausta.

2007-01-14T03:17:00.000+02:00

Tää blogiskene on aika massiivista virtuaalista joukkomasturbaatiota. Hinkataan vähän sieltä ja täältä ja odotetaan että ne hinkkaa ainakin takaisin, ellei ihan yllättäviä hinkkaajia tule. Yllättistä hinkkaajista on helppo ignorata ne turhat ja mitäänsanomattomat ja palvoa ja takaisinhinkata ihan vimmatusti suuria ja vaikutusvaltaisia. Vielä erityinen versio on hinkata itseään toisen blogissa, mitä tapahtuu myös paljon.

Ja sitten kun joka paikasta hinkataan tasaisesti niin voi olla taivaassa vaan.

Tällä hetkellä ärsyttää mm. se, että toiset ihmiset vain ovat vitun epäkohteliaita ja kohtelevat palveluammatissa työskentelijöitä ääliömäisenä karjana ja orjina. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Olen tavannut fiksuimpia tuntemiani ihmisiä palveluammatissa. Yksinkertaisesti, ruohonjuuritason jutut ei vaan skulaa nääs jos on ääliöitä töissä. Ne ääliöt voi nököttää pomon pallilla ja paukutella nuijaansa ja paisuttaa aivojaan ja lompakkoaan, eikä tarvitse piitata mitä se mesoaa, kunhan ruohonjuuritasolla on sellaista väkeä että homma hoituu vaikka palavia soihtuja jonglööraten.

Moni juttu, ihminen ja asia ärsyttää tällä hetkellä kyllä vaan ihan koska nyt on massiivisia vaikeuksia nähdä asioissa hyviä puolia, ja kaikki paska korostuu kymmenenteen potenssiin.

Onpa lämmin ilma MUTTA VITTU KUN TOTA LOSKAA RIITTÄÄ
Kerrankin metro tuli just kun ehdin laiturille JA KOKO VAUNU TÄYNNÄ HAISEVIA APINOITA
Palkka tuli JA MENI NIIHIN VITUN LASKUIHIN
Sain pyykkiajan ajoissa JA SYYN KÄKKIÄ KOTONA HAJOOMASSA
Jne jne jne, blaa blaa blaa.

Just hyvä.

2007-01-11T14:57:00.000+02:00

Tää blogger on kyllä niin mainio. Vanha kunnon blogspot toimii vähän kuin demokratia venäjällä; ei ikinä kun siitä olisi etua juuri sinulle.

Mennyt muutama asiapitoinen kirjoitus hukkaan, koska mähän en voi blogipätkää kirjoittaa johonkin tekstiohjelmaan, en. Ja vaikka voiskin, sen uudelleenluvun jälkeen se ei ainakaan ole julkaisukelpoisen näköinen. Ei ne ikinä.

Joten, loppubloggauksen ajaksi soitamme Best of 80's kokoelma-albumia.

Sosiaaliset tikapuut.

2007-01-08T22:13:00.000+02:00

Nauratti metrossa, melkein täpötäydessä, kun vieressä tolppaan nojaamassa seisoi ns. hienompi naishenkilö (35-v) joka nokka nyrpeänä nirpisteli sille muulle asiakaskunnalle joka metrossa haisi, möykkäsi, kälätti, istui tyhjyyteen tuijottamassa, ja näytti tympeältä tavissakilta, lävistyksiä täynnä olevalta nuorisolta ja punkkareilta ja anarkisteilta ja kaikenmaailman huumeidenkäyttäjiltä! Ainakin näin otaksun naisen ajatelleen. Koko matkan ajan oli naama norsunvitulla, katse välttelevästi katossa ja nokka nyrpeästi pystyssä, ja laukustaan piti kiinni kuin siinä olisi ise englannin kruununjalokivet ja lääke aidsiin!

Virnistelin ja suorastaan nautin melkein vieressä olevan ylimielisestä asenteesta, samalla miettien näiden onnettomien lattapäiden loputonta joukkoa tässäkin kaupungissa, jotka syntyvät timanttikoristeltu kultalusikka perseessä poikittain persialaismatolle, eivätkä uskalla tästä krumeruulatusta elinympäristöstään edes tirkistää ulos. Ilmeinen pakkotilanne pakotti naisen metroon, tuonne hylkiöiden sekaan. Töissäni on monta jotka eivät ole ikinä käyttäneet metroa ja ovat asuneet täällä lapsesta saakka. Ajatella!
Mikähän kuvitteellinen taloudellissosiaalinen lasitalo täällä on rakennettu sen paremman väen päiden päälle? Elävätkö ne ikinä? Sylkäisevätkö kadulle ja nauravat niin että pissat tulee housuun? Käyvätkö spontaanisti leffassa, sitten vähän nuhjuisemmassa kellaribaarissa kuuntelemassa jazzia ja tanssimassa ventovieraiden kanssa, keskustelevatko lajikumppaniensa kanssa ilman näkymätöntä stigmaa, avoimesti oikeasti kuunnellen ja tajuten että ihan samanlaisia tässä ollaan?

Sen enempää kun en jaksa besserwistejäkään, en myöskään jaksa näitä pikkuisia prinssejä ja prinsessoja joilla ei oikeasti ole mitään käsitystä siitä miten paljon kaikkea ympärillä elää. Vähän myös säälittää kyllä.

---

Kaupassa minua ennen oli jonossa todella rappeutuneen näköinen pultsaripariskunta. Ihan selkeesti ainakin alkkiksia, varmaan vetää muutakin kamaa. Lihapiirakoita ostivat, ja maitoa. Heidän edessään virolaispariskunta, jonka mies joutui kuulustelukoppiin varastettuaan kaupasta jotain sillä välin kun vaimo kinasi myyjän kanssa jostain tupakka-askista. Nämä kaksi pariskuntaa, tai heidän naaraspuoliset edustajansa, kävivät tappelemaan. Se oli rumaa, se oli rähisevää, se oli brutaalia, typerää, raivostuttavan lapsellista ja täysin turhaa. Pultsarinainen rähisi kun virolaisnainen viivytti kaupan jonon edistymistä, virolaisnainen käski pultsarinaisen olla hiljaa, josta tämä massiivinen naisyksilö kävi mellakoimaan ja huutamaan. Turhautti. Mutten kyllä pitänyt itseäni yhtään sen parempana yksilönä kuin kukaan näistä neljästä elämänsankarista. Pelkästään vähän paremmin käyttäytyvänä. Kuka tietää jos joskus olen jonkun heidän asemassaan?

---

Ehkäpä pidän itseäni parempana ihmisenä sen takia, etten koskaan tuomitse ihmisiä heidän ulkonäkönsä, tai jopa (ällöttävienkin tai epäsovinnaisten) tapojen takia, tai siksi että he tekevät jotain tiettyä työtä, tai siksi ettei heillä ole rahaa tai että heillä on sitä niin saatanasti, tai siksi että mitälie. Ehkä se on sitten minun syntini, mutta sillä minä lähinnä asetun niiden yläpuolelle jotka halveksuvat minua. Osoitan, että minulla on jotain mitä heillä ei ole.

Empatiaa ja kyky nähdä materialismin ohi. Halua nähdä maailma sellaisena kuin se on ja luottamus siitä, etten ole sen tähden vaarassa. Tietysti, järkeä on sen verran että osaan välttää hankaluuksia ja ihmisiä jotka ovat vaaraksi, mutta silti, omalta osaltani luotan melko pitkälle karmaan.

---

Tässäpä taas ihan helvetin turhia ajatuksia.

Ihminen.

2007-01-07T03:41:00.000+02:00

Ihmiset ovat elitistisiä ja nirppanokkaisia, lapsellisia ja pikkumaisia.

Jos ollaan kovinkin varmoja omasta erinomaisuudestaan pelkästään koska tajutaan että valtaosa ihmisistä on tasapäistä ja vähän tyhmää porukkaa, sitä rupeaa turhautumaan helposti muiden typeryyteen ja pakahtumaan omaan ylivertaisuuteensa.

Mikä on tietysti naurettavaa.

Makuasioista on vaikea kiistellä. Tietysti voi tehdä johtopäätöksiä että yksinkertaiset ihmiset pitävät yksinkertaisista ja helposti saavutettavissa olevisa asioista. Pop-musiikista, televisiosta, kirjoista jotka ovat myyntimenestyksiä (jos joku muukin pitää siitä, niin kai minäkin- ajattelukaavio)... Se on valtaosin laiskuutta ja osin sitä, ettei ole aikaa tai välttämättä mielenkiintoa kaivaa itse pintaa syvemmältä ja etsiä mielenkiintoisempia viihteen muotoja.

Sitten jos on sitä viitsimystä ja halua ja kykyä, on kauhean helppo dissata niitä muita jotka 'eivät paremmasta tiedä' tai 'ymmärrä hyvän päälle' tai joiden 'kapasiteetti ei riitä'.

----

Politiikka ärsyttää minua tällä hetkellä niin paljon etten tiedä voinko edes sanoiksi pukea millä tavalla se on vakavasti ontuvaa tässä Suomen maassa.
Minä en muuten äänestä SDP:tä pelkästään Eero Heinäluoman takia. Muuten voisin.

Vaalit tulevat. Miettikää tarpeitanne nyt ja tulevaisuudessa, ja miettikää ketä kannattaa oikeasti äänestää. Kauanko me halutaan niiden vanhojen äijien istuvan siellä päättämässä asioista jotka liikuttavat vain vanhoja äijiä? Eduskuntaan pyrkii jatkuvasti ihmisiä jotka haluavat ajaa omia arvojaan ja joilla on intoa ja halua muuttaa asioita. Vanhoilla äijillä on intoa ja halua lähinnä pitää asiat samanlaisia aamen ja huolehtia omasta kotipesästään.

Haluaisin ravistella koko Suomea ja huutaa että Äänestäkää! Vaikuttakaa! Ajatelkaa itseänne! Mikään ei minua niin sureta ja turhauta kuin etenkin nuoret jotka eivät äänestä ja jotka ovat väliinputoaja-asemassa heti tai kohta. Kuka heistä piittaa, kun ei heillä ole järkevää äänivoimaa?

En ole jättänyt kertaakaan missään vaaleissa äänestämättä siitä lähtien kun sain äänioikeuden.

----

Rakastan ja vihaan ihmisiä. Ne ovat niin oikukkaita ja lapsellisia ja typeriä ja viisaita ja kauniita ja rumia ja ilkeitä ja herkkiä.

Hauskaa.

2006-11-10T04:43:00.000+02:00

Mikä siinä on, kun ihminen nauttii siitä että on vitunmoinen kiire, ja on pakko laittaa itsensä likoon, organisoida ja suoriutua pienellä varoitusajalla? Ja kun on kiire, toivoo melkein että olisi vielä vähän kiireempi, että voisi testata miten paljon oma kapasiteetti kestää ilman että se vaikuttaa työsuorituksen laatuun?

Ammattiylpeys.

Oli kivaa töissä. Lisää tällaista.

Vituttaa.

2006-10-31T21:20:00.000+02:00

Vituttaa. Vituttaa naamattoman epäpätevät paviaanit, jotka voisi saman tien korvata vaikkapa robotilla joka hakkaa Bratz-nukkea näppäimistöön samalla kun pyörii säädettävällä jakkaralla ympäriinsä, vilkuttaa valoja, ja surisee. Se olisi helvetin paljon mieluisampi asiointikumppani kuin epäpätevät ihmisapinat.

Vituttaa ruokaa jatkuvasti raapiva kissa jolla on kolmea eri ruokamerkkiä kupeissaan, jossa ei ole mitään fyysistä vikaa, ja joka siltikään ei syö, vaan raapii pahvisia kissanmuonalaatikoita niin että hermoni ovat kohta katkeamispisteessä.

Vituttaa muiden saamattomuus.

Vituttaa muiden typeryys ja se että ne saastuttavat sillä ilmatilaani.

Vituttaa muiden hienoperseinen, sisäsiittoinen eliittiporvarismi, ja täydellinen kädettömyys ymmärtää mitään maanläheisiä asioita, siis ihan perusääliön maalaisjärjelläkin älyttäviä normaaleja juttuja.

Vituttaa selittää näille vajaavaisille dandyille niitä normaaleja juttuja töissä, vapaa-ajalla, ja unissaan.

Vituttaa niin että voisin kääntää tuolta vitun kissalta niskat nurin koska se on raapinut KAKSI VITUN VIIKKOA NOITA VITUN PAHVILAATIKOITA SAATANA enkä tajua mikä sillä on hätänä, muuta kuin mahtavan sinnikäs supernirsoilu.

Vituttaa, että kissasta lähtee silti uskomaton määrä paskaa suhteutettuna siihen ettei se näköjään syö mitään.

Ainiin. Vituttaa myös 66 euron pikavoitto, jonka sain sinä VITUN AINOANA PÄIVÄNÄ kun vuoden sisään unohdan sen VITUN MATKAKORTIN kotiin, jolle siis ostan jatkuvasti kausiarvoa.

Ei tässä muuta.
Mietiskelin äskettäin pitäisikö hakeutua mielenterveyshoitoon.

Soi: Disturbedin Shout 2000

Pyörivät Sähkökoneet.

2006-10-23T05:04:00.000+03:00

Tässä luin toiseksi uusimmasta tieteen kuvalehdestä ihmeellisestä konetulkista, joka reaaliaikaisesti kääntäisi puhelussa vieraskielisen puheen vastaanottajan kieliseksi. Rupesin sitten mietiskelemään koneistettua simultaanitulkkausta ylipäänsä, ja päädyin melkoisiin kauhukuviin. Oletetaan ensin, että tällainen kone on mahdollinen.

Jos koneille annettaisiin sellainen valta, että se saisi käsiinsä kaiken kulttuurienvälisen informaation vaikkapa vain ruohonjuuritasolla, tuon koneen hallitsija kykenisi mahdollisesti manipuloimaan käännöksiäkin. Alkuun se voisi poistaa kirosanoja ja vaihtaa kielikuvat vastaanottokielelle soveliaisiin tai kääntää ne simplistisesti asiaa tarkoittavaksi. Jäisikö se siihen? Sitä voisi käyttää tehokkaammin kuin mitään muuta propagandaa. Jos ihmisten ei tarvitsisi osata itse muita kieliä tämän ihmeellisen babelfishin(Douglas Adams) kaltaisen keksinnön ansiosta, se voisi mahdollistaa täydellisen manipulaation sen suhteen millaisena kukin voisi saada informaation. Se voisi lievimmillään tarkoittaa loistavaa 'yhteisymmärystä' ja erimielisyyksien kitkemistä, pahimmillaan fanaattista vihanlietsontaa. Se voisi toimia propagandan välineenä kaiken suhteen. Aivan kaiken, mainonnasta diplomatiaan.

Se joka kontrolloisi tuon keksinnön sanastoa, kontrolloisi koko maailmaa.

Koneille annettu valta on aina vähän kyseenalaista. Kyse ei ole yleensä edes itse koneista, vaan sitä kuka niitä käyttää. Tehtaanomistajat koneistavat tuotannon henkilöstökustannuksia minimoidakseen ja tehokkuutta maksimoidakseen. Tämä on jo nyky-yhteiskunnan hyväksytty ilmiö, joka laajenee aina vain uusille aloille. Kuka edes miettii nykyään mikä osa kestokulutustuotteista on tehty käsityönä ja mikä ei? Ihmisiä tuotannon osina on jatkuvasti vähenevä määrä. Ihmiset alkavat olla siinä vaiheessa että heitä on enemmän ideoimassa ja kehittämässä erilaisia automaatteja ja koneita kuin tekemässä mitään omin käsin.

En tiedä onko se välttämättä huonokaan asia, mutta missä vaiheessa me luovutamme kulttuurin täysin koneiden haltuun tuotannon lisäksi? Koska meistä tulee tuottamattomia, koneidemme tyydyttämiä ja palvelemia aivoja? Koneillistaminen mahdollisimman monella osa-alueella tarkoittaa aina vain kaventuvaa spektriä ihmistyölle. Alkuun se syö työpaikkoja keskisektorilta, niiltä harvoilta jäljelläolevilta käsityöaloilta, joita ei mielekkäästi tai alkuinvestoinneiltaan järkevästi kyetä koneillistamaan, tai joiden koneillistamista pidetään moraalisesti arvelluttavana.

Sitä myötä kun asiat ja erilaiset vaiheet koneillistuvat -kuka oikeasti käy enää pankissa kuin lainaneuvotteluissa?- ihmiskontaktit vähenevät. Luin automaattikaupoista, joissa ei tarvita myymälähenkilökuntaa kuin korkeintaan järjestelemään hyllyjä, jos sitäkään. Kassasysteemit on jo mahdollista muuttaa täysin ihmisapinattomiksi, teknologia on jo olemassa. Omassa työssäni huomaan jatkuvasti käsityövaiheiden loppumista ja siirtymistä automaatteihin. Pokerit, black jackit ja ruletit voidaan tehdä jo ihmisettömiksi, ja osin kasinoilla tehdäänkin. "Siinä ei ole fiilistä" huutelin eräälle ystävälle boikottina 'kätevään' diilerittömän pöytään. Toki, enemmän pelikierroksia, nopeampaa pelaamista, ei turhaa korttien pläräämistä... Mutta juuri se onkin tässä se tärkein, omasta mielestäni. Se korttien plärääminen, kiinteiden pelimerkkien näplääminen, diilerin läsnäolo neutraalina, mutta elävänä tuomarina. Koneet, virheettömät ja kiiltävät, tehokkaat ja 'idioottivarmat' eivät omista sielua. Ne eivät kaipaa ihmistä kuin huoltamaan osiaan ja käyttämään itseään.

Minä haluan ihmiskontakteja! Minä en halua että kaikki sosiaalinen kanssakäynti on pelkästään oman laumani parissa. Minä en halua tehdä töitä koneen orjana ja huoltajana (ironisesti, vaikka se on juurikin sitä mitä teen nyt, ja melkein myös se mille alalle olen pyrkimässä tulevassa), hiljaisena palvelijana. Minä haluan että kone palvelee minua.

Miten pitkälle tämä kehitys on mielekästä ja suotavaa päästää? Pitääkö ajatella työmarkkinoita? Pitäisikö ajatella vaaraa siitä, että jonakin päivänä teknologiamme syystä tai toisesta romahtaa ja pettää meidät?
Pitääkö ajatella palveluiden käyttäjien halua olla tekemisissä ihmisten kanssa? Ihmiset saavat turvaa ja mielihyvää toisten ihmisten läsnäolosta. Tämä on fakta. Ihmiset ovat laumaeläimiä. He kykenevät kerralla muistamaan muutaman sadan ihmisen nimen ulkomuistista, nykyihminen taatusti enemmänkin, ja yhdistämään ne kasvoihin. Kriisitilanteessa tai pelätessään ihminen saa turvaa siitä ettei ole tilanteessa yksin. Ihmiset sekä vihaavat että rakastavat toisia ihmisiä. Ominaisinta ihmisille olisi se, että ne voivat rakastaa osaa ihmisiä joiden kanssa vihata toista osaa ihmisiä.

...

Joskus vain jänskättää ajatella tulevaisuutta viiden vuosikymmenen päähän. Mä luulen että jos olen silloin vielä elossa, en pidä siitä millainen maailma on. Omat isovanhempani ovat auttamattoman ahdistuneita nykymaailmasta tällaisenaan.
Kaipaavatko ihmiset aina yksinkertaisempia aikoja ja asioita, vai haluavatko he vain pysyvyyttä ympäristöön jossa aikuistuivat?

Koneet ovat pakokeinoni sosiaaliselta maailmalta, johon en ole koskaan tuntenut kuuluvani, mutta yhtä ironisesti pidän niitä ihmiskunnan pahimpina vihollisina. Usein ajattelen maailman ehkä voivan olla parempi paikka mikäli se ei olisi kehittynyt näin tekniseksi. Informaatioähky aina vain kiihtymässä mittakaavassa lisää pahoinvointia ja pelkoa kaikkialla.

Tämän pitkähkön vuodatuksen päätteeksi toivotan tervetulleeksi kaikki vanhat lukijat jotka jaksavat olla tällaisista epähauskoista kirjoituksista kiinnostuneita.
Jatkossa kirjoitettavia aiheita tulevat olemaan mm.
-Kultuuri-integraatio ja runsas maahanmuutto kriisialueilta lieve-ilmiöineen
-Opiskelija-asiat
-Riippuvaisuus ihmisluonteen kulmakivenä
-Se hemmetin blogimiittiraapustus, vaikka olinkin läsnä vain tunnin ja sitä ennen vähä

Seuraavan postauksen lupaan olevan vähän kevyempi ja hauskempi.

Päivän Linkki Ernest Clinen kotisivuille. Hänellä on melko napakka huumorintaju. Pidän. (Engl.)

Paluu menneisyyteen.

2006-10-21T03:28:00.000+03:00

Ajattelin uudelleenaktivoida suomenkielisenkin blogini. Miksi? Koska haluan.
Työtä on paljon, pitää kaikki käydä läpi ja remontoida linkkilistasta alkaen, ja tuossa takataskussa odottelee vahingossa blogimiittiin eksyessä ottama muutama valokuvakin. (Älkää huoliko, blurraan kaikkien kasvot, vaikka ne nättejä olivatkin).

Tänään on ollut ohjelmassa yksin angstailua ja vitutusta, väsymystä, ja lopulta kaappiin palaaminen. Oon laiminlyönyt kaapin siivousta varmaan vuoden, ja nyt nakkasin armotta kaiken pois. En oo sitä kuitenkaan kaivannut. "Ai mulla on tämmösetkin" - ajatukset korvaantuivat nopeasti vain mahdollisimman raa'alla terminoinnilla. Jos en niitä kaivannut tähän asti, en kaipaa jatkossakaan.

Tässä lähiaikoina potkin vanhan kuolleen hevosen taas ylös, ja ratsastan auringonnousuun. Odottakaahan vaan.

Huomio huomio, täällä on lakkorikkuri.

2005-09-18T14:25:00.000+03:00

Ettäs kehtaatte narista ja vikistä siitä mitä muut ihmiset blogeissaan kirjoittavat. Se on mielestäni niin, että jos ei muuta asiaa ole, niin voisi sitten pitää turpansa kiinni.
Eikö olekin hassu toteamus?

Ei, vaan ihan tosissaan nyt kaikki.
Se ei kuulu kuulkaas vitun vertaa kenellekään mitä naapurit kirjoittelevat, eikä siihen pitäisi olla napisemista jos ei pidä lukemastaan. Se on aina vastuu kuulijalla, ja se on sen lukijankin korvainvälistä kiinni millä tavalla lukemansa tajuaa.

Ihmiset tarvitsevat joskus paskansuoltokanavaa, jotakin mitä kautta saattaa tuntea itsensä ymmärretyksi, ja jossa viestiä siitä millaista vääryyttä tuntee kokevansa muun yhteisön taholta. Se voi olla henkilökohtainen totuus, mutta se on silti totuus.
Ja se mahdollisuus, että nupissa viiraisi, ei vähennä kenenkään oikeutta kirjoittaa kokemuksistaan samaan tapaan kuin kaikki muutkin, mihin muotoon nyt haluavatkin.

Turisti; olet hyvä tyyppi, mutta joskus menet aivan liian pitkälle asioissa joissa - kyllä, olen ihan tosissani - asioissa joita et ikeastaan ymmärrä kaikilta näkökulmilta.
En väitä itsekään ymmärtäväni.

Omasta mielestä kaikki blogienpitäjät jauhavat aivan yhtä samantekevää paskaa. Joidenkin paska on kiinnostavampaa kuin joidenkin toisten paska, koska se paska sattuu haisemaan aika pitkälti samaan tapaan kuin oma paska. Se ei kuitenkaan tee siitä yhtään vähemmän paskaa.
Tätä metaforan kukkasta kehoittaisin itse kenenkin aina välillä miettivän ja hiljentyvän sen ääreen.

Itselläni menee hyvin.

Poikkeuma.

2005-07-29T17:15:00.000+03:00

click.

Ei muuta.

kuuntelen Janis Joplinin 'God, would you buy me a mercedes benz'iä.

Päätöksen aika.

2005-07-01T15:53:00.000+03:00

Blogipiirissä ei ole enää kivaa.

Olen pitänyt online-journaleita jo kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäinen oli, ja on edelleenkin reliikinomaisesti Deadjournalissa. Toinen, aktiivisempi on Livejournalissa, missä vuorovaikutan yleensä ahkerasti kiinnostavien yhteisöjen ja ystävien kanssa, sekä seuraan sarjakuva-feedejä ja mielenkiintoisten artistien päiväkirjoja. Se on luontevaa ja helpompaa.
Suomen blogipiiri on yhtä kuukahtanut idea kuin suomalaisten naapurisopukin.
Periaatteessahan suurin osa on täällä tirkistelemässä aitansa yli naapurin pihalle ja avautumassa elämänsä pintakullatusta puolesta. Itse en ole koskaan kokenut tarvetta sille. Kerron ajatuksistani enemmänkin, ja pienistä ilonaiheista. Mielipahasta ja hymyilyttämisestä. Jotkut blogit ovat tarkoituksella pelkkää viilattua ulkokuorta jonka sisältä en löydä ihmistä.

Naapurit juoruvat toisistaan toistensa selän takana mukamas ja tekevät palveluksia kaveriporukkansa sisällä. Muutama ammattimainen tai selkeän tietyn lähestymistavan valinnut blogi hehkuvat joukosta kuin helmet rantahiekasta, yleensä ovat kiehtovia lähinnä koska eivät edes yritä olla persoonia, vaan jonkinlaista luovaa kirjoittamista.
Sekä sitten myös ne päiväkirjablogit, jotka ovat lähinnä tilitystä, mutta avointa tilitystä. Itsensä asioita, pieniä viisauksia, tärkeitä sanoja. Ei ulkoisia asioita. Minusta on ollut aina kiehtovaa tirkistellä muiden alitajuntaan ja päänsisäiseen elämään; miten ihmiset toimivat ja tuntevat ja ajattelevat.

Ehkä on tullut aika sanoa hyvästit ja palata siihen englanninkieliseen alkukotooni.

Olen miettinyt tyttöä paljon. Olisi mukavaa nähdä, jos hän vain palaisi kaupunkiin, ja jutella. Mennä elokuviin. En tiedä mitä meistä tulee. Enkä aio kertoa teille, ainakaan luulen etten. Enkä edes sitä pääsenkö yliopistoon. Ne ovat minun juttujani. Mitä tahansa tapahtuukin, elämä jatkuu kunnes ei enää.

Oli aika raskas työviikko. Väsyttää. Taidan hemmoitella tänään itseäni ja mietiskellä helppoja asioita. Arkea, elämää, aikaa.
Aika ei lopu. Jos ei olisi aikaa, ei olisi kärsimystä tai onnea.

En ehkä enää kirjoita tänne. Katkaisin napanuorani moniin asioihin ihan itsestään.
Se vain tapahtui kun katselin muualle, vaikka en tarkoittanutkaan sellaista, enkä varmaan olisi antanut sen tapahtua jos olisin tajunnut.

Kuuntelemani on kaunis laulu, ja siihen on hyvä lopettaa jokin lyhyt etappi elämässäni.

Joskus luulin etten koskaan pääsisi jaloilleni. Silloin säälittelin tulevaa itseäni; kun palaisin tuntemaan välinpitämättömyyttä ja turruttavaa tyhjyyttä ja kovan kuoren sisälle maastoutunutta laimeaa haikeutta ja selittämätöntä kaipausta. Nyt olen palannut siihen, ja säälittelen moista houkkamaista naiiviutta ja tulessa makaamista mitä tein silloin niin kauan. Vaikuttaisi siltä, että mitä tahansa sitä itse onkaan juuri sillä hetkellä, on aina kuitenkin varma siitä että on oikeassa juuri silloin. Jälkeenpäin sitä vain näkee itsensä pellenkuteissa keskellä valokiilaa, jähmettyneenä paikoilleen kuin peura ajovaloissa.

Oli vaikea vuosi kanssanne.
Hyvää jatkoa, bloginaapurit. Älkää kinastelko kamalasti, koska tämä kaikki on vain elämää, ja meillä kaikilla on omamme. Turha sitä naapurin elämää on ihmetellä liikoja, kun omissakin on useimmiten kädet täynnä töitä.

Totuus riippuu näkökulmasta.

"My heart weights minimum a ton
An army's feet pounding on my head
Maybe I'll wake up one day to notice
that all my life was just a dream...

And maybe I'll be better off without you
You left me here with all my thoughts
I'd write a zillion words or walk a million miles
I'd sleep on broken glass just not to lose your smiles

I travel for you around the world
Collecting moments, o how absurd
To bring you beauty, to bring you joy
I wish I'd be a little boy

Where is that silence you promised me?
Why is that distance so close to me?
Why is your violence still hurting me?
Why are your eyes avoiding me?

Let me say thank you for all that you have given me.
Thank you for everything you've done.
Forgive me for saying one last thing:
I miss you and I hope you hear this song."

soi: Diary of Dreams: She and her Darkness

randoomia.

2005-06-30T22:41:00.000+03:00

tänään sain hirveän hingun tuhota tämä blogi.

tapasin lomalla tytön. tyttö on mukava. pidän tytöstä, ja tyttö pitää minusta. olemme varovaisia ja välttelemme suoraa puhumista. tyttö on nyt kaukana. odotan, että tyttö palaa taas kaupunkiin.

tapasin myös muita mukavia uusia ihmisiä loman aikana. pidän lomaani onnistuneena.

sosiaalista angstiakin tapahtui ja tapahtuu myös. ahdistaa. muttei sellaista sosiaalista angstia joka olisi vakavaa. en ainakaan ota sitä vakavasti, kun ei huvita.

työ maistuu paskalta kuten mikä tahansa epäkiitollinen, ylirasittava ja -stressaava, alipalkattu hanttihomma, mutta ei vituta vielä ainakaan hirveän kovasti. siinä se menee, osaan asennoitua lomaltapalanneena varsin samantekevän tuotteliaasti työntekoon taas.

kotona ja vapaalla on paljon asioita tehtävänä mutten saa tehtyä paljoa töiden jälkeen.
sen sijaan hivelen hiiren nuolella delete-näppäintä ja mietin mitä varten tein tämän blogin, mihin se päätyi, ja mikä sen funktio on nyt.

alkuperäinen tarkoitus oli olla valitusblogi vaikeasta elämäntilanteesta joka aiheutti minun egolleni enemmän tuhoa useammalla tavalla kuin ehkä saatoin tajutakaan. enimmäkseen itse-aiheutettua, luulisin.
se on ohi nyt. koko se, kaikki se, kaikkinensa. ohi, mennyttä, kirvelevä synkkä muisto josta toivon joskus pääseväni kokonaan eroon. luulin, että hyvät asiat menevät viimeisenä, mutta ne taitavat mennä ensimmäisinä. ainakin minulla. pakko kai se on. luonnon oma itsepuolustussysteemin henkiselle vahingonhallinnalle.

väsyttää. menen nukkumaan. olo on yhtäaikaa angstinen turhista, mutta periaatteen tasolla ärsyttävistä, jutuista. luopumisen oppimisen huomaaminen saattaa tuntua pahalta, jos se yllättää valmistautumattomana.

ja, angstisuuden alla olen perusteellisella ja enimmäisaikaisesti aivan hirvittävän onnellinen tärkeämmistä ja hyvemmistä jutuista.

yritän luvata pyhästi kirjoittavani tänne jotakin järkevämpää viikonloppuna sen tuhannen tekemisen lomasta jota kesällä ja sosiaalisena ja inspiroituneena ja onnellisena saattaa olla.

tämän blogin managerointi ja päivittäminen on vain intressilistalla nyt ihan täysin viimeisenä. sen tähden, reiluuden nimissä, tunnen tarvetta lopettaa.

onhan siitä jo vuosi.

soi: Diary of Dreams - She

Lyhyt.

2005-06-24T02:21:00.000+03:00

Alivuokralainen löytyy taas blogilistasta normaalinimellään, kiitos Samin ja tarpeeksi sinnikkään aiheesta valittamiseni. Poistan alivuokralainen(uusittu)- nimikkeellä olevan samaan osoitteeseen johtavan blogin listalta jossakin vaiheessa.

Palaan takaisin työhön, arkeen, ja varmaan ahkerampaan päivittelyyn ensi viikon maanantaina. Sitä ennen nautin viimeisistä päivistäni vapaalla, ja Juhannuksesta.

Hyvää keskikesän juhlaa teillekin.

Lomalainen.

2005-06-12T03:26:00.000+03:00

Kaksi viikkoa lomaa takana, ja nyt alkaa jo tuntua siltä että... aikaa on tapettavaksi asti. Ohjelmoin sitten itselleni tuossa puuhastelua. Voisin ensin tehdä listauksen kirppareista ja kierrätyskeskuksista ja ensi viikolla vierailla niissä, ja etsiä tarpeellista ja tarpeetonta tarviketta jos mihin tilaisuuteen ja kotioloihin. Sitten on luvassa myös täyssiivous, sekä mahdollisesti pienen asuntoni neliötilan uudelleenorganisointi.

Tänään, tai eilen, kävin turistin luona ja grillailtiin ja juotiin olutta. Kiitokset herkuista. Liikaa tuli kyllä syötyä. Elokuvaviemiseni oli tällä kertaa old boy, korealainen vuosimallia 2003. Se oli... vähän pettymys, koska olin kuullut aiheesta paljon hyvää, mutta toisaalta, kenties leffaan ei voinut oikein syventyä ihan niin hyvin kuin olisi pitänyt. Joka tapauksessa, se oli sinällään ihan tuoreehko idea ja toteutuskin, mutta toisaalta taas vähän ontohko juoneltaan. Toteutus oli kyllä ihan kiintoisa ja hyvä. Olisin varmaan voinut pahemmankin elokuvan mukaan tartuttaa vuokraamosta. Mutta, kiitokset turistille seurasta ja muusta mukavasta, uusia pitäisi moiset kinkerit useammin kuin nyt on saatu aikaan.

Huomenna on vuorossa taas ihan elokuvissakäyntiä, valinnaksi osui White Noise -kauhupätkä. Siitä sitten myöhemmin.
Tiistaina on ensimmäinen pääsykoe, taidehistorian nimikkeellä. Tiistaina myös kai vähän juhlimista J1:n kanssa, ja voisi vaihteeksi syöksähtää homobaareihin. Torstaina on toinen pääsykoe estetiikan osalta, ja sitten onkin loppuloma aina juhannukseen asti vapaata temmellystä ja lystinpitoa.

Olen onnellinen. Tuntuu hyvältä. Maalla käyminen selkeytti ajatuksia ja tapahtumia ja sai minut kaiken raskaan hiljaisuuden ja hartaan itsensä kanssa olemisen ja peiliinkatsomisen ja jälkiviisailun lisäksi myös löytämään järkeä kaaoksesta. Löysin jonkinlaisen tasapainon, voisi ehkäpä sanoa, ja koen ainakin tällä hetkellä eläväni tyytyväistä arkea, ja näen selkeästi erilaisia päämääriä ja tavoitteita edessäni.

Ulkona sataa ja on pimeää. Se vaikuttaa syksyisen kotoisalta ikkunan takaa katseltuna tai sisäpihalla tupakankäyntinä, ja pistää hymyilyttämään yhtä hyvin kuin päiväinen kirkas auringonpaistekin.

En enää harmittele niin paljoa takana poltettuja siltoja, vaikken varmaan koskaan kykene niitä täysin unohtamaankaan.

soi: Pennywise - Hotel California

arjen estetiikkaa.

2005-06-10T12:09:00.000+03:00

Turisti korvamerkitsi minut (ja itseasiassa myös Vähätelmä! ja en tiiä ketkä muut kun oli poissa), joten kai tämä pitää rustata tässä tekemisen ohessa. Kuusi biisiä, vai? No, nämä kuusi ovat olleet viime aikoina sellaisia että tulvahtaessaan soittolistalla, laitan kovemmalle kajareita ja saatan vähän tanssiakin.

D-A-D - Laugh 'n' a ½
Michael Nyman - the Promise
David Gray - Best I ever had
The Eagles - Hotel California
Pennywise - I would walk 500 miles
Faith No More - Last Cup of Sorrow

Elämä, Taide ja Estetiikka on tavattoman mielenkiintoinen kirja. Kannattaa ihmeessä tutustua - olen lukenut sen nyt pari kertaa läpi ja muodostelen kliinisen akateemista mielipidettä siitä pääsykokeita varten. Kummalle tahansa puolelle voisi kyllä kallistua, mutta taidan ihan oman superioorin mielihyväni takia kallistua kirjailijan omalle puolelle.
Populaaritaide on esteettisesti aivan yhtä pätevää kuin korkeakulttuurin tuotokset, ja ainakin minulle tuottavat yhtäläisesti mielihyvää. Enkä ole lainkaan sitä mieltä että korkeataidekaan vaatii suunnatonta perehtymistä tuottaakseen tyydytystä - se vaatii vain vastaanottavaisen mielen. Aivan kuten populaaritaiteessakin, myös korkeataiteen voi vastaanottaa passiivisesti ja kenties täysin kaikkia vivahteita ymmärtämättä, eikä se vähennä teoksen arvoa lainkaan.

Tästäkin aiheesta lisää, mutta ensin menen hakemaan mastercardini, pizzan sekä kenties pyrähtämään kaljallakin tuossa kallion terasseilla.

soi: Michael Nyman - Deep into the forest

Tässä.

2005-06-09T20:17:00.000+03:00

Olen palannut.

Viikko poissa, askeettisen ja esteettisen luontaistalouden keskellä tekee ihmeitä.

En vielä kykene muodostamaan paperille mitä se teki minulle, mutta tuntuu siltä kuin olisin vapautunut muutamasta sadasta kilosta turhaa painolastia ja ainakin kymmenestä väärästä periaatteesta.

Kerron lisää kunhan toivun järkytyksestä.

soi: ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden yllä täysikuu.

Revenge of the Shit

2005-06-01T20:30:00.000+03:00

Nytpä on sekin nähty.

En oikeastaan tiedä mitä ajatella. Anakinin näyttelijä whatshisname on niin tolkuttoman huono ammatissaan, että nolottaa ihan katsoa. Yleinen dialogikin ontui pahemmin kuin jalkapuoli juottovasikka.

Epäloogisuuksia oli niin paljon etten ehtinyt laskea. Sekä ihan perusfysiikanlainvastaisia, että myös juonijatkumollisia epäloogisuuksia.

Hirveää angstia ja heruttelua, mutta sehän toki oli odotettavissakin.

Mutta kaikkein eniten... Kaikkein eniten minua kismittää syyt sille miksi Anakin kääntyi pimeälle puolelle. Voi herraisä. Ohutta kuin mummon pitsiverhot.

Viihdyin kyllä, kiitos lähinnä erikoisefektien ja jatkuvan taistelun. Elokuvan alkupuoli olikin juuri huono sen takia että siinä puhuttiin enemmän.

Jos joku on tulossa D-A-D:n keikalle tavastialle torstaina ja haluaa blogimiitistellä kanssamusiikinystäviä, laittakoon pommin sähköpostiini niin katsotaan? Seura olisi ihan mieluisa yllätys, joskin yksinkin osaan jo. Aikuinen ihminen.

Tämän postauksen jälkeen nyt sitten oikeasti pakenen sinne vuorille. Nähdään.

soi: D-A-D - Scare yourself

Lappu luukulle.

2005-05-27T17:10:00.000+03:00

Aiemmin töissä kävi lähinnä Pornografiaa mielessä.
"Olen täynnä traumoja kun sielutonna harhailla järkikullan jättömailla saan." Niinpä niin. On joskus hyvin vaikeaa edes yrittää ymmärtää miten vaikeita asioista saa kun kunnolla vain yrittää edes.

Mutta kun kävelin työpäivän päätteeksi kotiin, kävelin kotiin neljäksi viikoksi.

"Olen vapaa lähtemään
mutta jään koska
kaipaan ikävää."

Ismo Alankoa.

Ja koska David Grayta on fanitettu:

"It’s time to clean these boots
Fold up these parachutes
The word’s goodbye
But I can’t say it
The end is close at hand
I think we understand
There ain’t no use trying to delay it

Time out on the running boards
We’re running
Through a world that lost it’s meaning
Trying to find a way to love
This running
Ain’t no kind of freedom."

Totuus on niin yksilökohtaista. Minun tuskani voi olla jonkun muunkin tuska, mutta täysin eri syistä. Yleensä molempien syyt ovat itsekeskeisiä.
Maailmamme pyörivät niin pienen auringon ympärillä. Meidän oman aurinkomme.
Ja meidän maailmassamme voimme itse tatuoida säännöt selkänahkaamme, ja pakottaa muut seuraamaan.
Ei?

Mutta niinhän se menee.

Kunnes taas maailmamme kohtaavat.
Hyvää kesänalkua.

Calm these hands before they share another pill.

2005-05-25T21:28:00.000+03:00

Viikonloppu meni euroviisukemuissa, jossa oli ihan mukavaa odotustenvastaisesti (on mukava olla pessimisti, kun elämässä on enemmän kivoja yllätyksiä kuin odottamattomia pettymyksiä).

Näin tänään veljeäni, ja söimme salaattia, joimme olutta ja juttelimme asioista. On hassua, kun en ole tottunut näkemään isoveljeäni erityisen usein, ja nyt kun omalla tavallaan tutustuu taas uudelleen. On siinä ainakin vähän sitäkin. Vaikka tunnemmekin... vaan asiat ovat aina monimutkaisempia kuin luulisi.

Monet asiat ovat sellaisia, että niitä on vaikea lähteä sanoilla pukemaan. Kun ne ovat parhaimmillaan vain sellaisina, raakileina ja muodottimina.
Sielu on orvaskedellä.

Ärsyttää, monet asiat. Tuntuu että olisi taas sanottavaa paljon, vaan mikään asia ei muokkaudu hyvästi oikeanlaisiin sanoihin ja järjestykseen kun yritän. Sovitaan siis, että ei ole juurikaan mitään.

Onneksi enää kaksi päivää töitä ja sitten lomalle. Tuntuu, kuin loma olisi jo ohi vaikkei se ole vielä edes alkanut. Mistähän sekin johtuu?

Haluaisin kadota. Jäljettömiin. Enkä löytyä enää koskaan. Monet asiat ovat niin hankalia ettei millään enää kehtaisi ryhtyä niitä selvittämään. Olla vahva itselle ja muille. Ei vain ole tarpeeksi hyvää syytä nakata saapasta kaivoon.

Tänään huomasin, että jos minulla on mielipiteitä, voin menettää pari ystävää, mutta ainakin saan henkistä selkärankaa. Vaan mitäpä sillä selkärangalla. Sen kanssa on paha ruveta kaljaa juomaan ja jutella mukavia.

Otetaan tähän lyriikkaa sen tilalle missä ei voida ilmaista sitä mitä pitäisi olla.

"What on earth is going on in my heart
Has it turned as cold as stone
Seems these days I don't feel anything
Less it cuts me right down to the bone
What on earth is going on in my heart

My oh my you know it just don't stop
It's in my mind I wanna tear it up
I've tried to fight it tried to turn it off
But it's not enough
It takes a lotta love
It takes a lotta love my friend
To keep your heart from freezing
To push on till the end

My oh my What on earth is going on in my head
You know I used to be so sure
You know I used to be so definite
Thought I knew what love was for
I look around these days and I'm not so sure

My oh my you know it just don't stop
It's in my mind I wanna tear it up
I've tried to fight it tried to turn it off
But it's not enough

It takes a lotta love It takes a lotta love my friend
To keep your heart from freezing
To push on till the end

My oh my you know I just can't win
I burn it down it comes right back again
What kinda world is this we're living in
where you never win

It takes a lotta love
It takes a lotta love these days
To keep your heart from freezing
To keep your spirit free

My oh my you know it just don't stop
It's in my mind I wanna tear it up
I've tried to fight it tried to turn it off
But it's not enough

It takes a lotta love
It takes a lotta love my friend
To keep your heart from freezing
To push on till the end
My oh my it just don't stop"

Ei oo pantavaa.

2005-05-21T14:34:00.000+03:00

Pienen rauhoittumishetken jälkeen onnistun ehkä kirjoittamaan taas.

Viikko oli omituinen, ja kärjistyi perjantana. Töissä yksi jos toinenkin torspoili niin, että esimiehen otsasuoni tykytti uhkaavasti, vaikka meidän puoli tekikin tavanomaisen laatutyötä, pienellä sähläämisellä tosin. Viikko vielä töitä ennen lomaa, mikä rentouttaa ajatuksenakin huomattavasti enemmän kuin porekylpy tai elokuvailta.

Eilen töiden jälkeen alkoi puhelinrumba. Maria soitti että mennään elokuviin kun oli puhetta siitä jo aiemmin, ja varattiin liput Boogeymaniin. J1 soitti sen jälkeen ja pyysi kaljalle roskapankkiin, missä juotiin parit ja mentiin arkadiakebabiin Kamppiin syömään, tai J1 meni, minä katselin kun ei ollut nälkä. Elokuvan jälkeen mentiin Marian kanssa vielä Kallioon Tauko-baariin parille oluelle juttelemaan taas vähän kaikesta.

Alkuillasta matkalla Kalliosta Kamppiin (sporalla steissille) hermostuin totaalisesti, todennäköisesti muutaman oluen aiheuttaman alkoholin vaikutuksen tähden, edessämme penkeillä istuville spugeille (huonosti pukeutuvia, haisevia, yököttäviä, paskaa jauhavia n. 50-vuotiaita, harottava-silmäisiä). Ne puhuivat muutamasta, todennäköisesti alle 15-vuotiaasta tytöstä että 'tollaset gimmatki vaan aina iskee ja yrittää munaa saada, vaan eihän noissa ole edes mitään pantavaa', ja siihen malliin. Jutun jatkuessa, ja tyttöjen seisoskellessa vaivaantuneina vain metrin päässä kaiteella, rupesi päässä vain nakuttamaan. Totesin että "mitä jos pistäisitte turpanne kiinni ja olisitte loukkaamatta ihmisiä tuollaisella paskapuheella." Siitä alkoi kolmas maailmansota, jossa herrat Paskakasat tekivät itsestään charmikkaita ja nokkelia hillityillä huomautuksillaan.
On jotakin ironista siinä, kun pöhöttynyt, hygieniantajunsa menettänyt viiskymppinen, joka juuri on arvostellut alaikäisten pantavuutta, huutaa kovaan ääneen junteista jotka puuttuu toisten asioihin.
Lisäksi kuulin olevani kaupunkiin muuttanut savolaispaska (hyvä arvaus, vaikken synty-savolainen olekaan, enkä erityisen häpeissäni siitä että olen asunut muuallakin kuin tässä kaupungissa - en kyllä puhu savoa, vaan en stadiakaan, joten ehkä kuulostin muualta olevalta), joka ei tiedä mitään siitä miten stadissa eletään (se on mahdollista, vaikka olenkin kuvitellut että eläminen on samantapaista kaikkialla), tai miten ihmisen pitäisi elää ylipäänsä (herrat ilmeisesti tiesivät!), eikä tiedä mitään elämästä kun ei ole elämää nähnyt (minä taas olen sitä mieltä että olen, aika rikastakin, vaan en viitsinyt sanoa), ja saisi kohta turpiin kun ei osaa olla puuttumatta muiden juttuihin (olin valmis antamaan takaisin potkulla muniin).

Typerä virne naamallani yritin olla nauramatta ääneen muutamalle kohdalle heidän julistuksessaan. Ne olivat yhtäaikaisen säälittäviä ja inhottavia - oli varsin helppo pitäytyä ylemmyydentunnossaan, katsella miehiä takaisin silmiin kun he puhuivat ja antaa niiden piehtaroida nesteissään. En vastannut useasti, en heittänyt bensaa liekkeihin. Ne ihan itse agitoituivat sellaiseen epäpyhään raivoon.
Ja minunkin veromarkoistani noidenkin hylkiöiden sinolit kustannetaan!

Minä, juntti? Okei, tukka oli keesillä, vaatteet epäsovinnaiset ja meikkiäkään ei ollut. Mutta olin siisti, puhdas, tuoksuin hyvältä ja puhuin keskustelusävyyn ja ääneen heille takaisin jos jotakin sanoin. He taas meuhkasivat kun heidän henkilökohtaista arvokkuuttaan oli loukattu, kävivät viimeksi suihkussa varmaan jouluna, olivat kasvoistaan jopa verisiä ja arpisia, pukeutuneita paskasti, tyylittömästi ja likaisesti, ja huusivat kuin ääliöt.

Tytöt saivat kyllä olla rauhassa loppumatkan, ja koko vaunu tunsi yhteistä vastenmielisyyttä miehiä kohtaan. En tiedä mitä ne ajattelivat minun persoonastani, kun kerran aloitin aukomaan päätäni lost caseille - ehkä ärtyivät kun herätin metakan kehoittamalla herroja olemaan hiljaa... toisaalta, jos ärtyivät sellaisesta, saavat mennä itseensä. Itse en ainakaan haluaisi että esim. alaikäiselle pikkusiskolleni (tai tyttärelleni) puhuttaisiin tuollaisia julkisissa kulkuvälineissä, tai arvosteltaisiin hänen persettään, tissejään ja pillunsa tiukkuutta vastenmielisen deekun taholta. En tiedä onko se muille täkäläisille samantekevä asia, jopa luonnollista.
Ja vaikkei tytöistä yksikään ollut tuttu tai edes tyyliltään samanhenkisyyttä omassa persoonassani herättävä, napsahti päässäni silti jokin toverillinen, tai feministinen tai äidillinen vaisto joka lähinnä olisi nauttinut jostakin terävästä metalliesineestä niiden äijien sukupuolielimissä enemmän kuin verbaalisesta väliintulosta. Minun vain oli pakko puolustaa sukupuoltani ja todeta -ehkä vain itselleni- että 'nyt saa riittää'.

Onko tuo arjen sankaruutta vai idiotismia? Miksi vain kukaan muu ei ikinä, oikeasti, sano tuollaisille mitään? Naiset ei uskalla, eikä miehetkään, vai onko kyse vain siitä että yhteisömme on kasvanut siihen että siedetään vastenmielisiäkin tekijöitä siinä ja ollaan kiltisti hiljaa muiden mielipiteille, silloinkin kun ne kohdistuvat teknisesti lapsiin ja ovat epämoraalista, sivistymätöntä, loukkaavaa ja ahdistelevaa luonteeltaan? Ne tytöt siinä olivat vaikeina, kiemurtelivat noloina. Eivätkä he mitenkään provosoineet sellaisen arvostelun kohteeksi joutumista - tytöillä oli päällään tavalliset farkut, t-paidat ja takit, tavalliset lenkkarit, ei paljoa meikkiä, tukkakin vapaana - ihan taviksia. Ei heidän otsassaan edes jollain kierolla logiikalla ajateltuna pukeutumisen tähden lukenut 'arvostelepa minun vittuni tiukkuutta tässä nyt'.

Ei sen pitäisi olla niin. Aion vastaisuudessa sanoa joka helvetin kerta takaisin kun joudun vastaavaan tilanteeseen. Vaikka silläkin uhalla että oikeasti joskus saan vielä turpiini, jopa julkisessa kulkuvälineessä, sen tähden.

Työpaikka ei suostu maksamaan lomaltapaluurahoja jo kesäkuussa, vaikka niiden piti. Elokuussa tulee se. 200 euron korkolasku on silti ropsahtamassa tililtä pois 15 päivä kesäkuuta. Tarvitsen joko luottokortin tai lainaa joltakin sukulaiselta tai ystävältä.
Ahdistaa.

Boogeymanissa oli useita ahdistavia kohtia elokuvan alkupuolella, mutta loppurytinän alkaessa se latistui olemattomaksi ja lopussa kuivahti kasaan. Lopputulos: **½ tähteä.
Olisi pitänyt mennä katsomaan Lemony Snicket.

soi: Faith No More - What a Day

Haistakoon Blogilista Paskan.

2005-05-21T13:03:00.000+03:00

Vanha Alivuokralainenkin haamupäivittelee tänään. Ja eilen taas tämä nykyiseni. Luulen, että se johtuu hit counterista, tai sitten jostain blogger-oikusta. Enpäs tiedä - vanhaa on mahdotonta enää manuaalisesti päivittää, joten en tiedä mistä sen haamupäivitykset johtuvat - enkä netissä ehtinyt eilen piipahtamaankaan.

Jännää on muuten tuo 'lähetä palautetta'- napukan painamisesta seuraava ilmiö; että se ei johdakaan mihinkään. Luulen että se on vain joku psykologinen juttu, jolla väki saa purkaa hieman patoutumiaan, ilman että kenenkään tarvitsee oikeasti kiinnostua palautteiden sisällöstä.

Ilmoitin vanhan Alivuokralaisen, ja uuden Alivuokralainen(uusittu) -ongelmasta ensin postitse Blogilistan palaute-osoitteeseen (jonka oheen oli kyllä laitettu varoitus hitaasta reagoinnista, muttei aikamäärettä vuosina), ja sitten Pinserin Samille Pinseri-listan kautta, ei ole mitään tapahtunut. En ole saanut vastausta. Ensimmäisen kerran lähetin asiasta postia yli kaksi kuukautta sitten, ellen väärin muista. Toisen kerran vajaa kuukausi sitten.
Kiireitä taitaa tosiaan olla...

Kun ongelmahan on se, että vaihdoin vanhan Alivuokralaisen osoitteen http://futile_confessions.blogspot.com :ista tähän, http://alivuokralainen.blogspot.com :iin - kyseessä piti olla vain kokeilu, tarkistaakseni siirtyykö arkistot ja kaikki uuteen osoitteeseen normaalisti - vaan kokeilun jälkeen en saanutkaan vaihdettua takaisin vanhaan postitusosoitteeseen alaviivan takia. Alaviivapolitiikka oli blogspotissa muuttunut sitten sen hetken kun loin oman alaviivallisen bloggausosoitteeni, enkä voinut tietää siitä ennakkoon. Jäin siis vähän tyhjän päälle blogilistan suhteen kun blogini oli siirtynyt johonkin, josta blogilistan tai pinserin käyttäjät eivät voineet tietää ja edelliseenkään osoitteeseen en saanut edes kommentteina laitettua uutta osoitetta jotta joku ehkä sen löytäisi. Siispä oli pakko sortua Alivuokralainen (uusittu)-blogin listaamiseen että uusi osoite löytyisi. Nyt tahtoisin että se vanha Alivuokralainen -listakohta johtaisi tänne. Onko se oikeasti niin vitun vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, ettei kukaan kykene siihen?

Oli aikeena hiljalleen vaihtaa osoitetta, ja lopullisesti vasta kun blogilista ja pinseri ovat uudistuksessa jo mukana. Vaan, kun en pääse modifoimaan vanhan osoitteen päivityksiä tai leiskaa, en myöskään saa sitä blogilistan tyrkyttämää koodinpätkää sinne, jolla se tarkistaa että olen blogin omistaja, ja täten antaa minun muokata sen blogin tietoja - elikkäs Alivuokralainen -blogin osoitetietoja vaihtaa tähän missä se todellisuudessa nykyään on.
Tästä ongelmasta siis ilmoitin muutama kuukausi sitten Blogilistan ylläpidolle, ja kuukausi sitten Samille suoraan pinserin kautta. Mitään avunannollis-reaktiota, tai edes 'kiitos vastaanotin mailisi, katsotaan pystynkö tekemään asialle mitään kun ehdin joskus' -varmistusta. Voin siis vain olettaa ettei siellä kukaan viitsi tehdä asialle mitään, tai edes välittää siitä että jollakulla on ongelmia. Enpä usko että ovat edes lukeneet, tai ymmärtäneet, asiaani.

Lähetän varmaan vielä yhden mailin parin kuukauden päästä ennen kuin annan koko blogilistan ja pinseri-listan olla, ja poistatan blogini niistä (jos edes se on mahdollista). En minä oikeasti viitsi märistä vuositolkulla ongelmasta, joka olisi ihan taatusti kyseisten sivujen ylläpitäville helposti korjattavissa oleva asia, olkoonkin että se täytyisi tehdä manuaalisesti itse ja sillä olisi pakko osoittaa ehkä hyvää henkeä sivuston asiakkaille.

Mitäs se yksi blogi tuhannesta merkitsee. Jos ei sovi, tosson ovi.
Kiitti vaan vitusti (tyhjästä). Hyvältä näyttää palvelunne laatu, ja onneksi on vielä kaupallistettu se. Että voi sentään pohtia että Jollekin todennäköisesti maksetaan siitä että se joku välttelee ongelmaani.

Että näin.

Piti kirjoittaa viikon tapahtumista ja tulevista myös, mutta ei taida enää paljoa kiinnostaa teitä tai minua.

Lyhyt.

2005-05-17T12:51:00.000+03:00

Alivuokralaisella on nyt kesä-keesi. Elämäni typerin idea, mutta ollaan nyt muka tyytyväisiä lopputulokseen kun sen kanssa on elettävä. Kyllä se varmaan on ihan kiva kunhan kasvaa ohimoille edes sentin verran tukkaa. Tämä on kyllä vähän turha kasari minulle. Töissä katsovat oudosti ja selitän jotakin ankarasta krapulasta ja todellisuuden hämärtymisestä.

Minun piti saada veromätkyjä pari sataa euroa laskelmieni mukaan, mutta palauttavat 66,6 euroa. Devil is taking care of His own.

Menen nyt ikeaan ostamaan halpaa petaria sänkyyn jonka saan viikon parin sisään. Se on leveä. Se on uusi. Se on erittäin paljon tarpeen, päätellen jatkuvasti kipeistä selkälihaksista ja mustelmista raajoissa, kun yöllä törmää seinään.
Se vaatii myös muutaman uuden lakanan. Muuten on shoppi-kielto vielä pitkälle syksyyn. Haaveilen työpöydästä seuraavaksi.

Aloitin rahastosäästämisen Sampo-pankissa. Ei tarvitse alkaa vielä opintolainan takaisinmaksua, niin pannaan nyt ne rahat talteen. Sen lisäksi on vielä velkaa erinäisille tahoille ja sitäkin voisi lyhentää, kun nolottaa että vuoden ajan on jo yrittänyt eikä ole onnistunut. Aina on jotakin muka.

Tehtiin pankissa mulle budjetti, ja kuukaudessa pitäisi jäädä n. 100 euroa ns. väljää rahaa, joka ei mene tavanomaisiin menoihin ja laskuihin. Ei oo kyllä näkynyt täälläpäin missään. Kai se menee kurkusta alas, ja bussilippuihin, ja baarien sisäänpääsyihin ja narikoihin ja keikoille ja leffoihin ja...

Ikeaan.

soi: Pennywise - I come from a land down under, Faith no More - easy like sunday morning

Best I ever Had.

2005-05-13T20:36:00.000+03:00

Eipäs mitään hirveän uutta. Työpäivän jälkeen käytiin vähän terassilla istumassa, ja huomasin että myös pöydänalta-putiikit on avattu kesän kunniaksi. Olis ollut kaikkea mahdollista pilvestä pimeään raha-lainaan asti myynnissä. Joopas joo. Emme ostaneet.

Jostain syystä myös aina kun istuu tuossa kallion stellarin terassilla, Pelle Miljoona kävelee ohi kohti karhupuistoa vaasankadun suunnasta flemaria. Omituista. Jos haluatte bongata Pellen, suosittelen edellämainittua juottolaa. Iltapäivällä häppäri, tuopit 2 euroa.

Huomenna on ehkä isoksikin paisuvat ja yllättävien käänteiden myötä ulkomaalaisvahvistusta saavat kemut tiedossa. Emme varmaan jatka baariin, vaan juopottelemme ihan kotiolosuhteissa. Toivottavasti tulee mukavaa ja aurinko paistaa, niin voidaan olla sisäpihalla tai tuossa nurtsilla vastapäätä pyörätien vieressä.

Operassa ei muuten toimi blogspotin päivityksen pikanäppäimet koodinpätkiä varten. Pitää manuaalisesti kirjoittaa. Eipä se ole mikään ongelma, mutta lievä kiusa. Firefoxin panin hyllylle jo pari päivää sitten massiivisen tietosuojavian takia, minkä tähden piti taas poistaa javascript-tuki selaimesta. Ja sittenhän ei toimi mikään jos sen tekee.

Oikeasti, piti vain lahjoittaa teille linkki hyvin esteettisiin (modifoituihin) valokuviin, jotka saattavat inspiroida teitäkin johonkin, kuten minua.
Hyvät naiset ja herrat; Richard de Chazal.

Taidelinkeistä lisää tarjoilen tällä kertaa Alivuokralainen Suosittelee- laatuleimattuja Banksyä, Furiaeta, Jo'ta (joka taitaa tehdä enimmäkseen sarjakuvamaailmassa töitä, todella kaunista työtä), ja aiemminkin mainostamaani Kent Williamsia.

Muitakin olisi vaan niitä muistan muidenkin mainostaneen jo, tai ainakin Lingon tai Luksuksen.
Pysykäähän kuulolla.

"So you stole my world
Now I'm just a phony
Remembering the girl
Leaves me down and lonely

Send it in a letter
Make yourself feel better

And it may take some time to
Patch me up inside
But I can't take it so I
Run away and hide
And I may find in time that
You were always right
You're always right."

soi: David Gray - Best I Ever Had

lyriikkaa ja testi.

2005-05-10T19:47:00.000+03:00

Testi, via pinseri.

Ota oikeanpuoleiselta, toiseksi ylimmältä hyllyltä hyllystäsi viisi kirjaa.

1. ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
2. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
3. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
4. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
5. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
6. Tee virkkeistä jono.
7. Nimeä lähteesi.

Aavistin että aamulla taas minua viedään. Britit eivät ainoastaan vapauttaneet häntä, vaan nimittivät hänet Jerusalemin muftiksi, joka oli mandaatin ylin islaminuskoisten virka. Maire silmäili ruokalistaa ja Hanhivaara silmäili Mairea. Hänen silmälaseilleen oli roiskunut rapaa, ja toinen irtilähtenyt sanka oli korvattu piikkilangalla. Ja sitten kuulen hänen sanovan katsomatta minuun päin: "Minä olen istunut täällä odottamassa sinua."

1. Jari Tervo - Tuulikaappimaa
2. Leon Uris - Hadzi
3. Pentti Kirstilä - Jäähyväiset menneisyydelle
4. Andreï Makine - Idän Sielunmessu
5. André Brink - Pirunlaakso

Eipä siitä sen enempää. Idea oli hauska, mutta onkohan tuo nyt tuossa niin kovin hauska kun se nököttää siinä. Ehkäpä sitä oli vain hauska hetki metsästää aarteita, vaikka löysikin vain keskinkertaisuutta.
Se on elämämme tarina.

"Meet me on the other side
Meet me on the other side
I’ll see you on the other side
See you on the other side

Honey now if I’m honest
I still don’t know what love is
Another mirage folds into the haze of time recalled
And now the floodgates cannot hold
All my sorrow all my rage
A tear that falls on every page

Meet me on the other side
Meet me on the other side

Maybe I oughta mention
Was never my intention
To harm you or your kin
Are you so scared to look within
The ghosts are crawling on our skin
We may race and we may run
We’ll not undo what has been done
Or change the moment when it’s gone

Meet me on the other side
Meet me on the other side
I’ll see you on the other side
I’ll see you on the other side

I know it would be outrageous
To come on all courageous
And offer you my hand
To pull you up on to dry land
When all I got is sinking sand
The trick ain’t worth the time it buys
I’m sick of hearing my own lies
And love’s a raven when it flies

Meet me on the other side
Meet me on the other side
I’ll see you on the other side

Honey now if I’m honest
I still don’t know what love is."

Olen tänään vähäsen surullinen ja väsynyt, mutta tavallani, tyytyväinen.

soi: David Gray - Other Side

Työpaikkapäivitys.

2005-05-09T17:20:00.000+03:00

Kokkimme, joka on myös sattumoisin alimman tason esimiehemme, on tainnut tinkiä kusellakäynnistä tarpeeksi kauan marinoidakseen aivonsa siinä. Näyttää myös muuttuvan siksi toiseksi ulosteeksi pään tienoilla ennen kuin valuu suusta ulos, se aine. Aika hassua on se.

Meillä on joku ihmeellinen taukosota käynnissä töissä nyt.

Aamulla, tehtyämme kolme ja puoli tuntia töitä semmoisessa tahdissa ettei oikeesti ehtinyt katsoa kelloa, vain juosta ympäriinsä ja todeta että aikataulu pettää ja pettää, istahdimme tauolle. Siinä vaiheessa olimme jo selvinneet helvetistä, ja loppupäivä oli rauhallisempaa työskentelyä. Ajattelimme, että siinä kun normaalisti olisimme kaksi taukoa ehtineet pitää, ja olimme vasta ensimmäisellä, niin vetäisemme kaksi tupakkia. Meille on nyt jo pari viikkoa valistettu, että tupakalla käydessä poltetaan vain yksi tupakka, tai sitten menee meininki sellaiseksi, että pidetään päivittäin kaksi kymmenen minuutin taukoa, joista otetaan aika kun sinne mennään, ja sitten safkis. Jos pidetään nopeita taukoja, niitä olisi 3-4 päivässä.
Okei, no tämä valossa ajattelimme että pidetään nyt se päivän toinen 10 minsan breikeistä, jonka oletimme meille kuuluvan.

Aiemmin mainittu henkilö työntää päänsä ulos ovesta heti kun istumme perseellemme, ja ilmoittaa. "Ette sitten vedä kahta röökiä. Tästä on sovittu. Nopeesti takas hommiin."
Ahaa. Tauon jälkeen työkaveri A käy selventämässä sitä ylemmältä esimieheltä että 'milläs tessillä me tässä pelaamme oikein, ja mikä taukopolitiikka on'. Aiemmin mainittu alempi pomo marssii sen jälkeen esittelemään yksityisten alojen tessiä, joka on tarkoitettu ensisijaisesti 4-6 tuntista työpäivää pitäville, ja näyttää kohdan 'vähintään viisituntisen työpäivän aikana täytyy järjestää työntekijöille minimissään 20 min ruokatauko', muista tauoista ei puhetta (eli ne ovat työnantajan päätettävissä, eikä ohjeistettuja). Että meillä ei olisi edes periaatteessa mitään muuta taukoa kuin safkis päivässä, vaikka tehdään seitsemää ja puolta tuntia päivässä duunia.

Just joo.

No, kysäisempä taas sitten ylemmältä pomolta ja selitän aamuisen tilanteen, eikä hän näe siinä ongelmaa, jos pidetään silloin vähän pidempi kuin kahden minsan tauko. Kerron tämän alemmalle esimiehelle asenteella 'niin oliko tässä ongelmaa?'. Alempi esimies näyttää juuri lastin paskaa suuhunsa saaneelta, ja tunnin päästä menee ylemmän esimiehen juttusille tes-vihkosen ja alleviivauksien kanssa.
Odotamme innolla jatkoa.

Keittäjät tekevät n. 5 tunnin päivää tai jopa lyhyempää, jos ei oteta huomioon, eivätkä varsinaisesti yleensä edes ansaitsisi sitä safkistaan.
Mutta, kokit, tai keittäjät, jotka samalla säännöstöllä pelaavat, ravaavat itse tupakalla joka tapauksessa pari kertaa meitä enemmän, ja pitävät safkiksen ihan ilman mitään ongelmaa.

Kysyn vain, että mitä helvettiä. Jos tuolla oikeasti ruvetaan joka viikko uutta taukopolitiikkaa vääntämään, voi lakata työhinku saman tien. Yksi meistä meinasi tänään kävellä saman tien irtisanomaan itsensä vitutuskohtauksen takia. En voi ymmärtää miksi ilmeisesti tämä alimman tason esimiehemme nyt käy yhden kusipään sotaansa asiasta, ja väittää että 'teitä tarkkaillaan, että älkää ryssikö nyt', kun muut eivät tunnu olevan asiasta niin huolissaan. Ainoa joka meitä taitaa tarkkailla on tämä yksi pätemisentarpeinen ääliö. En ymmärrä miksi tauko-asiasta oikeasti tehdään ongelma, koska se ei varsinaisesti kuulu ongelmakohtiin työpaikallamme, tai ole aiemmin kuulunut. Ollaan saatu työt tehtyä ajoissa ja jopa viihdytty työpaikallamme, mikä on aika vaikeaa, vaan ei enää. Tai, saamme edelleenkin hommat tehtyä, mutta kukaan ei halua olla työpaikalla kokemassa keittäjien terroria (Joka on myös audio-visuaalista, kiitos 120 db:n voimalla huutavan radion, jonka kanava on KISSFM. Saa ainakin minun aivoni vuotamaan verta). Siellä kuuluu monta muuta asiaa ongelmakohtiin.

Kuten, mielestäni se, että keittäjät tulevat duuniin krapulassa, ja tekevät paskaa työtä, jättävät osan töistään seuraavalle päivälle, ja aiheuttavat täten tahallaan töiden kasaantumista lähinnä meille(kin). Perjantailta meille juuri jäi niin paljon hommia täksi aamuksi, että siinä meni puolitoista tuntia muutenkin kiireisen aamun rutiineista. Maanantaina se puolitoista tuntia on yleensä varattu aivan muulle ja yhtäläisen tärkeälle työlle, joka pitäisi saada tehtyä tarkasti tiettyyn kellonaikaan mennessä, ennen päivän muita hommia.

Haluaisin kehityskeskustella asiasta ylemmän pomoni kanssa lähitulevaisuudessa, ja selvittää tämän asian juurta jaksain. Tuo työ on muutenkin fyysisesti ja henkisesti niin uuvuttavaa, ettei sitä kauaa jaksa tehdä jos joku henkilö hengittää niskaan jatkuvasti ja tekee työpaikalla olemisesta vittumaisempaa kuin se jo on.

Sama henkilö, tuo kusipäinen, on aina jotenkin vihannut minua. Ei vain tulla juttuun - hän naljailee tai vittuilee avoimesti, ja vastaa kysymyksiini usein ärtyneen kiukkuisesti. Sama henkilö teki meille uuden työ'vuoro'listan, jossa luokitellaan henkilön työtehtävät viikoittain. Viime viikolla tein kahta vittumaista hommaa koko viikon, ja sama sysättiin mulle ensi viikoksi, vaikka niiden pitäisi kulkea kerran kuussa -kierrossa. Kysyin miksi. Henkilö vastasi 'viime viikko ei ollut vielä kiertoa'. Ahaa, no, "mutta sä käskit meidät verbaalisesti viime viikoksi niihin hommiin, mä oletin että se on siis jo kiertoa." 'No, eipä ollut. Älä valita, ei nää hommat vaikeita oo.' "Aha, kiva." Ei ne vaikeita ole. Ne ovat helvetin stressaavia vain.

Kellepä voisin valittaa? En varmaan kellekään. Pitänee ottaa lopputili.

En oikeasti enää jaksa.
Olen niin lopussa että joskus, kuten tänään, kotiin tullessa tekee mieli vain ampua itseni, tai käpertyä palloksi ja itkeä.
Näin paskaa minunkin elämästäni sitten tuli.

pennywise - Fuck Authority

Äiti?

2005-05-09T13:51:00.000+03:00

Äitienpäivä oli eilen. Muistin sen jollakin epätiedostavalla tasolla epämääräisestä mediahälinästä sekä lipuista lippusaloissa. Mutta minä kirjoitan äidistä vasta tänään, mietittyäni ja muisteltuani asioita työpäivän aikana. Olen varmasti kirjoittanut äidistäni ennenkin, tosin. Mutta kirjoitan taas.
Siitä on tänään kymmenen vuotta ja yksi päivä kun viimeksi annoin äidilleni äitienpäiväruusun.

Se tapahtui Kuopion Yliopistollisessa keskussairaalassa, missä näin äitini ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen, koska äiti oli ollut siellä hoidossa. Veljeni ja isä juttelivat äidin kansa hiljaisia ja mielestäni teennäisiä sanoja asioista joilla ei tuntunut siinä hetkessä, kun näin äidin niin huonokuntoisena, kykenemättömänä itse kunnolla edes sängystä nousemaan, ja sairauden kalvamat kasvot kalpeina ja vahankiiltävinä, olevan paljoakaan merkitystä. Niinpä minä itkin koko tapaamisen ajan. En osannut oikein sanoa muuta sen lisäksi että 'minä rakastan sinua, äiti'. Muistan, että yritin itkeä mahdollisimman hiljaa ettei äitiä surettaisi. Isäni taisi torua minua kotimatkalla siitä että olin ajattelematon. Sama isä oli jo kuukauden ajan yrittänyt saada minua ymmärtämään että äiti kuolee. Olin vakuuttunut siinä vaiheessa, että äiti selviää kyllä, koska parani edelliselläkin kerralla. Minulle ei kerrottu paljon sairauden yksityiskohtia koska olin niin nuori.

Äiti kuoli puolisen vuotta myöhemmin sisäelimiin levinneeseen syöpään, joka taas sai alkunsa rintasyövän etäpesäkkeistä. Hän antoi viimeiseksi syntymäpäivälahjakseni samana syksynä kortin, jonka mukana tuli astrologisen merkkini onnenkivi. Korttiin oli kirjoitettu vanhuksen käsialalla 'anteeksi etten keksinyt mitään parempaa'. Minusta oli paras lahja että äiti oli kotona. Kuvittelin, että se oli merkki siitä että äiti paranee. Todellisuudessa äitiä hoitaneet lääkärit olivat ilmoittaneet, että sairaus oli menossa terminaalivaiheeseen, eikä sitä enää voinut hoitaa muuta kuin kivunlievityksellä. Äiti halusi tulla kotiin kuolemaan.

Äitiin liittyvät asiat ovat vieläkin verestäviä. Jotkut muistot kirvelevät kuin syvä, terävä haava, ja toisia muistelen pehmeällä ikävällä. Isä sanoi joskus äidin kuoleman jälkeen ettei Aira ollut mikään enkeli. Ei varmaankaan, mutta Aira oli hyvä äiti. En kykene jälkikäteen miettimään yhtään asiaa missä äiti olisi tehnyt virheen kasvatuksellisesti.

Äiti ei koskaan suuttunut minulle. Ikinä. Jos suuttui, olen perusteellisesti onnistunut torjumaan mielikuvan muististani.
Se oli isän tehtävä tai osa, ja isä oli siinä parempikin. Jos äiti oli vihainen, äiti selitti asioita hiljaisesti ja rauhallisesti, kunnes ymmärsin miten tein väärin. Äiti opetti minulle tärkeitä asioita, ja sai minut erottamaan ne vähemmän tärkeistä. Äiti opetti minut epäitsekkääksi ja pitkäjänteiseksi. Äiti opetti minulle miten otetaan riskejä ja aloitetaan alusta, ja miten hylätään rutiini joka on ontto tai satuttaa, vaikka rutiini olisi miten paljon helpompi kuin tyhjän päälle heittäytyminen ja asioiden repiminen rikki. Silti, äiti opetti myös käsittelemään kipeitä asioita ja äiti opetti miten tärkeää on olla kärsivällinen niitä kohtaan joista välittää. Äiti opetti minulle moraalintajua, itsekunnioitusta ja taistelutahtoa. Äiti kasvatti minut mielestäni hyväksi ihmiseksi, vaikka olenkin kymmenessä vuodessa kasvattanut itseni siitä pettymykseksi.
Äiti opetti minut ompelemaan nukelle vaatteita itse kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa. Äiti lauloi kauniisti, mutta yleensä vain surullisia lauluja. Äiti rakasti joulua ja olisi halunnut opiskella arkeologiaa tai paleontologiaa. Äiti piti kissoista, mutta pelkäsi koiria, hevosia ja käärmeitä.
Äiti uskoi jumalaan, mutta ei sellaiseen jumalaan joka kykenee erottamaan hyvät ihmiset pahoista ihmisistä, koska äiti ei uskonut pahoja ihmisiä olevan olemassakaan.

Äiti suunnitteli menevänsä rauhanturvaajaksi tai vapaaehtoistyöntekijäksi sen jälkeen kun lapset lähtisivät kotoa.

Koko lapsuus oli äiti ja äidin sairaus. Kun olin kahdensanvuotias, olin yksin kotona äidin kanssa kun isä oli töissä, ja hoidin häntä kemoterapian jälkeen kun hän oli heikko. Tein ruokaa meille kaikille äidin istuessa tuolissa ja neuvoessa. Hän ei voinut tehdä ruokaa koska oli pahoinvoiva melkein mistä tahansa ruoan hajusta. Siivosin. Silitin äitiä kädestä ja kampasin hänen hiuksiaan, vaikka niitä ei paljoa ollutkaan. Minusta se oli tärkeää. Äiti oli aina tehnyt niin minulle.

Äiti jumaloi lapsiaan ja omia vanhempiaan. Hänellä ei ollut kunnianhimoa joka ei liittynyt perheeseen tai lapsiinsa.

Äiti joutui takaisin sairaalaan kaksi kuukautta ennen kuolemaansa, pian syntymäpäiväni jälkeen. Sieltä äiti joutui teholle ja lepositeisiin, koska hän oli repinyt tippa- ja lääkeletkut pois käsistään. Äiti vihasi pitkitettyä, kunniatonta kuolemaa. Siinä mielessä kunniatonta, kuin syöpäpotilaalla on rankan morfiinilääkityksen takia, aistien pettäessä yksi kerrallaan ja kontrollin omasta kehosta loppuessa täysin. Teho-osastolla juttelin äidin kanssa viimeisen järjellisen kerran. Äiti sanoi olevansa hyvin väsynyt, ja pyysi anteeksi. Äiti eli sen jälkeen vielä yli kuukauden, mutta hän ei enää jaksanut tai pystynyt keskustelemaan. Sairaalassa, äiti oli luurangonlaiha, käveli horjuen taluttaessa, ja katsoi tyhjyyteen. Äiti ei missään määrin muistuttanut nelikymmenvuotiasta, vaan lähemmäs tuplasti ikäistään.

Mielestäni äidilläni ei ollut koskaan ollut minulta, tai veljeltäni, mitään anteeksipyydettävää.

Äidin kuolemaa edeltävänä iltana olin päättänyt, että seuraavana päivänä käyn sairaalassa viimeisen kerran. Aamulla, ennen kuin heräsin, näin unta äidistä. Kävelimme toisiamme vastaan mummolan vieressä olevalla tiellä, joka kulki pienen puron yli kivisiltana. Olimme molemmat viisivuotiaita, eikä unessa ollut värejä. Me molemmat itkimme. Tunnistin äidin hänen lapsuudenkuvistaan. Kun heräsin, tiesin että äiti oli kuollut. Kuulin isäni itkevän alakerrassa. Menin pesemään hampaitani koska en halunnut kuulla niitä sanoja, ja pesin hampaitani varmaan kymmenen minuuttia. Niin kauan että isä tuli yläkertaan ja käski minun lopettaa sen, ja kertoi mitä oli tapahtunut. Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin hylännyt äidin. Minä jaksoin toivoa paranemista viimeiseen viikkoon saakka, mutta kuolemaa edeltävänä iltana, olin jotenkin antanut periksi.
Äiti kuoli lauantai-aamuna omien vanhempiensa läsnäollessa.

En ole koskaan tuntenut itseäni niin tyhjäksi ihmiseksi kuin sinä päivänä. Äidin kuolema vei kaiken tarkoituksen kaikista asioista jotka elämiseen liittyivät, enkä kyennyt tuntemaan mistään asiasta minkäänlaista surua, iloa, pettymystä tai toiveikkuutta useaan kuukauteen. En nauttinut elämästä sen jälkeen useaan vuoteen. Joskus tunnen vieläkin syyllisyyttä siitä, etten koskaan sanonut hyvästejä. Ja ehkä siitäkin, etten jaksanut toivoa loppuun asti.

Minusta oli, ja on edelleenkin, väärin, että niin hyvä ihminen joutui kärsimään niin paljon, eikä koskaan saanut kunnollista tilaisuutta nauttia elämästään ja elää vain itseään varten.

Äitini oli täydellinen äiti, mutta todennäköisesti epätäydellinen ihminen. Toivon, että olisimme voineet puhua toisillemme aikuisina, ja oppia tuntemaan oikeat minuutemme, emmekä vain äiti- ja lapsirooleja.
Äidin kuoleman jälkeen en ole lähettänyt edes isoäideilleni äitienpäiväkorttia. En onnittele tuntemiani äitejä. En käy hautausmaalla viemässä ruusua.
Minun äitini oli hyvä äiti, ja hän on kuollut.

Yhden naisen bileet kalliossa.

2005-05-08T18:32:00.000+03:00

Oli ihan onnistunut viikonloppu. Onnistuin pilaamaan unirytmini aika lahjakkaasti, mutta sain aikaan asioita. Keskityin keski-ajan taidehistorian lukemiseen nettitietokannoista, ja sain myös alulle erään puoli vuotta hautuneen kirjallisen projektin. Ideana on kauhunovelli, jonka päätin toteuttaa blogina. En paljasta osoitteita vielä, vaikka ensimmäinen luku onkin jo tuotettu. Kenties siitä muodostuu jotain, ehkäpä ei.
On tietysti sinällään mielenkiintoista tuottaa julkisesti taideproosaa, mutta siinä on vaikeaa pitää puoliaan tekijänoikeuksien suhteen, mikä jossakin määrin arvelluttaa. Toisaalta, kyseessä ei ole mikään niin mahdottoman uudistusluontoinen keksintö.

Soittimessa soi punk ja mieliala on käsittämättömän hyvä. On sellaista meininki-meininkiä.

Ensi viikonloppuna voisi organisoida melkein juomingit, jos niistä saisi jotakin aikaan.

Kesä tulee, lomaan on kolme tuskallista viikkoa, ja huominen alkaa helvetillisellä kiireellä, ja olen aivan persaukinen toistaiseksi. Silti on jotenkin onnistunut olotila.

Kaikkien pitäisi lukea feldonin linkkikokoelma läpi jos on tylsää. Loistavaa, pojat. (On itse blogikin).

soi: Pennywise - Mrs Robinson, California Dreaming

Satunnainen oivallus.

2005-05-07T18:03:00.000+03:00

Pahoittelen haamupäivityksiä. Korjailin templaattia useaan otteeseen manuaalisesti, ja pienet peräkkäiset päivitykset näkynevät blogilistalla hämäävinä.

Ei ole mitään asiaa hirveästi. Kaikki ystäväni kutsuvat ihaniin ja kivoihin tilaisuuksiin, mutta minulla ei ole rahaa edes bussilippuun. Lähdin kävelylle tasoittaakseni pientä sosiaalista ärtymystä yksinäisestä viikonlopusta.

Sitten kun seuraavan kerran rakastun, tämä on laulu jonka laulan (ehkä vain rauhallisemman version) sille jollekin tytölle kun ollaan kahdestaan eikä ole varsinaisesti mitään äänensanottavaa. Viimeksi - se ei kyllä ollut rakkautta, vaan hetkellinen ihastus joka kuoli varsin nopeasti, vaikka olikin hauskaa ja rauhoittavaa silloin kun ei ollut täysin päinvastaista taistelua - jäin sanattomaksi.
Minusta tuntuu että koko yrityksemme kuoli siihen että keskusteltiin liikaa vääristä asioista. Ja ettei oltu enempää hiljaa oikealla tavalla.
Ja siihen että tavoittelimme erilaisia asioita emmekä olleet varmoja mistään.
Kaikesta oppii.

(origin. ymmärtääkseni Less than Jake -yhtyeeltä.)

"When I wake up, yeah I know Im gonna be,
I'm gonna be the man who wakes up next to you
When I go out yeah I know Im gonna be
I'm gonna be the man who goes along with you
And If I get drunk, yes I know I'm gonna be
I'm gonna be the man who gets drunk next to you
And if I haver whatever that means
I'm gonna be the man who's havering to you

But I would walk 500 miles
And I would walk 500 more
To be the man who walked 1,000 miles
To fall down at your door

When I'm working yeah I know I'm gonna be
I'm gonna be the man who's working hard for you
And when the money, comes in for the work I do
I'll pass almost every penny on to you
When I come home yeah I know I'm gonna be
I'm gonna be the man who comes back home to you
And if I grow old well I know I'm gonna be
I'm gonna be the man who's growing old with you

And I would walk 500 miles
And I would walk 500 more
To be the man who walked 1,000 miles
To fall down at your door

Surrender
Surrender

When I'm lonely yes I know I'm gonna be
I'm gonna be the man who's lonely without you
When I'm dreaming yes I know I'm gonna dream
I'm gonna Dream about the time when I'm with you
And if I get drunk, yeah I know I'm gonna be
I'm gonna be the man that gets drunk next to you
And if I haver, whatever the fuck that means
I'm gonna be the man who havers next you

And I would walk 500 miles
And I would walk 500 more
To be the man who walked 1,000 miles
To fall down at your door

Surrender

When I'm lonely, yes I know I'm gonna be
I'm gonna be the man who's lonely without you
I'm gonna be the man who's coming home

Cuz I would walk 500 miles
And I would walk 500 more
To be the man who walked 1,000 miles
To fall down at your door

Surrender."

soi: Pennywise - 500 miles

Twist of Fate

2005-05-06T19:58:00.000+03:00

Pennywise on aivan tolkuttoman hyvää musiikkia. Onhan pari biisiä taistellut elintilasta soittolistallani, mutta nyt jotenkin räjähti tajuntaani punk-skan ylittämätön loistavuus.

Hyviä covereita, ja todella hyviä omia biisiä. Asennetta ja taidokasta soittamista (etenkin tietysti uudemmissa biiseissä ja monissa covereissa - ja, no, lajityypillistä peruskomppiakin on toki paljon). Laulajassa/laulajissa on myös monipuolisesti äänialoja ja imitointilahjakkuuksiakin jopa. Ja bändi on erittäin mukautuvainen monenlaisiin tyyleihin ja sekatyyleihin. Herkkä ja äärimmäisen nirso musiikki-makunystyräni tärisee riemusta ja ekstaasista ja aivoni hurraavat kerrankin uudelleenlöydetylle audiotaiteelle.
Joskus pienenä kuuntelin Pennywisea kanssa, mutta en taatusti osannut silloin arvostaa soittamista. En tainnut silloin edes erottaa hyvää instrumenttiosaamista syntikkataustoista...

Aamu alkoi sillä että juoksin töihin, koska tiesin aamun olevan kiireinen ja halusin olla ainakin vartin etuajassa aloittamassa hommia. No, ne ainoat henkilöt joilla on avaimet olivat myöhässä, ja saapuivat kymmenen minuuttia sen jälkeen kun työvuoromme olisi pitänyt alkaa.
Koko päivä meni jotenkin kaaoksenomaisissa tunnelmissa. Kahdeksan ja puoli tuntia hujahti varmaan yhteensä puolen tunnin taukomäärällä, ja kotiin tullessa oli sellainen hätäinen tekemisentarpeinen olotila.

Saan uuden sängyn parin viikon päästä. Pitäisi vain käydä ikeasta etsimässä petaria ja sopivia lakanoita. Entisen runkopatjan voisin raahata yön pimeinä hetkinä vaikkapa roskapönttöjen viereen ja toivoa että joku vie sen joskus johonkin. Jos ei sinne, niin kannan sen kellarikomeroon ja jätän kaapin lukitsematta. Kyllä se joidenkin vuosikymmenten päästä sieltä paskasuolle kulkeutuu, vaikka omin jalkoinensa.

Meidän kellarikoppeihin oli muuten murtauduttu. Se on sinällään jännää, kun sisäpihan kautta (mihin ei pääse ilman turva-avainta) tai etuovista ei pääse sisälle kuin turva-avaimella, joita on melkein mahdotonta, siis aivan helvetin typerää ja vaikeaa, tiirikoida. Mitään väkisin avaamisen merkkejä ei missään ovissa ole kyllä ollut, ja tuollaisia teräsovia on aika haasteellista korjata nopeasti, jos se olisi väkisin auki väännetty. Turvaovia, joihin kyllä käy sama turva-avain, on vähintään kolme ennen kuin pääsee kellarikerrokseen. Kaksi niistä ovista ovat rankkatekoisia metalliovia.

Veikkaisin oman talon asukkia tai sitten joku on kenties hävittänyt avaimensa. Turvakoodi oli ovessa vaihtunut myös, eikä uutta ole ilmoitettu kai kenellekään. Ärsyttää.

Seuraavaksi herkkää lyriikkaa.

"You hate when you start to think about things in life that could have been
Too late it's not gonna turn around, can't escape the mess you're in
Do you wish there was a way to stop the fickle hand of fate
Or do you give in to the urge and kill the very thing you hate

You get the feeling that its never gonna change
It doesn't mean a thing
Your life's not gonna end, it'll be O.K.
Don't say goodbye my friend
Cos it doesn't mean a thing
A simple twist of fate
No! It doesn't mean a thing
You start to get the feeling that it's never gonna end
It doesn't mean a thing

Do you feel alive for the first time?"

soi: Pennywise - Twist of Fate

"Karma, hei." (ja mahdoton paska)

2005-05-04T17:10:00.000+03:00

Karma, hei.

Jutellaan vähän. Siitä on aika kauan ku viimeks käytiin hommaa läpi, plussat ja miinukset, ja mietittiin yhtälöö. Silloin muistaakseni päädyttiin lopputulokseen joka oli suurinpiirtein semmonen kylmänsodan-kaltainen kauhun tasapaino. No, hommaa pitäs mun mielestä taas tarkastaa.

Hei, Karma, älä oo noin nihkee. Ei tää kestä kauan, mä oon helppo. Sä tiedät että mä olen helppo, jos haluun olla.

Mä tiedän että sulla on paljon töitä, ja että on helpompi vaan ajatella että kaikilla on vähän enemmän miinusta ku plussaa vaakakupeissa, mutta voisit nyt silti joskus vilkasta asiakkaita henkilökohtaisesti, ei vaan olettaa. Se semmonen on niinku osoitus ammattitaidosta ja antaa asiakkaalle tosi hyvän mielen. Ei tuu niin kova hinku vilkasta kilpailijoiden hintatasoo.

Joten viitsisitsä. Selittää ees vähän näitä juttuja. Koska mä haluan tosissani päästä plussalle. Ihan siis kunnolla, ja selkeesti. Että rupeis se hyvä kiertää ja silleesti.
Ja ei, älä säästä niitä kertymii käytettäväks tämän syntymän viimeisellä neljänneksellä, koska mä en suoraan sanottuna tiedä miten kauan tää nyt toimii tälleesti tää meidän juttu. Että kaikki vaan peliin ja heti. Niin katotaan, ja mä kerron hyvää sanaa eteenpäinkin jos rupee homma pelittää.

Okei? Okei. Hyvä juttu hei, Karma. Mä tiesin että sä tajuut.

:)

Nyt ihan teille, lukijat.
Onko teille ikinä tapahtunut sitä että kaikki mahdollinen, ja jopa mahdoton, paska kertyy samalle päivälle? Jos ei, niin pelätkää sitä päivää. Pelätkää.

Jos on, niin tiedätte mistä puhun ja myös sen miksen puhu siitä enempää. Yksityiskohdat poistavat lukijakiehtovaa mystisyyttä ja lisäävät blatanttia oivaltamista siitä ettei minulla oikeastaan ole minkäänlaista asemaa valittaa ja vinkua. Joten kuvitellaan edes hetki että kaikki ne asiat mitkä tänään menivät päin helvettiä ovat sellaisia jotka kestäisivät päivänvaloa ja oikeuttaisivat ihmisen verkkokalvo-aivo-akselin vaivannäön filtteröityessään itse kenenkin tajuntaan.
Kuvitellaan.

Nyt menen mahdollisesti nukkumaan ja meditoimaan useampaa burana-kapselia yhtäaikaisesti.

Aurinko muuten paistaa aina silloin kun se on fyysisesti tai henkisesti tuskallista tai traagista. (kuten eksyneenä erämaahan, migreenikohtauksen alkaessa, tai maissisadon nääntyessä kuivuuteen, jne.)

soi: Päässäni eternal loopilla Flipper & Lopaka:n infernaalinen, suomennettu tunnari "Kun kaikki menee huono-o-sti"

P.S. Katsokaa jänniä ja kummallisia Trilobiitteja.

Naapuriapua.

2005-05-02T18:57:00.000+03:00

Tarvitsetteko Tampereelta asuntoa määräaikaisesti? Tunnetteko jonkun joka tarvitsee?
Tässä on mahdollisuutenne.

Tämä viikko tulee olemaan pitkä ja uuvuttava töissä.

Turhauttaa.

soi: R.E.M - Half a World Away

Vappu

2005-05-01T19:51:00.000+03:00

Meni. Eipä siitä juuri muuta voi sanoa. J1 ja isoveljeni kutsuivat vapunviettoon toisaalle illan kuluessa, ja olisin voinut aivan hyvin lähteä kumpaan tahansa kekkeriin jatkamaan. Vietin kuitenkin siellä jossain Kontulan tienoilla vappuni sisätiloissa, ja se on ihan yhtä hyvä kuin muutkin.

Muuten ei ole juurikaan lisättävää.
Ärsyttää henkilöt jotka tekevät jotain olettamuksia henkilökohtaisista mielipiteistäni ilman mitään todellisuuspohjaa ja ilmaisevat ne vielä päänsä ulkopuolellekin. Voisivat yhtä hyvin pitää turpansa ummessa ettei minun tarvitsisi tietää mitä kaikkea minusta ehkä nykyään ajatellaan.

Lisäksi pidän varsin naurettavana sitä, että melkein kolmikymppiset - tai ilmeisesti ylikin - ihmiset ovat niin vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan, että luulevat olevansa oikeutettuja ylimieliseen hv-asenteeseen. Jos mitään muuta tämä keskustelu ei ole todistanut, niin se on todistanut ainakin tiettyjen yksilöiden todellisen laidan.

Että semmoista. Ärsyttää lähinnä, ei ahdista.

soi: Maroon 5 - tangled

Lyhyestä virsi läntä, pitkästä itku sorea.

2005-04-30T02:12:00.000+03:00

Kaikki ja niiden äiti kirjoittavat Kuukkeleista, sisäpiireistä, peniskateudesta ja syrjityistä, stadin kermasta ja landen roskasta ja mistä lie. Helvetti mitä paskaa.

Kuulkaa; hankkikaa parempaa luettavaa. Sitä on esimerkiksi blogilistalla aivan saatanasti. Tuhatkunta kappaletta ja reilu. Ei varmaankaan kaikki kirjoita hyvin, tai mielenkiintoisista asioista, tai erinomaisin termein, tai päivitä viisitoista kertaa päivässä, mutta varmasti ainakin valtaosassa on joku juttu, jonka tähden sitäkin jaksaisi lukea. Mieluummin tekisin niin, kuin totean kymmeniä blogeja jotka kaikki märisevät jostain saatanan kinderyllätyksen näköisestä itseoikeutetusta bloggaripalkinnosta millä ei ole minkäänlaista kansallista huomioarvoa siitäkään huolimatta että hesari laittoi siitä nettilehteensä sähkeen.
Ne menivät hyville bloggaajille. Niitä olisi tarvittu ainakin parisataa lisää. Ja sitten tuhat itsetunto-palkintoa lopuille. Että semmosta, tulis pitkä ja vetelä gaala jossa viinatkaan ei riittäisi jos ryhdyttäisiin siihen.

Blogien kirjoittaminen on vähän turhanpäiväistä touhua jos sitä ei tee itselleen. Jos sitä tekee viihdyttääkseen jotakin kuvitteellista yleisöä, josta joko on aavistus tai ei ole, niin yhtä hyvin, samalla vaivalla ja paremmalla motivaatiolla kannattaisi vaikka kirjoittaa kirja. Tai jos kaipaa huomiota niin kovasti, voi juosta alasti senaatintorin poikki tai kusta muuntajaan. Tunnustusta kannattaisi mieluummin tavoitella jostakin henkilökohtaisesti tärkeistä asioista, ellei koe itseään professionaali-bloggariksi.

Koska blogeja siis kirjoitetaan ennen kaikkea itselleen, on typerää lähteä näkökulmasta että jonkun pitäisi palkita vielä, selkään taputella ja kiitellä. Tai että sitä edes tarvitsisi. Miksi tarvitsisi? Paljon tärkeämpää olisi suora palaute lukijoiltaan ajankohtaisiin kirjoituksiin. Sitä voi tehdä niin monessa blogissa kuin haluaa. Se tuo taatusti paremman mielen kirjoittajalle kuin mikään muu. Ja, no, negatiivisestakin palautteesta saa jotakin aikaiseksi varmaan. Ainakin uuden päivityksen.

Siksipä pidän palkintoja naurettavina. Kansalaisjournalismi on hyvä homma, mutta koska valtaosa blogeista on tasapäistä paskaa, tai korkeintaan kohtalaisen laadukasta tai hyödyllistä viihdettä, ja hyvin harvoin oikeasti opettavaista tai informatiivista, niin voitaisiin oikeasti - jos siis tosissaan halutaan puhua kansalaisjournalismista - niin perustaa uutta terminologiaa ja aivan uudenlainen listauskin näille hyöty-blogeille. Ne ovat eri kategoriaa kuin arkibloggaus, on se sitten huumoribloggausta tai linkkibloggausta tai päiväkirjabloggausta tai harrastebloggausta, aivan samantekevää. Journalismi on termi jota en käyttäisi kovin kevyesti, edes tämmöisessä 'kansalais'-yhteydessä. Sillä on vaatimuksia, joita varmaankaan lähes yksikään blogilistan tuote ei kykene täyttämään.
Niitä jo kehtaisi palkitakin oikeasti.

Kuukkelit on vähän ku blogien emma-palkinnot. Että hyvin oot tehny, ollaan luettu ja viihdytty, ja nasta juttu. Mutta ei se kyllä mitenkään erilaiseksi tee bloggauksen lähtökohtaa ja periaatetta, ja noilla lähtökohdilla ja periaatteilla kaikki blogit ovat aivan samanarvoisia ja yhtäläisen palkittavia.

Lisäksi, pitäisi tehdä muutamia muutoksia. Näistä voisi valita sopivan:
a) Päättäjäelimenä toimii vain raati jonka kukaan jäsen ei voi olla ehdolla, edes osaehdolla, palkinnon saajaksi - koska se lisäisi asteen verran uskottavuutta.
b) Päättäjäeliminä toimii täysin äänestävä yleisö, ja äänestykset käytäisiin esim. kahdessa vaiheessa.
c) Päättämisprosessi olisi edelleenkin kaksivaiheinen ja sisältäisi molemmat edelläolevat ratkaisumallit, vapaamuotoisessa järjestyksessä.

Lisäksi arvostukseni ei kipua erityisen korkealle muutamien kommentoijien lipsahdusten takia. Kuukkeligaalaa ei ole tarkoitettukaan ammattimaiseksi, mutta silti siitä annettiin ammattimaiseksi sen luokitteleva ja esittelevä artikkeli Hesarille. Siinä olisi voinut mainita että kisa on 'leikkimielinen' ja että sitä ei pyritäkään tekemään ammattimaisesti ja 'oikein'.
Osa niistä seurapiirihirmuista jotka ihan vapaaehtoisesti näkevät toisiaan blogimiiteissä vaikuttavat muodostavan tahtomattaankin selkääntaputtelukerhon, eivätkä kenties edes yritä särkeä sitä illuusiota.
Lisäksi, aikuiset ihmiset ottavat tästä aiheesta annettua krittiikkiä vastaan naurunalaistamalla ja halveksumalla sitä, mikä saa ainakin minut henkilökohtaisesti väheksymään näiden henkilöiden henkilökohtaista arviointikykyä ja toivomaan etteivät he vastaa seuraavan vuoden kuukkeli-järjestelyistä (vaikka varmaankin vastaavat).
Ehkä ensi vuonna voisin edustaa juhlapaikan ulkopuolella mielenosoitus-bannereiden kera.
Linkki yhteen esimerkkiin jälkipuinnista.

Ne jotka narisevat ja nurisevat kateudessaan voisivat vaikka itse lakata lukemasta parjaamiaan 'elitisti'blogeja. Ehkä loppuisi se kyrvän kasvu otsalohkosta. Tai sitten voisivat oikeasti miettiä että mitä vitun väliä?

Itse en tullut gaalaan koska en ollut varma että onko se kutsuvierastilaisuus kun puhuttiin aveceista ja kaikesta. Ja vaikka olisin voinutkin tulla, niin tuskinpa olisin tullut päivävalinnan (keskiviikko on aina vähän heikkoa jos torstaina haluaa töihin kuudesta neljään) tähden. Ja jos sekin olisi ollut reilassa, olisin varmaan pistänyt oman oikean elämäni silti etusijalle ja lähtenyt blogikekkereihin vaan uteliaisuusmielessä jos ei olisi muuta tekemistä ja sattuisi olemaan sen verran ylimääräistä pätäkkää että saisi pari olutta.
Eihän meillä helvetti sentään ole oikeasti mitään muuta yhteistä kuin se että tykätään avautua tuntemattomille julkisesti. Niistä osa on semmosia jotka tykkää nähdä lukijoitaan ja lukemiaan. Toisilla taas on parempaakin tekemistä. Se on ihan jokaisen vapaa valinta mitä pitää tärkeänä ja mitä ei. Sitä saa elämästään äkkiä kovinkin monimutkaista kun vaan katkeroituu vähän kaikesta.

Kirjamämmi.

2005-04-28T17:34:00.000+03:00

Turisti heitti tällaisen meemi-pallon. Minäpä koppaan.

Olet joutunut Fahrenheit 451:n maailmaan - mikä kirja haluaisit olla?
Niccoló Machiavellin Il Principe. Pitääkö selittää?

Oletko koskaan ollut ihastunut fiktiiviseen hahmoon?
Ihastun aina - ainakin niistä kirjoista jotka saan luettua loppuun asti - päähenkilöihin hieman, niin että petyn ainakin pienesti kun tarina päättyy ja on sanottava hyvästit. Joka Ikinen Kerta.
Suurin ihastus taisi olla kymmenenvuotiaana Frodo, tuo oman aikani Harry Potter. Ja itkin kun Gandalf kuoli kirjassa. Ja sitten Lopussa.
No, nyt lähimenneisyydessä, taisin itkaista elokuvateatterissakin vähäsen saman tapahtuessa, vaikka jo Tiesin.

Mitä luet tällä hetkellä?
En ole minäkään Turistin lailla käynyt kirjakaupassa, tai kirjastossa, yli kuukauteen. Mutta, luen sekä Oxford History of Western Artia, että myös web-kirjastoja Taidehistoriasta joka päivä, sekä myöskin Taide, Elämä ja Estetiikka- teosta jonka taas on kirjoittanut Richard Shusterman. Lisäksi ajoittain pakenen arkitodellisuutta lukemalla myöskin uudelleen Leon Uriksen Hadzia.

Mikä on viimeisin kirja jonka ostit?
Oxford History of Western Art.

Mikä on viimeisin lukemasi kirja?
Ihan kokonaan? Nyt on moni jossakin vaiheessa, mutta ahdistuskohtauksessa ja vastapainona pääsykoeluvulle (tai paremminkin viivyttelynä etten lukisi niihin pari kuukautta sitten) ahmaisin Otorin Klaanin Tarinan, jonka taas on tuottanut Lian Hearn.

Mitkä viisi kirjaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Vain viisi? Donna Tartin Secret Historyn, Umberto Econ The Name of the Rosen, Neil Gaimanin American Godsin, Raamatun - koska muissa olosuhteissa sitä tuskin lukisin kannesta kanteen, ja sitten jonkin hemmetin hyvän Eksoottisten Paikkain Selviytymisoppaan että ruumis ja sielu pitäisivät yhtä kunnes olisin lukenut kaiken.

Kenen haluaisit jatkavan meemiä ja miksi?
Kukas tätä Ei ole vielä tehnyt? No Mikael tuolta Ihminen.orgista voisi kyllä kertoa prosaistisesta elinympäristöstään.

Oli aika raskas työpäivä. Yksitoista tuntia tuli rehkittyä, ja jalat on kyllä sen tuntuisetkin. Puolet työpäivästä soi päässäni biisi. Se on versio Jos sul' lysti on -biisistä, ja se vääntyi päässäni muotoon 'jos sulle yks lysti on', ja sitä lauloi M.A. Nummisen sekä Hectorin karsean apaattinen duo repeatilla sieluni winampissa. En muista kaikkia yhtätoista säkeistöä mitkä kehittelin (järkeni sanoutui kyllä irti prosessista) mielessäni, mutta sieltä löytyivät keskarinnostelut, himaanlähdöt, turpiinotot ja haistattelut, muttei mitenkään äärettömän nerokkaassa muodossa jotta oikeasti viitsisin saastuttaa tämän enempää silmämunianne.

Nyt on pitkästä aikaa - ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen - sellainen täysin lannistunut ja surullinen olotila. Tekisi mieli itkeä jos olisi tarpeeksi hyvä aihe, että saisi tämän apatian ja melankolian elimistöstään ulos, eikä edes surullinen laulu riitä nyt tähän hätään. Tulkaa kertomaan vastoinkäymisistänne äkkiä.
En ajattele lainkaan vain omaa hyvääni, siis oikeesti. Nyt vain irtoaisi hyvin autenttista empatiaa ja sympatiaa ja myötätuntosurua.

Kaikesta huolimatta kuulin tänään hyviäkin uutisia. Työpaikka suostuu maksamaan lomarahani jo kesäkuussa, kun valittelin että on opintolainan korkotasauskin ja kaikkea. Ojennan kyllä kaiken tämän solvaukseni jälkeen kiitoksia ymmärtäväiselle pomosektorille siitä että viitsivät taistella puolestani asian parissa.

soi: Herman's Hermits - End of the World, No Milk Today

P.S. Katsokaa Blue Velvet tänään kolmoselta 22:30.

Päivän mielipide, Bongoja, ja Jaaritusta.

2005-04-27T15:46:00.000+03:00

Siinä oli se mielipideasia, jolla pyrin tukemaan Koalan asiaa, ilman katkeruustekijöitä. Olen liian välinpitämätön sellaiseen.

Jotkut kahelit ovat rummuttaneet tuon Aleksis Kiven Kadun alkupään nuorisotalon viereisellä asfalttiaukiolla jossa on joku turha rakennus (vastapäätä asuntoani, joka taas on katutasossa) jo kaksi tuntia bongo- ja muunlaisia viidakkorumpuja. Alkaa tuo poukotus pikkuhiljaa kiristämään sitä kuminauhaa pään ympärille. Aina kun tulee hiljainen hetki omassa huoneessa, kantautuu ulkoa päätön viidakkotahti sisälle saakka, omaten pöytärummuttajan ärsyttävyyden mutta kerrottuna kuudella tuhannella se. Ajattelin huutaa ikkunasta että menisivät kotiinsa hakkaamaan niitä vehkeitään, vaan eivät varmaan kyllä kuulisi ellen menisi huutamaan ihan viereen.

Yritin äsken nukkua, mutta unta häiritsi vain 'pou-po-po-pou-pou-po-po-p-p-p-p-pouk pouk POU'. Luulisi että alkaa käsistä lähteä jo tunto. Mulla lähti jo aivoista.

Sitäpaitsi, ne ei vaikuta tuntevan kuin yhden biisin. Yhden, ihan helvetin pitkän biisin joka ei taida loppua ikinä.
Jos ne meinaavat muuten olla monena päivänä tuossa, menen kyllä kysymään katusoittolupia, ja jos ei löydy, soittaa poliisille. Ja vaikka löytyisikin, tiedustella sitten voisivatko ne mennä jonnekin missä ei ole asutusta, vaikka johonkin oikeaan puistoon, eikä toisten arkirauhaa häiritä tuolla tavalla käytännössä muiden pihalla. Eihän tuollaista nyt kukaan jaksa, minulla loppui hermo siinä yhden tunnin jälkeen.
Toivottavasti niillä kramppaa kaikki rummuttamiseen mahdollisesti käytettävät kehonosat mahdollisimman pian, koska ärsytettynä minä tapan. Veikkaan, että viimeistään kahden tunnin päästä loppuu jo äsken katkenneen huumorintajun lisäksi myös peruskohteliaisuus ja ymmärtäväisyys.

Kävin anttilasta hakemassa lumenen meikkivoidetuubia, sellaista tutun sinistä tuubillista tuplanollaa, ja... päädyin kiertämään Lumenen härveliä ympäri kolme kertaa. Hädissäni purin ahdistustani ravistamalla myyjätärtä, joka vastasi auliisti pahoitellen "Sen tuotanto on lopetettu, mutta nyt on tämä Hydra Dropsi missä on kalpeita sävyjä". Äänensävy kuulosti sellaiselta tottuneen osaaottavalta, kun selkeästikin oli joutunut toistamaan tuota fraasia jo monesti.

Eikä siinäkään Hydra Dropsissa (nimi tulee kai 'with pure, natural spring water and oat milk'-osiosta) ollut tuplanollaa. Nollaykkönen, Pale Moon, on aika lähellä sitä onnekseni, koska missään muussa meikkitehtaassa ei osata tehdä minun perisuomalaisvaalean ihonvärini vaatimaa sävyä, vaan aina se on tummempi kuin kasvojen ja kaulan iho normaalisti, ja sitten harmittaa rajat kaulassa. Hieman normaaliväriä kalpeampi on parempi kuin tummempi, kun sen rajat voi vielä korjata puuterilla tai häivyttää.
Eivät osaa nuo Etelä-Eurooppalaiset ja jenkkiläiset meikkivalmistajat tajuta, että Suomeen pitää lähettää myytäväksi myös niitä siellä vähiten kaivattuja sävyjä, vaikka ei tietenkään kun maidonvärisyys on aina poissa muodista ja etenkin nyt kun Paris Hiltonkin ja Britni muistuttaa porkkanoita tai ehkä appelsiineja ihonväriltään ja muidenkin pitäisi. Täällä Pohjolassa vaan ei paljoa ole tuota ruskettumisaikaa vuodessa, ja geenitkin ovat siihen ruman läpinäkyvään ihoväriin päin meillä alkuasukkailla. Ei voida panna lattekahvinväristä meikkivoidetta me ilman että näytetään pösilöiltä.

Enhän minä nykyään enää meikkaa paljon - tai en ole enää pariin vuoteen paljoa meikannut - mutta sillon kun meikkaan, tykkäisin tehdä sen kakarana opitun kaavan mukaan.
Siihen kaavaan ei esimerkiksi tosin kyllä kuulu poskipuna, mitä olen aina pelännyt, lähinnä siksi kun niin monet ihmiset eivät osaa sitä laitta oikeaa määrää oikeaan kohtaan, enkä halua itse tehdä samaa erhettä.
Sitten luomiväri; vihaan luomiväriä. Se on niin hankalaa. Haluaisin korostaa silmiäni jotenkin, mutten osaa laittaa luomiväriä niin että se olisi hillitty ja silti nuorekas. En laita ollenkaan - ennen käytin paljon, kun yritin peittää kohtia silmissä joista en tykännyt, vaan nyt on ihan sama kyllä hankalanmuotoiset yläluomet.

Anttilan kemikaliosta löysin myös sitten jotakin mitä en muistanut olevan olemassakaan, Musk by Alyssa Ashley -tuoksua. Käytin sitä yläasteikäisenä monta vuotta putkeen, aina kun jotakin hajuvettä käytin, ja joinakin aikoina koulussakin. Ostin sen nostalgiamielessä, kun en vihaa kyseistä hajua vieläkään. Se vain saa olon jotenkin omituiseksi.
En tykkää hajuvesistäkään. Nekin on niin vaikeita. Kukkaisjuttuhommat ei ole minun alaa, ja sitten mitkään terävät ja voimakkaat hajut ei kanssa kun tulee päänsärky. Jokin myskisä, miedon puolihuomaamaton haju on yleensä hyvä.
Eräällä ystävällä oli lukioaikana aivan nerokkaan hyvä hajuvesi, jota hän käytti aina. Rakastin sitä tuoksua. Rakastin ketä tahansa joka tuoksui siltä. Harmi kyllä, kyseinen hajuvesi oli saatavilla vain tuolta Ruotsista, enkä enää edes muista sen nimeä. Mutta se oli kyllä sellainen täydellinen, mitä käyttäisin itsekin jos voisin. Sellainen joka ei ärsytä ketään mutta hurmaa monet.

Väsyttää, vaan miten nukun kun bongot soi.

Että te jaksatte.

The Donnas - Who Invited You, Guano Apes - Open Your Eyes

Run for Life

2005-04-25T21:31:00.000+03:00

Minä en ole koskaan ollut härkätaistelun ystävä, en edes ymmärtäjä. Siinä kun luonteeni vastaa Etelä-Eurooppalaista tulisuutta, en ole ymmärtänyt miksi pitää kiusata luontokappaletta ja julkisesti valtavan väkijoukon edessä todistaa miehuutensa rääkätyn eläimen edessä ja tappaa se.

Tässä aihetta sivuten alkuun hauskalta vaikuttava linkki, joka onkin sitten täyttä asiaa.

Kukkotappelut ja härkätaistelut mitä espanjalaisperäinen kulttuuri on pullollaan on varmaankin jokin arkkimuinainen jäänne Roomalaisesta sirkus-perinteestä, joka joutaisi jo kuolla. Se ei vain ole niin helppoa - härkätaistelu on yhtä olennainen osa espanjalaista kulttuuriperimää kuin flamenco. Flamenco on muuten aivan käsittämättömän kaunista katseltavaa - ainakin modernistettuna. Joitakin vuosia takaperin joulunaikaan mummilassa katselin televisiosta modernia flamenco-showta, ja olin... mykistynyt. Ainoa mikä oli ilmeisesti erilaista oli asut, jotka eivät olleet tuollaisia röyhelö-pitsi-luomuksia, vaan linjakkaampia, niin että näki helpommin tanssijan vartalon ja jalkojen liikkeet. Se oli tosiaankin mielestäni lumoavampaa ja rauhoittavampaa katseltavaa kuin yläraajahalvaantuneiden riverdance, ainakin minun mielestäni.

Mutta siis... Uskon vakaasti siihen että ihmisten, meidän joilla on monimutkaisempi ajattelukyky ja peukalot sekä paljon mielikuvitusta kärsimyksen tuottamiseen ja myös vastakkaiseen, pitäisi kohdella eläimiä arvostuksella. Ne tarjoavat meille useita ravinnollisia hyödykkeitä, ja siitä kiitollisina voisimme edes kohdella ravintoketjussamme heikommin pärjänneitä nisäkkäitä - ja lintuja ja kalojakin - jonkinasteisella kiitollisuudella.
Härkää, ja muita elikoita joilla on lihaa joka maistuu, voi syödä, mutta sen voisi tappaa nopeammin ja kivuttomammin, ilman viikkojen piinaa joka kulminoituu areenalla tapahtuvaan kidutuskuolemaan (enkä edes tiedä tehdäänkö härkätaisteluhärkien ruhoille mitään hyödyllistä - raukat kuolevat niin stressaantuneesti ettei taida liha olla paljon minkään arvoista lautasella, tai edes lemmikkien ruoassa. Ja eikös niihin piikitetä kaikkia huumehiakin siinä taistelun ohessa).

Eläinten tahallisen, järjestelmällisen rääkkäämisen ja tappamisen ei pitäisi olla hauskaa. Sillä ei pitäisi viihdyttää itseään sen enempää kuin ihmistenkään kiduttamisella. Se ei ole sivistynyttä. Minua härkätaistelu huvittaa tasan yhtä paljon kuin keskitysleirivalokuvat.

Ahdistaa moni asia nyt josta en osaa kirjoittaa. Yksinkertaisia asioita jotka vain tuntuvat taas vaihteeksi hieman uuvuttavilta. Joskus oma elämä tuntuu niin turhalta ettei oikein kestä. Vaan, ei se ole.

soi: Faith no More - Easy like Sunday Morning, Herman's Hermits - End of the World

Kanailua hetki ja rahajuttuja.

2005-04-22T20:49:00.000+03:00

Nuo mallikoulun tytöt on aika... vajaavaisia hengenlahjoiltaan. En tiedä onko se vaatimus, vai seuraus alavalinnan takia. Muotoilukoulua alkeiden verran käyneenä ja yleissivistyneenä tahona, jota muoti ei liiemmin kuitenkaan kiinnosta kaupallista ilmiötä enempää tiedän sen, että muotinäytöksissä on joskus, tai jopa usein, kyse sellaisesta kärjistetystä 'kauden trendi'-meiningistä. Siellä on uniikkeja fantasiapukuja joissa tulee esille värit, muodot, leikkaukset, tai muutoin tulevan kauden asenne. Ei niinkään että sitä äärettömän hankalasti ommeltua ja käsinvalmistettua vaatetta ruvettaisiin importtaamaan kiinasta euroopan keskivertohinta-vaateketjuille. Ne näytökset on monesti vain fiiliksen luomista varten. Ja aivan helvetin suurella vaivalla tehtyjen asujen esittelyä.
"Mä en pitäis niitä, ne oli tosi outoi" on aika kädetön ja hampaaton ja aivoton kommentti henkilöltä joka on aikeissa mallin uralle. Luulisi että ammattitaidonhalu lisäisi kiinnostusta koko muodin, kauneuden, taiteen ja trendien maailmaan, mutta... ehkä sitä ei ole.

Nättejä tyttöjä, aivan upeita, mutta vintillä vaikuttaisi olevan tavallista enemmän tuuletustilaa.

Kuitenkin. Tämän asian lisäksi taisi olla jostain muustakin asiaa.

Odottelen innolla verotoimistosta kevätterveisiä. Luulen että saan mätkyjä, joka tapauksessa. Niiden määrä vaihtelee arvioiden mukaan 200 eurosta 800 euroon.

Ensi kesäkuussa alkaa opintolainan takaisinmaksu, ja on myös korkomaksu. Siinä menee valuuttaa melkoinen nivaska, ja olisi varmaan kovasti apua moisessa vaiheessa jos olisi ne lomarahat tassussa. En vielä tiedä mikä on firman päätös, vaan näyttää siltä että vasta elokuussa saan ne lomarahat. Mikä aiheuttaa kovasti hankaluuksia yleiseen budjettiin.

Pitää säästää ja olla nuuka, jatkossakin. Ei se ole vaikeaa, kunhan vain ostellessa asioita päättää mikä on olennaista ja mikä ei. Mitä ilman voi elää ja mikä alkaa olla jo aikamoisen tarpeellinen tavara. Voisi tehdä jopa viikkobudjetin.

Ja jos oikein innostuisi, lopettaa tupakanpoltonkin. Kuulin, että ex-ylivuokralainenkin tekee parhaansa ja enemmän.

Hyvä mieli, rahaskeidasta huolimatta. Asiat saattaa joskus, tai useinkin, mennä päin vittua, vaan aina on elämä jatkunut ja ongelmista selviydytty. En jälkikäteen ajatellen ymmärrä aina että miten.

Veli kävi, ja juteltiin. Se sanoi että sosiaaliturva on vuokra + välttämättömät elinehtoiset laskut ja sen jälkeen vielä arkipäiväiseen elämiseen 300 euroa (kun joutuu ennen töiden saamista jostakin päin suomea elämään yhteyskunnan siivellä; kun ei saa opintotukea enää).

Niin... 300 euroa? Tuntuu etten selviäisi moisella summalla enää. Ja sitä on opiskellessa selvinnyt puolella tuosta!

Jumalauta.

Join kaksi olutta, ja kolmen vuorokauden univelkojen painaessa, se tuntuu ainakin kuudelta.

soi: Faith No More - Ashes to Ashes, Midlife-crisis

En tiiä

2005-04-18T23:06:00.000+03:00

Kävin J1:n kanssa brunssilla, en tosin siellä missä piti, vaan Mannerheimintien Baker'sissa. Halpahyvää patonkia, jota ei kyllä jaksa pieneen nälkään syödä kokonaan. Näin paria tuttavaa, kyselivät toisesta tuttavasta josta en tiennyt mitään, eivät hekään. Tai, no, tuttavasta, vaan siitä hankalasta J3:sta, joka oli mukava tyttö mutta vain vähän ongelmainen.
Viime syksynä oli kyllä mukava kävellä jonkun kanssa tihkusateessa, bio rexin valot heijastuivat lätäköistä ja märästä, syksyntuoksuisesta asfaltista, ja minä linkutin sateenvarjon kanssa. Syksy, elokuvasyksy. Tyttö. Hyvä mieli oli hetken aikaa, siitä kiitos hänelle. Sitten tuli taas paha mieli. Ja nyt se on takana kaikki.
Ihan hyvällä kyllä muistan, enimmäkseen.

Juotiin kahvit syötiin ja mentiin Roomiin. Siellä saatiin minttuviinaa ja lisää kahvia. Juteltiin J1:n kanssa asioista. Estetiikasta, taiteesta, viestinnästä. Koulutuksesta, työstä, elämästä, mielenterveydestä. Kunnianhimosta, tavoitteista ja päätöksistä. Oli hienoa. J1:n kanssa on aina mahtavaa keskustella, kun se on niin älykäs ja henkevä ja empaattinen mies. Hieno ihminen. Ei uskoisi homoksi ellei homoksi tietäisi. Vaan... J1:ssä on jotakin sellaista samaa kuin siinä miten itseni näen ja koen. Että se on sukupuoletonta, sellaista olemista ensin itsensä ja sitten vasta hallitusti jokin pieni lokeroitu stereotypia jostakin osa-alueesta itsessään. Ettei anna niiden osa-alueiden arkkityyppien hallita itseään. Monet homot ovat juuri sellaisia että ei sieltä näe persoonaa läpi jos ei kaivamalla rupea etsimään. Ne ovat niin sen roolinsa vetämisen vankeja. Ja luulevat kai vielä olevansa sellaisia ihan oikeasti, vaan... ei. Se on kuin joku helvetin riitti Homo-uskonnossa, jokin elämisen sääntö, että pitää olla juuri sellainen tai jotakin siitä tietystä skaalasta, että kaikki tietävät, ja samaa elämäntapaa noudattavat tietävät sielunveljeksi.

Harhautuminen on luonnollista.

Hain myös kesäkuun D-A-D:n keikan lipun, ja muistutukseksi tänne; pistin sen Pikku Ystävän alkulehtien väliin, ettei katoa ennenaikaisesti. Olen huono säilyttämään tavaroita jemmassa, ja vielä huonompi muistamaan missä jemmassa on mitäkin parin viikon päästä jemmauksen ajankohdasta. Se on aika pirullista joskus.

Katsaus tiliotteeseen aiheutti maksakirroosin ja rytmihäiriön. Budjetti ylittyi niin korkealta että taitaa loppua mittatikku kesken ilmalentoa. Laskeskelin seuraavaa palkkaa, ja tätä menoa rahapula seuraa minua pitkälle ensi kuuhun. Kuukauden verran. Vappu saa mennä aika kuivakkaasti tai ainakin kohtuudella, ja ensi viikonlopun isoveljen vierailu on nyt pakko selviytyä ilman kaljaa ja baaria. Voihan sitä kai nähdä muutenkin, käydä kävelyllä tai katsoa telkkaria tai jotakin. Eikö? Voihan? Eihän? Voiko?

Ei se mitään, vaikka harmittaa muutama asia mitkä olisi pitänyt hankkia ja nyt mitä en. Mutta, kuten Turisti sanoi usein; "köyhän pitää olla nöyrä." Kyllä, ehdottomasti, ja sen lisäksi äiti kasvatti minut siihen, että sitä mihin ei ole varaa ei ole tarvettakaan. Eikä sillä ole niin paljoa väliä.

Olen huomaavinani että alan olla aikalailla mieleltäni terve. Melkein mihin tahansa katsonkin, näen ongelmia ja salailua ja peittelyä ja kaunistelua ja obsessioita, kaavoja jotka ovat jatkuneet kauan. Tiedostan omasta käytöksestä epäterveen ja terveen rajat, tai ainakin osaan huolestua heti kun karkaa ratsu hallinnasta ja kirmaa väärään suuntaan. Mutta mikseivät muut näe omaa akilleen kantapäätään? Miksi he kolhivat sitä jatkuvasti terävään kulmaan eivätkä opi, vaan vielä lyövät ja tempovat.

Vuosia kuluu. Jotkut asiat eivät koskaan muutu.

"Katsokaa itseänne, oi ulkokullatut"

Niin sanoi ainaskin eräs Muotoiluakatemian opiskelijatoveri, ja sitä ennen ystäväni poikaystävä. Ja niin se on, etteivät ikinä katso.

Taas tuli puhelinluetteloita. Oli jakaja repinyt muoveista ja sullonut postiluukusta raa'alla voimalla läpi. Nyt ne on hankalasti siirrettävässä muodossa, kolmena erillisenä opuksena joilla en tee mitään ja jotka ei mahdu lehtienkeräystelineeseen. Edellisetkin on purkamatta muoveissa. Tämä on eniron. Edelliset oli fonectan. Fonectaa käytin ensin lisäpituutena keittiössä kun pitää kurkoitella kaappien päälle, ennen kuin hermostuin ja laitoin sen mätänemään hyllyyn muoveissaan, ajattelin että 'ehkä joskus tartten'. Vaan enpä ole puoleen vuoteen.

Mihin helvettiin tämä kaupunki tarvitsee näin paljon puhelinluetteloita?

Ärsyttää.

"Hupsis"

2005-04-17T21:47:00.000+03:00

Meni sitten rahaa.

Meni jo sitä ennen, kun ostin vaatteita ja vaatekankaita, edellisen palkkapäivän jälkeen. Ja maksoin tietty vuokran ja pinon laskuja jotka eivät edes olleet niin kiireisiä. Helvetti.

Nyt ollaankin sitten varsin nöyrästi pari viikkoa. Jos säästän vappuun viinarahaa, saan sitä ennen pysytellä kotosalla ja syödä laivakorppua.

Ei se mitään, pitää sitä joskus vähän riehuakin ja riekkua.

Koti on nyt puunattu. Huomenna menen J1:n kanssa brunssille Turistin työpaikalle. Jospa se olisi töissä iltapäivällä. Tiistaina näen erästä T:tä, varmaan kaljoitellaan täällä ja jutellaan. Torstaina tulee Teakk-pääsykoevieras A. Viikonloppuna... no, viikonloppuna odottelen palkkapäivää ja rukoilen kaikilta mahdollisilta jumalilta isoa palkkaa, ja sitä ennen taas toivotaan ettei tule enempää laskusia.

Nyt menen katsomaan telkkaria ja potemaan syntejä. Miksi helvetissä piti mennä ostamaan vielä se kahdenkympin värikin päähän. Ei perkele että sitä on tyhmä.

Tuli taas raitoja vähän. 'Vaalentaa vain muutamalla asteella' on kai aika liukuva käsite. Lähti yhdestä kohtaa tukkaa melkein väri kokonaan. Ei se haittaisi vaikka olisikin ihan blondiraitoja tummahkon ruskeassa tukassa, vaan kun... on vain yksi sellainen. Ja muut on asteen pari vaaleampia.
Että nyt näytän sitten joltain saatanan brunetteversiolta Vampirellasta.

Ottaa vähäsen kaaliin.

soi: Tommy Tabermann - Kiitti vaan vitusti

Sugar Daddy

2005-04-16T15:37:00.000+03:00

Olutta tuli juotua, muunmuassa.

Ilta alkoi Nallesta, missä meluisa seurueemme kiskoi muutamia oluita, ja jatkui Roomiin. Siellä rupesimme juomisen ohessa pelaamaan trivial pursuitia, ja seurueen ainoa mieshenkilö onnistui charmillaan, yhdellä tipahtaneella oluttuopillaan sekä yleisellä huomiotaherättävyydellään hankkimaan meille sugar daddyn. Setä oli hirvittävän mukava, sellainen elegantisti vanhentunut mieshenkilö, joka vaikutti rauhalliselta ja älykkäältä. Se olikin taiteilija - ja aamuinen googletus paljasti, ettei mikään ihan turha taiteilija. Ihan kansainvälistä ja suomalaista tunnettavuutta hankkinut moinen.
No, en tajua miksi kukaan älykäs, rikas taiteilija haluaisi viettää illan meidän päättömän seurueemme kanssa, mutta niin kävi. Oli muistaakseni ihan mukavaa seuraa, mutta minua aina vaivaa 'hyväksikäyttää' vanhempia ja rikkaita ihmisiä. Tai, enemmänkin arvostaisin sitä että joku on seurassamme ilman että ostaa seuran. Mutta toisaalta... jos mulla olisi rahaa enemmän kuin tarvitsisin, voisin ihan hyvin tarjota mukaville ihmisille juotavaa. Vaikka siitä ehkä tulisikin sellainen olo että on surullinen ihmisyksilö kun ei saa edes jutteluseuraa maksamatta siitä. Uh, synkkää. Tai, ehkä ajattelen aina asiat mahdollisimman huonossa valossa.

Joka tapauksessa, minusta oli mielenkiintoista kuulla vähän sen verran vanhemman homon tarinoita, jostain Pariisissa opiskeluista ja sellaisista. Siitä miten vaikeita asiat oli joskus vuosikummeniä sitten. Sitäpaitsi, siinä ihmisessä oli paljon arvokkuutta.

Valuimme Con Hombresiin. Ja sieltä sitten kun sugar daddy lopulta tunnin parin päästä katosi, lähdettiin mun luokse polttelemaan vähän.

Joo. Kaipa ilta oli sen arvoinen, aivot vapaalle-ilta, vaikka omaakin rahaa meni kai... uh, en uskalla katsoa paljonko.

Kellään ei ole mitään vappukuvioita joihin voisin osallistua, joten pitänee pitää alkuperäinen suunnitelma.

Tänään piti selvitä keskustaan vähän ostoksille, vaan eihän siitä mitään tullut. Sanna-Mari soitteli että siellä olisi bileet, vaan mulla ei ole olutta, ja meinasi sydän pysähtyä jo kauppamatkalla. J1 on menossa baariin taas, ja puoliksi lupasin että veisin sille lippiksen joka siltä jäi tänne. Mutta taitaa olla auttamaton tosiasia että jää kotiin, imuroin ja tiskaan ja kärsin.

soi: Meiko Kaji - Urami Bushi

Kiire.

2005-04-15T16:13:00.000+03:00

Mutta silti pitää laittaa esiin tämä.

Joopas joo.

Nyt menen kaljalle.

soi: Maroon 5 (joo, vieläkin. En tajua) - Trough with you

[ ] Jaa [ ] Ei [X] Tyhjiä [ ] Poissa

2005-04-13T21:19:00.000+03:00

Keskiviikko-kutonen, via Kaukana Poissa.
En yleensä tee näitä, mutta nyt halusin. Ja oli tylsää.

I Minkä taideteoksen haluaisit omaan olohuoneeseesi?
-Botticelli: Primavera

II Jos miljaardibiljardien arvoiset klassikot jätetään pois, niin mikä olisi sitten valintasi?
-Erään ex-opiskelutoverini töitä, melkein mitä tahansa niistä. Taitanee nykyään olla Kuvataideakatemiassa.

III Jos saisit räjähyttää tahi tulella polttaa jonkin tunnetun taiteilijan teoksen, niin mikä se olisi johon trotyyliä kumoaisit tahi tulitikkusi tuikkahisit?
-En polttaisi kenenkään tunnetun tai tuntemattoman taiteilijan työtä. Uskon ilmaisunvapauteen, siitäkin huolimatta etten ymmärtäisi, samaistuisi tai pitäisi teoksista. (Okei, en tue kissantappo-meininkiä tai paskaa tehosekoittimessa, mutta tehkööt niin jos haluavat. Toivoisin tosin eläinrääkkäyksestä ja muusta laittomasta toiminnasta myös asianomaisia rangaistuksia taiteilijoille jotka katsovat näkemyksensä vaativan sellaista toimintaa.)

IV Mikä tunnettu taideteos kuvaa parhaiten omaa elämääsi?
Hugo Simbergin Elämän virta

V Mikä on mielestäsi onnistunein taideteos, minkä olet koskaan tehnyt?
- Hmmh. No tuota, näitä on tullut tehtyä, ja olen ollut kohtalaisen ylpeä aika monesta. Mutta sanotaanko, että eniten arvostan itse lukion taidelinjan lopputyön lisäksi muotoiluakatemiassa jouluna 2002 maalaamaa omakuvaani. Tein sitä aika ahkerasti.

VI Jos omistaisit aikakoneen ja saisit matkustaa ajassa taaksepäin lisäämään johonkin taideteokseen jotakin, niin mikä se olisi ja mitä lisäisit?
- Voisin vedota jälleen taiteen ilmaisunvapauteen.

Väsyttää. Ei kiukuta enää, mutta ahdistaa. Outoja unia. Poissaoleva olo.

soi: D-A-D - So What

Päivän linkitys

2005-04-12T18:38:00.000+03:00

Tulee Connielta (ei blogi-listan asiakas).

Kissain nukkumisasento-olympialaiset.

Omani taitaa harjoitella vain kun en ole kotona. Toisaalta, pentuna saattoi useasti uloslähtiessä työntää varpaansa kengän sijaan kissaan. Terralla oli tapana tunkea pää edellä saappaaseen nukkumaan, kunnes kasvoi liian suureksi.

Vieläkin ärsyttää aivan saatanasti. Ihmiset töissä, vapaa-ajalla ja kronikassa.

"You better turn your head and run and don't look back
Because I fear that there's nothing left to say."

soi: Maroon 5 - Tangled

intentions are unclear

2005-04-11T19:17:00.000+03:00

Tulipahan sitten nähtyä Ring II. Ei se ollut niin hyvä, tietenkään, kun kuitenkin edelliselokuva oli paljastanut kaikki killer suspenderit. Mutta, karmiva, kuitenkin. En pidä tuollaisista 'lapsihirviöistä', enkä myöskään siitä että elokuvassa tehdään jostakin absoluuttinen pahuus, jota ei edes voi yrittää ymmärtää. Se on tietysti hienoa kauhuelokuvalta, mutta ahdistavaa.
Nukuin aika rauhattomasti ja heräilin välillä. Ilmeisesti elokuvilla on hyvin paljon vaikutusta alitajuntaan.

Ringin peloitearvo on lähinnä siinä, että lapsi-aave on sellainen, joka tulee kaikkien luokse. Se ei ole rajattuna paikkaan, kuten yleensä kummitus- tai kauhuleffoissa (kauhukartanot yms.). Se voisi tulla sinunkin luoksesi.

Tässä hieman jäsentelemätöntä ajatusleikkiä symboliikasta:

kaivo = symboloi vettä mikä taas elämää, ja toisaalta myös pimeyttä ja tuntemattomuutta. Tyhjä kaivo kuvastaa toivottomuutta, täysi päinvastaista. Jo pelkästään hyljätty kaivo symboloi jotenkin toivon heittämistä. Jopa englanninkielinen sana, well, tarkoittaa myös hyvää tai tervettä. Elokuvassa sekä kaivo, että vesi ovat lapsiaaveen vihollisia ja vankila. Samara vihasi vettä jo ennen hukutustaan, jo ennen ensimmäistä hukutusyritystä. Kaivo on hieman kuin kohtu, pimeä paikka kaukaisuudessa, syrjässä maailmalta. Se herättää taas ajatusleikkiä siitä, että entä sitten kun Samara murtautuu vapaaksi sieltä?

Televisio aavekostajan porttina maailmaan = kuolema suosituimman median välityksellä muistuttaa ihmisiä taas siitä, kuinka haavoittuvaisia ihmiset ovat median, television, tähden. Kuinka se mahdollisesti korruptoi ajatuksiamme. Elokuva muistuttaa, vaikka alitajuisesti, siitä kuinka tärkeä televisio on meille, ja ihmisille ylipäänsä. Ja kuinka kauan sitä yleensä tulee katsottua.
Televisio voi olla kuolemaksi, tai ainakin vaaraksi ja haitaksi. Todellisuudessa vain vähän hienovaraisemmin ja epäsuoremmin.

Salainen nauha = Tarvitseeko tässä oikeasti ottaa edes ilmeisempiä esille? Salainen nauha. Salaisia dokumentteja. Kun sen saa haltuunsa, kuolee. Tieto on pahaksi, uteliaisuus tappaa. Paljonkin erilaista symboliikkaa. 'Salainen tieto - jos joutuu siitä osalliseksi, sitä on levitettävä, tai se on vaaraksi'. Joopa joo. Peruskoulumetaforiikkaa.

Lakkasi mielenkiinto kesken postauksen. Oli jotakin järkevämpääkin ilmaistavaa, mutta unohtui.

Kiukuttaa. Ärsyttää olla hankalien ihmisten puruleluna ja sätkynukkena.

"How's your day been, yeah?
'Cause mine has taken strange and ugly turns
But no, no, no
I feel better today
Because I'm off my knees

You are not what you seem
You are a mystery to me
Sometimes I just want to scream."

Maroon 5 - Through with You, Ragdoll

Usvaa.

2005-04-10T01:35:00.000+03:00

Kaunista. Myös kaupungissa, vaikka kauneimmat aamu-usvat löytyivätkin entisen kotipaikkakunnan vuokra-rivitalonpäätyhuoneistoni viereiseltä rannalta. Siellä oli rauhaisa venepoukama, ja joskus syksyllä kun oli kuulas, kirkas aamu, ja vähän yöpakkasta ollut, niin usvat pyörteilivät aina etuovelle saakka. Silloin aika monesti aamutupakalla kävelin rantaan, istuskelin aikani laiturinnokassa, kuuntelin aamua ja haistelin kirpeää ilmaa. Aamun ensimmäiset kunnolliset säteet paistoivat usvan läpi pehmeinä ja epätodellisina, saaden jäätyneen nurmen ja kullankeltaiset lehdet ja rannalla huojahtelevat kaislat kimmeltämään.

Sitä minulla, ihmiset, on joskus ikävä maaseudulla asumisesta.

Leipää ja sirkushuveja:

Käytiin syömässä hyvät pienet pihvit, juomassa tuopposet olutta ja katsomassa Hide and Seek. En pitänyt De Nirosta tässä elokuvassa. Minulla on kyllä sellainen viha-rakkaus-suhde De Niroon. Joko tykkään hänen suorituksestaan hirveästi, tai sitten se on täydellisen blah. Tässä se meni vähän blahin suuntaan.
En sano mitään muuta itse elokuvasta, siltä varalta että haluatte itse katsoa. Kyllä se ne kolme tähteä ansaitsee, millä se on useimmissa katsoja- ja kriitikkoarvosteluissa rankattukin, mutta eipä kyllä sen enempää.

Huomisiltapäivänä menen katsomaan Ring 2:ta hyvässä naisseurassa, ja sitten on tarkoitus imuroida, pyykätä, luututa ja tiskata. Eilen sain aikaiseksi huoneiston kevätjärjestelyn, laatikoita ja pientä huonekalujen siirtelyä myöten. Ensi viikolla, ystävät, on hyvä aika tulla vierasille! Kehtaan päästää sisällekin.
Neljä roskapussia tuli heitettyä tavaraa pois. Lisäksi luutusin paikkoja joita kukaan ei kai ole koskaan luutunnut; keittiön tiski- ja kuivatavara-kaappien yläpuolelta. Se oli musta. Kaappi itsessään on vaaleaksi kraklee- maalattua, ja lakattua puuta.
Kyllä se sieltä tuli esiin kun paatoksella hankasin.

Sitten ostin vähän vaatekankaita, ja tänään tapaamista odotellessa surautin yhden hameen kasaan.
Talvitakki on jo naftaliineissa. Kesätakki kaivettu esiin. Ostin uuden sateenvarjon viime vuonna hankkimani, hienon kävelykeppisateenvarjon kadottua omille teilleen joskus tiistai-iltapäivänä, Sörnäisten tukkutorin ja Aleksis Kiven Kadun välimaastossa. Mikäli näette mustan, kirsikkapuukahvaisen sateenvarjokepin, ottakaa yhteyttä Alivuokralaiseen.

Palkkioksi saatte tuollaisen kiinnittaittuvan, mustan, auki-ammuttavan, ja brazil-kahvitkin voin kiehauttaa.

Usva näyttää kauniilta kaupungissa. Katuvalot sirottuvat sen läpi pehmeästi, eikä pimeää vaikuta olevan edes valaisemattomilla kaduilla.

Kotimatkalla pohdiskelin, millaisia salaisuuksia Kallion sisäpihat kätkevät. Omallamme on hyvä, näkyvä kaistale jyrkkää peruskalliota, aivan ihastuttava yönäköala (tiedätte kun on sinisen-pimeää, hieman usvaista, ja korkeuksiin nousevat, erinäköiset vanhat naapurikerrostalot näkyvät keltaisia ikkunoitaan lukuunottamatta silhuetteina), ja valtavan suuri, toistaiseksi tunnistamaton puu, majesteettisena valtaamassa oman nurkkansa pihan rautaportein suljetusta hiljaisuudsta.
Olen varma, että muillakin sisäpihoilla on Kaupunkikauneutta.

Todellisuusrajoite.

2005-04-07T17:29:00.000+03:00

On tuntunut viime aikoina hieman siltä, että joko väsymyksestä, tai jostain muusta syystä, olen päästäni vialla. Hirveää syyllistämistä ja epäröintiä. Mietin asioita valmiiksi tilanteissa joihin en joudu. Tulee tehtyä asioita huonosti, toisiin asioihin joihin ei pitäisi, keskitän aivan liikaa energiaa. Sellaisiin asioihin joihin ei pitäisi ja olen silti keskittänyt liikaa energiaa menneisyydessä en jaksa enää tehdä niin. Asioita joiden suhteen haluaisin onnistua koska se vain on kivaa, en kykene keskittymään sen enempää kuin mihinkään tärkeäänkään.
Kun yöllä valvotuttaa, ei enää edes valvotuta siksi että murehtisin jotakin, vaan koska murehdin murehtivani jotakin, tai murehdin murehtimisiani.

Olo on ihan kuin jonglööraisin veitsiä samalla kun ylitän trapetsia yksipyöräisellä.

Lisäksi naapurilla on ollut viikon menossa kylppäriremontti. Naapurin kylppäri on omani seinän takana. Siellä porataan joka päivä. Tänään ehdin olla kaksi minuuttia kotona ja kuunnella hiljaisuutta, ennen kuin se aloitti. Se kuulostaa siltä miltä hampaiden poraaminen ilman puudutusta tuntuu. Korvatulpat eivät auta yhtään. Se aloittaa viikonloppuisin aikaisin, ja viikolla myöhään. Se pilaa kaiken vapaa-aikani. Se myös estää minua nukkumasta edes päivisin, kun en yöllä kunnolla kykene.

Jos remontti jatkuu ensi viikonkin, taidan antautua suosiolla ja saada vaikkapa paniikkikohtauksen tai psykoosin.

Benropea lainaten;

Ahdistaa.

soi (vaikken ole varma kun en kuule oikeastaan mitään): Ooomph! - Rette Mich

Ärsyttää.

2005-04-05T01:51:00.000+03:00

Kiukuttaa. Kehtuuttaa. Selättää. Vituttaa.

Ärsyttää jakaa maailma ärsyttävien ihmisten kanssa.
Ärsyttää tehdä lupauksia joiden pitäminen on vaikeaa, ja ärsyttää kun niistä ei seuraa haluttuja lopputuloksia.
Ärsyttää kun ei saa unta.

Jo monen vuoden ajan on perinteinen unirytmin sekavuus vaivannut. Se on pahimmillaan keväisin kun auringon määrä radikaalisti lisääntyy, ja kesäisin. Minun kevätväsymys johtuu lähinnä siitä etten saa nukuttua - äärettömän väsyneenä fyysisestikin saattaa mieli olla ihan hereillä ja harata vastaan nukkumista. Eilen jouduin pakkotainnuttamaan aivot pelaamalla yksikseni laiva on lastattu-peliä, niin että aloitin aasta, ja piti käydä niin monta sanaa kuin keksi aakkosjärjestyksessä. aamu, aasi, aasia, aaria, aave, aavistus, absintti, abiturientti, abstrakti, aboriginaali... Muistan ehtineeni ainakin ahtaaseen ja ahteriin ennen kuin nukahdin. Ja siihen väliin mahtuu yllättävän paljon sanoja.

Laihdutus ei suju. En voi poistaa kaikkea hiilareita ruoka-aineistani tai sitten en voi syödä mitään, johtuen lähinnä siitä etten jaksa ja osaa tehdä joka päivä jotakin lämpöistä ruokaa, ja syön täten leipää. Liikkumisen lisääminen on seuraava askel. Voisi myös opetella tekemään nopeaa ja helppoa ruokaa, ettei tarvitsisi pureskella leipää.

Väsyttää. Kolme tuntia tehokasta uniaikaa.

Ärsyttää. Tällä hetkellä vain ei yhtään huvita katsella joitakin ihmisiä. Ei siksi, että ne muistuttaisivat jostakin paskasta, joka ajoittain tuntuu, no, paskalta. Vaan lähinnä siksi, että suurimman osan ajasta ne vain tuntuvat turhilta. On jo riistetty näkemästä hyviä puolia niissä, joten... se on hieman rasittavaa että joutuu sietämään siltikin.

Kiukuttaa tällainen pakkovalvominen. Tuntuu riittämättömältä, ehkä siitä johtuu tämä valvonta. Niin monet asiat ovat vaiheessa, ja haluaisi nähdä tuloksia heti. Saada aikaan. Tehdä muutos. Onnistua. Mutta jotenkin sitä vain makaa tulessa ja polkee paikallaan.
Huomenna voisin käydä ostamassa toisen kirjan jossa kävisi ilmi taidejargonia muodossa tai toisessa, mieluiten ymmärrettävässä ja kotimaisessa, mistä tulee olemaan myös hyötyä pääsykokeissa.

Jotenkin on yhtäaikaa tyhmä ja heikko, ja silti ylimielinen ja vahva olotila. Outoa.

Yökiukku. Voisin mennä jatkamaan eilen keskenjäänyttä pakkonukutusmenetelmää.

Garbage - nobody loves you, Keinuva Lahna - Huonot Uutiset

on väärä vuodenaika, vaihda vaihda vaihda.

2005-04-04T17:09:00.000+03:00

Imagehosting ei ole viime aikoina toiminut, joten jää taas jutut ilman kuvitusta, joka joskus on jotenkin aiheellinen ja useimmiten ei.

Kallio on täynnä kaikenlaisia kummallisia ihmisiä. Tänään tapasin henkilön joka väitti olevansa Oulun Kärppien laitahyökkääjä tai jotakin. Hän jutusteli itsekseen ja söi lähipizzeriassa kanapastaa, kertoi olevansa ihan persaukinen, ja sitten selitteli yksityiskohtia ammatistaan ja työtovereista.

Niinpä niin. En tiedä, voihan olla että tyyppi oikeasti oli kuka sanoi olevansa, mutta vaikutti saaneen ainakin turhan monta kiekkoa ohimoonsa junnuna, tai sitten olevan luontaisesti vähän pihalla. Pidän ruokailuvälineille jutustelua turhan levottomana touhuna henkilökohtaisesti ja hieman kiusallisena jos niille jutusteleva henkilö puhelee samaan äänensävyyn kanssani. Ylipäänsä antisosiaalisena en pidä kun ollessani omilla asioillani jossakin joku tulee juttelemaan. En tykkää jutella tuntemattomien kanssa, ellei ole aikomustakaan tai halua tutustua näihin. Se on turhaa ja ärsyttävää, eikä minulla ole oikeasti mitään sanottavaakaan. Yritän olla kohtelias ja ystävällinen, koska äiti kasvatti minut olemaan kohtelias ja ystävällinen, ja lisäksi uskotteli että sillä menetelmällä ei ainakaan olisi liian hankalaa elämässä.

Ehkäpä se on totta, mutta joissakin paikoissa kohteliaisuus ja ystävällisyys tulkitaan hieman väärällä tavalla, ja sitten ärsyttää vielä enemmän, ja on vielä hankalampaa karistella joitakin tyyppejä kannoiltaan.

Jotenkin tuntuu että olen kahjomagneetti. Haistavatkohan ne minussa lajitoverin, vai onko kyse siitä että vaikutan katsovan kävellessänikin silmiin ihmisiä enemmän kuin kanssahelsinkiläinen. Jos vaikutan huomioivan että 'kyllä, olet siinä, ja olet ihminen kuten minäkin, tiedostan sen ihan hienosti' niin se vaikuttaa olevan sama kuin 'haluaisin keskustella kanssasi, ole hyvä ja avaudu vain kaikessa rauhassa'.

Kai se on parempaa vaihtelua. Olin ennen joskus kusipäämagneetti. Kahjoista on yleensä vähemmän harmia ja niistä tekee mielikin pysyä kaukana.

Melkein kiukuttaa, melkein väsyttää, melkein närästää, melkein on levoton ja pessimistinen olotila. Ehkä tämä on jotain maratoniväsymystä viime metreillä. Lomaan olisi alle 2 kk.

soi: Ismo Alanko - Sisäinen Solarium

Paavista.

2005-04-03T22:04:00.000+03:00

Paavi kuoli. Kauan eläköön Paavi.
Se nyt on vähän turha toive, kun paaviehdokkaiden keski-ikä on ainakin 70 vuotta. Onko järkeä valita valmiiksi seniili kirkonisä, jonka puheesta ei saa selvää edes 'kauden' alussa?
En ymmärrä miten vanhat miehet olisivat jotenkin muka hurskaampia kuin nuoret. Vai toivotaanko jopa sitä ettei Paavi istu vallassa erityisen kauaa, kun eihän niistä tiedä miten villejä ideoita tulee päähän. Kenties Vatikaani haluaa helposti johdateltavan, hieman vanhuudenhöperön kirkonmiehen, joka ei ryhdy itsenäisesti julistamaan mitään sen suurempia ja kumouksellisimpia ideoita.

Paavin työ on suuresti vastuullista imagonhoitoa. Vatikaanista annetaan lausuntoja jotka vaikuttavat merkittävästi kautta Katolisen maailman. Muutaman vuoden takainen 'Kondomien käyttö lisää riskiä saada HIV' -katastrofi ei ole ainakaan minulta unohtunut. Katolisessa afrikassa, jossa neitsyen makaamisen yleisesti uskotaan parantavan HI-viruksen tai jopa AIDSin, ei tarvita lisää taikauskoa kirkon taholta. Kuvittelisi, että kirkon moraalinen vastuuntunto olisi siinä päässä ongelmaa missä ihmisiä ei kuolisi niin paljon kuin siinä, missä ihmisiä syntyy jo pysyvästi sairaina. Vaan ei.

En ole ikinä arvostanut Kirkkoa instituutiona, vaikka sinällään pidänkin Jeesusta merkittävänä filosofina ja rauhantyöntekijänä. Uskoa vastaan ei ole mitään, mutta mielestäni siinä vaiheessa kun miljoonien ihmisten sielunelämä yritetään mahduttaa samannäköiseen, makuiseen ja kokoiseen pakkaukseen nousevat niskakarvat pystyyn.

Onhan tätä jo odotettukin. Rotten Deadpoolin pisteeni nousivat jo kahteen kymmenestä.

soi: Diary of Dreams - Flood of Tears

sissi

2005-03-30T18:36:00.000+03:00

Kotona olin kahden aikaan. Nukkumassa vartin yli. Heräsin puoli kuudelta. Juoksin töihin kuudeksi. Juokseminen oli tuttua edellisillalta, kun juoksin loppusuoran kotimatkastakin erään muovipussideekun lähtiessä perään kävelemään yllättävän nopeaa tahtia, ehdotellen erinäisiä asioita mitä hän voisi kuulemma tehdä minulle. Olisin voinut huudella takaisin, mutta yleensäkin selviytymisvaistot sanovat että ei kannata ärsyttäää arvaamattomia ihmisiä hirveästi, jos edes huomioida niiden olemassaoloa.

Yleensä täällä on turvallista, eikä kukaan ole perään lähtenyt tai muuten joutunut pelkäämään omaisuuden tai itsensä puolesta - eilen illalla väkeä oli vain hesarilla siinä päädyssä missä jäin 3B:stä pois, eikä lainkaan lähempänä omaa kotikatua - siis normaalia väkeä ainakaan. Ahdistavaa.

Ihmeen hyvin jaksoi töitä tehdä vaikka väsytti perhanasti. Tai, hyvin ja hyvin. Pysyin hereillä enkä edes pilkkinyt. Olo ei kyllä ollut mitenkään erinomainen, mutta päästiin tunti etuajassa duunista pois, ja luen sen osa-ansiokseni. Oli kiire kotiin nukkumaan.

Vähän heikot hapet on vieläkin, vaikka heti kotiin päästyä nukuin pidemmät unet kuin viime yön kolme tuntia ja vartti. Heräsin viiden aikaan hetkeksi ja luulin että on torstai, ja että olen myöhässä töistä yksitoista tuntia, ja ettei kukaan ollut soittanut. Sitten muistin lähihistorian ja menin takaisin nukkumaan.

Keikka?
Pain livenä oli yllättävän hyvä. Melkein jo minun alati elävään musiikkimakuuni parempi kuin levyiltä - uutta levyä en tosin ole edes nähnyt saati kuullut, mitä nyt sitten sen verran kun keikalla.
Fiiliksen pilasi aika lahjakkaasti ruotsinkielinen (helvetin ärsyttävä) juonto (helvetin) ärsyttäviltä juontajilta, jota tapahtui ennen keikkaa ja keikan jälkeen, ja kohtalaisen huonosti valittu musiikki ennen toista lämppäriä (ensimmäistä ei kai nähtykään) ja pääesiintyjää. Eikä lämppäribändikään nyt niin mainio ollut. Kallista kaljaa. Mutta kaiken kaikkiaan oli oikein kivaa. Mukava nähdä joitakin ihmisiä pitkästä aikaa, vaikka sitten kauan valvoneessa ja sekavassa mielentilassa, missä olin eilenkin.
Hyvä rutiinikeikka. Kohtalaisen tottunutta lavashowta. Hyvä biisisetti, ja aivan loistava lopetus.

Nyt olen pa ja väsynyt.

soi: Guano Apes - Open Your Eyes