Alivuokralainen: Let the bodies hit the floor.

keskiviikko, marraskuu 07, 2007

Let the bodies hit the floor.

Kukapa tästä ei kirjoittaisi lähiaikoina? Tuusula on lähempi kunta minua maantieteellisesti kuin Helsinki. En ole ikinä käynyt siellä, kylläkään. Se, että kahdeksan henkeä, yksi rehtori ja loput oppilaita, kuolivat erään harhautuneen nuoren murentuessa eksistentiaaliseen kriisiinsä ei minusta ole mikään mainio asia. Minusta ei myöskään ole mainio asia että olen tähänastisen elämäni aikana tuntenut läheisesti 2 anorektikkoa, 3 itsemurhaa yrittänyttä, 2 siinä onnistunutta, 3 vaikeasti masentunutta ja useampia lievemmin masentuneita, 1 narkkarin, puhumattakaan muista, vaikeammin luokiteltavista ahdistuneisuus- ja mielenterveysongelmista. Missään tapauksissa apua ei ole osattu antaa ajoissa. Itse sain apua koulun puolesta väkisin, mutta vasta kun olin epäonnistunut itsemurhayrityksessä ja käyttäytynyt vuoden todella itsetuhoisesti ja koulun suhteen välinpitämättömästi. (Mainittu voi olla uutta tietoa joillekin ihmisille ja toivon ettei se ketään erityisesti loukkaa; luulen että nekin jotka eivät tienneet tätä ovat voineet sitä arvailla). Tietysti apua saadakseen pitää oivaltaa sitä hakeakin, mutta kuinka moni on haettuaan joutunut toteamaan että saisi apua puolen vuoden päästä, vaikka nyt tällä hetkellä kärsii niin tavattomasti ettei pysty muuta kuin itkemään?
En usko että itkeskely oli kyseisen nuoren ongelma, mutta koen että yhteisöt ovat vastuussa jäsenistään. Ystävien -pitää- olla kiinnostuneita siitä mitä muille kuuluu, ja aivan oikeasti, eikä vain tätä perinteistä 'hyvää kuuluu' -lässytystä. Opiskelutovereiden pitää ottaa kontaktia niihinkin luokkatovereihinsa jotka ovat vaikeasti tavoitettavissa. Nettiyhteisöissään pitää kyseenalaistaa väkivaltaiset ja hengeltään vaaralliset mielipiteet ja selvittää onko niiden esittäjällä kaikki kotona. Vitsailu asioilla joissa ei ole kertakaikkiaan mitään vitsailtavaa kuuluu internet-kulttuuriin, ja itse olen pitänyt sitä vastemielisenä jo pitkään. En esimerkiksi nauti siitä että irc-kanavalla on linkattu päähän ammuttuja kiinalaisnaisia ennen ja jälkeen- kuvina varoittamatta sisällöstä, tai yhdysvaltalaisesta nuoresta naisesta otettu kuva sen jälkeen kun hänen pääkallonsa rapsahti täysin rikki liikenneonnettomuudessa. Olen kysellyt minkä takia näitä kuvia pitää levittää, enkä toistaiseksi ole saanut mitään vastausta.

Joka tapauksessa, en kannata minkäänlaista sanan- ja kuvanvapauden rajoittamista. En kannata sormenosoittelua mihinkän suuntaan sen tähden, että nuori, hyvin todennäköisesti keskivertoa älykkäämpi mies toteutti väkivaltafantasiansa koska ei todennäköisesti saanut minkäänlaista realistista kontaktia yhteiskuntaan. On tietysti täysin mahdollista että tekijä on häiriintynyt psykkisesti eikä kykene moraalisesti näkemään mitään pahaa teoissaan. Sellaiset psyykkiset häiriöt ovat yleensä korjaamattomissa.

Se ei silti poista mielipidettäni siitä että ihmisten pitäisi pitää toisistaan enemmän huolta. Suren sekä Jokelan koulun ammuskelun uhreja, heidän omaisiaan, että myös ampujaa ja hänen omaisiaan. Minusta on valitettavaa että näin kävi, ja vielä valitettavampaa että tiedän nuorten pahoinvoinnin ja ihmisten välinpitämättömyyden tähden näin todennäköisesti käyvän vielä monta, monta kertaa.

Pienistä jutuista voi lähteä liikkeelle humaanimman yhteisön luomiseksi.
Montako kertaa viikossa ryyppäät? Tiedätkö montako kertaa ystäväsi? Oletko kyseenalaistanut sen että ryyppääminen usein on vain hauskaa ja siistiä? Oletko ajatellut että nykyiset rappio-alkoholistit olivat ennen alkoholin viihdekuluttajia? Pelkästään asioiden kyseenalaistaminen vähentää teennäistä arvoa sellaisilta asioilta joissa sitä ei oikeasti ole. Ja en tietenkään tarkoita että alkoholin kohtuullinen käyttö olisi paheksuttavaa.
Montako kertaa tunnet vihaa ihmisrymiä kohtaan joita et edes tunne? Onko sillä mitään oikeutusta? Oletko miettinyt mistä viha johtuu? Miten kaukana viha on siitä että siirtyisit sanoista tekoihin rajoittaaksesi vihaamiesi ihmisten oikeuksia olemassaoloon? Jos se on sinulla kaukana, se ei jollakin muulla kenties ole. Henkilökohtainen viha ylläpitää vihaa ja klikkiytymistä isommissa piireissä. Kaunaisuus ylläpitää kaunoja. Katkeruus viestii siitä että tarvitset todellakin elämänmuutoksen tai realiteettien pohdiskelua.
En kiellä ettenkö itse tuntisi negatiivisia asioita joiden kohteena muut ihmiset ovat toisinaan. Silti, olen huomannut että olen onnellisin kun pyrin aktiivisesti ja tietoisesti luopumaan näistä negatioista ja välittämään ja kiinnostumaan niistäkin ihmisistä jotka eivät vaikuta itse kiinnostuvan ja välittävän ympäristöstään tai minusta. Se voi muuttua.

Pidän tämän päivän suurimpana ongelmana tuota pahaa oloa ja pahaa mieltä jossa nuorilla etenkin on ehtymättömät varastot, eivätkä he vaikuta tietävän ulospääsyä.

Voisin linkittää tähän uutisia ja voisin linkittää tähän kouluserverilleni tallennetut screencapturet ampujan youtuben ja irc-gallerian tuotoksista.
En vain näe sen palvelevan mitään. Poika halusi huomiota, poika halusi purkaa ahdistustaan. Taisi onnistua, ja lisätä jälkimmäisen määrää tässä maailmassa.

Eipä kai sitten muuta.

Tunnisteet: Kiehtova maailma, Turhuuksien rovio

posted by kew @ 18:12

3 Comments:

At 12:27 ap. EET, Johannes said…

No mä kuitenkin linkitin tän sun kirjoituksen omaan blogiini, koska kirjoitat täyttä asiaa.

- Johannes -
At 11:25 ip. EET, kew said…

Kiitos, Johannes.

Mun on pitkään pitänyt kommentoida sun blogiasi, mutta jotenkin tuntuu etten löydä oikeaa sanottavaa.

Toivon sulle voimia. Muista, että osa paranemisesta johtuu siitä että haluaa parantua.

Maailma on ihmeellinen ja hieno asia. Me kuollaan joku päivä joka tapauksessa, eikä sen jälkeen kenties, todennäköisesti, riippuen mihin uskot, ole muuta kuin pimeyttä ja unohdus.
Niin kauan kuin on elämää, voi nauttia. Toivon että selviät masennuksestasi niin, että elämäsi mielekkyys palaa.

Masennustaipuvaisuus säilyy loppuelämän, mutta oikealla suhteutumistavalla ja 'eheytymisellä' se ei dominoi elämää.
At 1:31 ap. EET, Johannes said…

Kiitos Heli

Eipä tuohon paljoa lisättävää. Asiaa kirjoitat. Olen kokenut paljon iloa kesän jälkeen huomatessani nauttivani yhä useammista pienistä asioista kuten auringonpaisteesta. Pikkuhiljaa eteenpäin. Tulevaisuutta ajatellen osaan tunnistaa alkavan masennuksen oireet ja puuttua asiaan ajoissa.

Nyt takas Animemaailmaan ...

- Johannes -